Woodcutters kahden maalin verran parempi

Sastamolo taivalsi sunnuntaiksi Vaasaan ja ammattiopistolle, jossa pelattiin jatkosarjan toinen ottelu, kun Sbandy ja Hatsiina olivat avanneet pienoissarjan jo lauantaina. Viikon takainen Woodcutters oli silloin yhtä kuin susi lampaiden vaatteissa. Nyt susi oli taas oma itsensä ja tällä kertaa molempia joukkueita kiinnosti pelaaminen ja sarjapisteet.

Sastamololle vaikeat lähtökohdat

Kingsin kapeaakin kapeampaa pelaaja-arsenaalia ei koeteltu runkosarjan aikana oikeastaan kertaakaan, vaan kahden kentän runkopelaajat ovat säästyneet ehkä pienen tuurinkin kaupalla loukkaantumisilta ja liki kaikki pelaajat pelasivat alkusarjassa täydet 18 ottelua. Jatkosarjan alkuun onni otti negatiivisen kimmokkeen, kun peliviikon treeneissä kapteeni Ville Mänty loukkasi nivusensa ja pelit tältä keväältä saattavat olla pelatut. Toinen poissaolija sunnuntain pelistä oli laituri Miika Kemilä, joka edellisissä otteluissa oli raivannut itsensä pelaavaan kokoonpanoon erinomaisilla esityksillään.

Poissaolojen vuoksi toinen hyökkäysketju oli rakennettu kokonaan uuteen muotoon; J. Poikela-T. Ala-Rautalahti-K. Kangas.

Ottelun avauserä oli lievästi kaksijakoinen. Sastamolo tuli otteluun hyvin valmistautuneena ja yllätysvalmiina. Ensimmäinen eräpuolikas olikin selkeästi Sastamolon. Maalipaikkoja pystyttiin luomaan tasaisesti ja omassa päässä ei ollut suuriakaan vaikeuksia pysäyttää suoraviivaisia Woodis-hyökkäyksiä. Kings meni ottelussa ansaitusti 0-1 johtoon Jaakko Kvistin laukoessa vapaalyönnin jälkitilanteesta pallon nuottaan.

Ensimmäinen erä oli tasoltaan ja fyysisyydeltään ottelun paras. Tilaa ei ollut ja maalipaikkoja ei helpolla siunaantunut. Toisin sanoen pelattiin tarkan markan playoffvääntöä. Woodis sai pelistä paremmin kiinni avauserän puolivälin jälkeen ja käytti  avauserän paikkansa ja vieraiden virheet tehokkaasti hyväkseen. Tasoitusosumasta vastasi taas tänään oivassa pelimiehen vireessä ollut tehotykki Pekka Kontturi. Maali syntyi Kontturille hyvin ominaisella tavalla. Röyhkeä ajo kulmasta ja puolustajan jaloista vihainen rannelaukaus maalin etukulmasta sisään.

2-1 johto-osumasta vastasi samainen hyökkäysketju maalaajana tällä kertaa kapteeni Koivuniemi. Maali syntyi ajassa 11.43, kun Woodcutters sai pysäytettyä Sastamolon vastahyökkäyksen heti Kingsin kenttäpuoliskolla. Tästä nopea kontraus vastaan, terävä laukaus ja paluupallo onnekkaasti suoraan Jarno Koivuniemen lapaan, jolla oli helppo työ siirtää joukkueensa taukojohtoon.

Tammelan kenttä ottaa ja antaa

Sastamolo oli avauserässä hyvin pelissä mukana, eikä ennakkosuosikkina otteluun lähtenyttä Woodista turhia kumarreltu. Toinen erä oli Sastamololta vielä piirun verran parempi ainakin hyökkäyspelin puolesta, mutta puolustusalueella tapahtuvista virheistä Woodcutters rankaisi rajulla prosentilla.

Sastamolo toi pelin tasoihin tänään hienosti pyörineellä ylivoimapelillään. Maalintekijänä kapteeninnauhaa ottelussa kantanut Tapio Ala-Rautalahti Teemu Kvistin hyvästä syötöstä. Ottelu ei vanhentunut tasalukemissa kuin minuutin, kun Sastamolo tarjoili Woodcuttersille pahaan paikkaan 3-2 johto-osuman. Teemu Kvist lähti pelaamaan palloa puolustusalueen kulmasta vastakkaiseen nurkkaan, mutta syöttö lähtikin liian jyrkässä kulmassa vasten päätylaudoitusta ja pallo ponnahti maalin sivuraudan kautta maalin eteen. Maalin edessä väijymässä ollut Martti Haapaniemi syötti pallon vielä Teemu Talvitielle, joka siirsi pallon tyhjään pömpeliin ajassa 27.11. Harmittava lahjamaali ja ikävään paikkaan juuri Sastamolon saatua peli tasoihin.

Sastamololla oli tämän jälkeen maalipaikkoja, mutta viimeistelytarkkuudessa oli toivomisen varaa. Juha Tammela pääsi kertaalleen sihtaaman maalin edestä, mutta pallo pomppi kaksien rautojen kautta takaisin peliin. Toinen avopaikka siunaantui Kimmo Kankaalle, joka rystyohjaus leijui yli tyhjän Woodis-maalin.

Sastamolon Juha Tammelan kentällinen oli tänään paikalla aina kun tapahtui. Kun Tapio Ala-Rautalahden kentällisen saldo hyökkäyspäässä oli nolla ja puolustuspäässä nolla, niin Tammelan viisikko oli jokaisen ottelun neljäntoista maalin aikana kentällä.

Woodcutters sai erän loppupuoliskolla kaksi helponlaista maalia, jotka olivat ratkaisevassa asemassa pelin voittoa ajatellen. Ajassa 35.09 Sastamolo pelasi keskialueella laiskasti ja vaasalaisten puolustus pääsi katkaisemaan Kingsin laitaa pitkin lähteneen avaussyötön. Pallo syötönkatkon päätteeksi Pekka Kontturille, joka latasi pallon parhaalta sektorilta maalin alanurkkaan.

Sastamolon peliote hävisi taas erän lopussa ja Woodcutters rankaisi kemiläisiä vielä kertaalleen asialla kolmannen kerran ottelussa Pekka Kontturi. Kontturi kiersi Sastamolo-maalin ja nosti pallon rystypuolelta ohi Seppo Forsmanin. Muuten kelpo pelin pelannut Forsman voi ottaa piikkiinsä Woodiksen 5-2 osuman, sen verta pienestä kulmasta Kontturi pääsi näyttämään rystylaukausosaamistaan.

Päätöserään kiri mielessä

Viimeisessä erässä Kingsillä ei ollut enää kuin voitettavaa ja hyökkäysinto näkyi sekä kenttätapahtumissa, että erälukemissa (3-4). Molemmilla joukkueilla oli pääöserässä runsainmitoin maalipaikkoja Sastamolon karvatessa pienoisella riskillä.

Ehkä koko ottelun kulminaatiopiste sattui kolmannen erän ensihetkille. Juha Tammela pääsi hetki keskialoituksen jälkeen Teemu Kvistin hienosta läpisyötöstä yksin maalivahtia vastaan, mutta maalintekoyritys kilpistyi kassari Niko Isoniemeen. Heti tämän tilanteen perään Sastamolo ”ylikarvasi” hyökkäyspäässä ja Woodis pääsi tulemaan ylivoimahyökkäykseen kohti Seppo Forsmanin maalia. Teemu Talvitie tarjoili 2vs1 –hyökkäyksen päätteeksi namusyötön Martti Haapaniemelle, joka laukoi pallon ohi Seppo Forsmanin, kun 3. erä oli vanhentunut vain 20 sekuntia. Ottelulle käänteen tehnyt erän alku, jonka seurauksena peli olisi hyvinkin voinut olla 5-3 lukemien 6-2 sijasta.

Päätöserä ei ollut Sastamololta kovinkaan ehjää pelaamista. Puolustus rakoili hyökkäyspelin kustannuksella ja maalipaikkoja – niin kuin sanottu – syntyi molempiin päihin roppakaupalla.

Sastamolo pääsi kolmannen erän päätteeksi tilanteessa 7-4 kokeilemaan kolmen minuutin ylivoimaa Kingsin Mikko Teikarin saatua kaksiminuuttinen ja Woodiksen Thomas Backmannin viiisiminuuttinen maalineduskahinasta.

Ottelun kolmas Sastamolo-ylivoima ei maalivahdin poisotosta ja kahden miehen YV:stä huolimatta toiminut kahden edellisen ylivoiman malliin. Kotijoukkue tukki vahvasti maalinedustansa, eikä vierailijat päässeet paluupalloihin kiinni. Woodcutters sen sijaan sai lyötyä pallon kertaalleen tyhjiin, jonka jälkeen Sastamolo kaunisteli vielä pariin otteeseen numeroita viime hetken maaleilla. 

Runsaslukuinen vaasalaisyleisö näki tänään hyvävauhtisen ja viihdyttävän jatkosarjaottelun, jonka piti hyppysissään hienosti tuomaripari Kaakkuri&Brännbacka. Sastamolo ei saanut ottelussa aivan parastaan irti, mutta vajaamiehisellä kokoonpanolla pystyi silti haastamaan vahvan kotijoukkueen.

Toisessa hyökkäysketjussa B-juniori-ikäinen Jari Poikela pelasi ensimmäisen kokonaisen ottelunsa miesten sarjoissa ja esiintyikin erittäin ennakkoluulottomasti. Tilille myös uran toinen maali miesten sarjoissa.

Ensi viikonlopulla kemiläisyleisölle ja joukkueellekin tarjotaan mielenkiintoisia vieraita, kun Tervahallilla saapuu pitkämatkalaisia Lahdesta ja Mikkelistä. (Sbandy lauantaina ja Hatsiina sunnuntaina)

-Teme-

5.3 Vaasan ammattiopisto

Woodcutters-Sastamolo Kings 8-6 (3-2, 1-1, 2-2)

0-1    06.07    Jaakko Kvist (Juha Tammela)
1-1    11.42    Pekka Kontturi (Janne Kukko)
2-1    17.43    Jarno Koivuniemi (Janne Kukko
erl.    18.47   Janne Kukko
2-2    26.10    Tapio Ala-Rautalahti (Teemu Kvist) yv.
3-2    27.11    Tommi Talvitie (Martti Haapaniemi
4-2    35.09    Pekka Kontturi
5-2    38.07    Pekka Kontturi (Heikki Varsanpää)
6-2    40.12    Martti Haapaniemi (Teemu Talvitie
6-3    41.11    Jaakko Kvist
7-3    45.30    Pekka Kontturi (Janne Kukko)
7-4    49.10    Jaakko Kvist (Niko Kvist) yv.
8-4    57.35    Pekka Vappula tm.
8-5    59.13    Jaakko Kvist (Niko Kvist) im.
8-6    59.53    Jari Poikela (Tapio Ala-Rautalahti) im.

Jäähyt: 

18.47    Tapio Ala-Rautalahti (2min mailaan lyöminen)
24.51    Marcello Cuccinotta (2min estäminen)
48.48    Heikki Varsanpää (2min estäminen)
53.08    Thomas Backman (5min väkivaltainen peli)
53.08    Mikko Teikari (2min vaarallinen peli)

Harmaalla pohjalla Sastamolon tilastomerkinnät

Salibandy.netin ottelutilastot