Kovatasoinen kärkikamppailu sai arvoisensa päätöksen

Sastamololla oli Vaasan Ammattiopistolta (ent. Kauppaoppilaitos) hyvät muistot, sillä joukkue oli viime kaudella ryöstänyt pisteet kovaksi kotijoukkueeksi tiedetyltä Woodcuttersilta ehkä kauden parhaalla pelillään. Nyt elettiin kautta 05-06, mutta edelleen Sastamolo on Vaasassa ylitsepääsemätön este Woodikselle ja edelleen voittoon tarvittiin kuluvan kauden tähän saakka parasta peliä vierailijoilta.

Kaksijakoinen avauserä

Sastamolo aloitti avauserän ryminällä. Woodispelaajien hymähtävät kommentit ennen pelin alkua tyyliin "Meinaatteko noilla pärjätä", viitaten Sastamolon tällä kertaa 9+2 laajuiseen kokoonpanoon, lyötiin heti pelin alussa myttyyn nopeasti tulleilla 0-1 ja 0-2 maaleilla. Sastamolo oli liikkeellä hyvällä pelivalmiudella, jo ensimmäisestä hyökkäyksestä Juha Tammela kolisutti Woodcutters-kassarin maalitolppia puolittaisen läpiajon päätteksi. 0-1 maalista vastasi Ville Mänty Tapio Ala-Rautalahden syötöstä ja 0-2 osumasta Jaakko Kvist ajassa 05.39.

Ensimmäiset kymmen minuuttia avauserästä Sastamolo hallitsi pelitapahtumia luoden hienoilla keskialueen ylityksillä komeita maalintekotilanteita. Toinen eräpuolikas oli lievästi kotijoukkuevoittoinen. Woodcutters sai peliä pyörimään hyvin kulmapelien kautta, josta maaliapaikkoja pyrittin luomaan suoraviivaisesti maalinedustalle. Toki kolmesta Woodcuttersin avauserään tekemistä maaleista kaksi olisi Sastamolo voinut huolellisemmalla pelaamisella estää. Nyt vastustaja pääsi helpon näköisesti kasvotusten maalissa pelanneen Seppo Forsmanin kanssa ja maalinteon vaasalaiset harvinaislaatuisella mattoalustallaan todella osaaavat.

Jo avauserän perusteella pelistä pystyi ennakoimaan yleisöön menevää ja hyvätasoista kärkikamppailua.

Vahva erä vierailta, mutta niin on vastuskin

Toinen erä, eikä juuri mikään ollut muuttunut. Woodcutters karvasi, niin kuin tällä kaudella on joukkueelta totuttu, pohjasta asti kahdella miehellä ja Sastamolon päästessä kärkikarvauksen ohi seurasi tästä komeita rintamahyökkäyksiä, joissa pelin painopiste vaihtui laidalta toiselle. Toisaalta, Woodiksen karvauksen onnistuttua pääsivät vaasalaiset maalipaikoille joko kulmarallien kautta tai suoraan pallonriistoista. Sastamolo meni ottelussa 3-4 johtoon, kun toinen erä oli vanhentunut vain 43 sekuntia ja tästä viitisen minuuttia myöhemmin Jaakko Kvist lisäsi Kingsin etumatkaa kahteen maaliin komean hyökkäyssommitelman päätteeksi.

Vaikka erä oli pelillisesti yksittäisenä eränä ehkä paras, mitä vierailijat ovat tälle kaudelle pelanneet tekivät isännät silti vielä kolme osumaa mennen toiselle erätautolle 6-5 johtoasemassa. Tappiollisesta erästä huolimatta Kingsi pystyi lähtemään päätöserään täysin luottavaisin mielin. Woodiksen ehkä yllätävänkin mielikuvituksetonta avauspeliä saatiin hyvin katkottua, vastustajan puolustajiin saatiin painetta ja hyökkääjät pystyivät luotua maalipaikkoja tasaiseen tahtiin. Toisessa erässä joukkueet pääsivät kokeilemaan myös ylivoimakuvioidensa toimivuutta. Erinomaisesti ottelussa onnistuneen tuomariparin Timonen&Takalo jäähykomennukset eivät kuitenkaan maalilukemiin vaikuttaneet, joukkueiden YV-yritykset ollessa suht ponnettomia.

Thhhriiiilleriii...

Selkeänä haastajana otteluun lähtenyt Sastamolo näytti päätöserässä kuinka pelit pelataan loppuun ja kuinka  kulmahampaiden kiiltäessä tapahtuu erikoisia asioita. Päätöserä pelattiin suhteellisen tasapäin. Sastamolo ei saanut päätöserässä missään vaiheessa todellista, pitkää painostusjaksoa, jolloin tasoitusosuma olisi ollut kielen päällä odottelemassa. Maalipaikat menivät suhteellisen tasan ja erän päätöspuolella Sastamolon piti viimeisenä lukkona pystyssä Seppo Forsman kahdella game-saverillaan, joista paikallinen ottelukuuluttajakin innostui. Tärkeitä haamupelastuksia, joiden ansiosta härkäpaitojen henki pelin voittoon vielä pihisi.

Woodis pystyi pelin viime minuuteilla pelamaan viisasti sekuntteja pois kellosta kontroloimalla palloa Kingsin puolustuskulmissa. Mutta tällä kertaa se ei aivan riittänyt. Sastamolo sai päätöserän viimeisen minuutin kuluessa maalivahdin pois ja pientä painetta vaasalaispäätyyn. Kun kellossa oli jälellä noin kolme sekuntia sai Sastamolo vapaalyönnin Woodcuttersin puolustusalueen reunasta. Pallo ei pelattukaan suoraa maalille, vaan Juha Tammela siirsi pallon vielä alaspäin Tapio Ala-Rautalahdelle, joka sivalsi pakasta vedetyllä soittimellaan hurjan puolilämärin takatolpan kautta pussiin. Valotaululla 6-6 ajassa 59.59.

Edessä oli jatkoaika, neljäs sellainen Sastamololle. Joka kerta tähän saakka voittaja on löytynyt, niin nytkin. Jatkoaika pelattiin käytännössä yhtä maalia Woodcuttersin henkisten voimavarojen ollessa todellisella koetuksella kolmannen erän jälkeen. Sastamolo piti palloa koko jatkoajan kotijoukkueen päädyssä ja liikkuen Woodis-pakeilta karkuun. Ajassa 63.31 saatiin pelille ratkaisu, jollaisen tämä trilleri - ainakin vierasjoukkueen kannalta - ansaitsi. Sastamolo sai hyökkäyspään vapaalyönnin reunan tuntumasta. Vapaalyöntiä menivät juonimaan herrat T. Kvist ja J. Tammela. Yksinkertainen on kaunista sanoi Juha ja teki pienen kierron päätteeksi ratkaisun, joka aloitti valkoisen juhlan Vaasan ammattiopiston matolle. Teemu Kvist siirsi pallon liikkeeseen, josta tehohyökkääjä Tammela ampui läpi valtavan muurisuman pallon verkon perukoille.

Laiva kulkee hyvässä kurssissa

14 pisteellä joulutaolle on yhtä kuin paras kauden avauspuolikas Sastamololle Kakkosdivarissa. Rasitteena kaksi jatkoajalla tullutta tappiota muuten plakkarissa pelkkiä voittoja. Kahden kentän peluutussysteemi on aiheuttanut ihmetystä ja päänvaivaa eniten ehkä vastustajissa, mutta joukkueen sisällä tilanne on kirkkaan selkeä, niillä mennään mitä tarjolla on. Omaan pelisysteemiin luotetaan oli kokoonpanossa sitten 11 tai 15 miestä. Kahdella pelaaminen läpi harmaan syksyn ei ole näkynyt juurikaan pelin tasossa joukkueen aktiivisesta pelitavasta huolimatta. Toki särkymävara esimerkiksi menneenä viikonloppuna oli ehkä huolestuttavankin pieni parin juniorin käydessä omia junnukoitoksiaan muualla ja Jussi Pirttikankaan ollessa loukkaantuneena.

Yläkanttiin mennyt syyskausi tekee Kingseistä kevätpuolella arvokkaan päänahan kenelle tahansa vastustajalle ja pelaajat voivat  olla varmoja siitä, että pelkkä kinkku- glögilinja joulutauolla ei ole kovinkaan varma tie menestykseen.

-Teme-

Vaasan ammttiopisto 11.12

Woodcutters-Sastamolo Kings 6-7 ja. (3-2, 3-2, 0-1, 0-1)

0-1    01.26    Ville Mänty (Tapio Ala-Rautalahti)
0-2    05.39    Jaakko Kvist (Juha Tammela)

1-2    15.12    Tomi Ketolainen
2-2    17.03    Pekka Kontturi
3-2    18.12    Pekka Kontturi (Janne Kukko)
3-3    19.40    Tapio Ala-Rautalahti (Ville Mänty)
3-4    20.43    Tapio Ala-Rautalahti (Kimmo Kangas)
3-5    25.25    Jaakko Kvist (Juha Tammela)

4-5    27.41    Janne Kukko (Jani Sormunen)
5-5    31.39    Jani Sormunen (Janne Leinonen)
6-5    39.24    Teemu Talvitie (Tommi Talvitie)
6-6    59.59    Tapio Ala-Rautalahti (Juha Tammela)
6-7    63.31    Juha Tammela (Teemu Kvist)

Jäähyt:

32.05    Thomas Backman (2min maasta pelaaminen)
34.27    Juha Tammela (2min mailaan lyöminen)
43.21    Thomas Backam (2min korkea maila)
50.54    Teemu kvist (2min mailaan lyöminen)
53.17    Jani Sormunen (2min mailaan lyöminen)

Harmaalla pohjalla Sastamolon tilastomerkinnät

Salibandy.netin ottelutilastot