Sastamolo aneemisena

Sastamolo matkusti lauantaiksi Vaasaan, jossa isäntä toimi paikalliset "Halonhakkaajat" Woodcutters-96. Tällä kertaa halonhakkuu kopsahti kemiläisten nilkkaan, sillä isännät veivät ottelun vahvan esityksen päätteeksi 13-5. Numerot eivät totuutta ottelutapahtumista kerro, varsinkin ensimmäisen puolikkaan ottelusta Sastamolo oli hyvin pelissä mukana. 2:ssa erässä Woodis tiivisti puolustusaluepelaamistaan vieden tilan Sastamolon hyökkäyskuvioilta. Viimeisen erään (8-2) Sastamolo tuli jo maalin päähän vastustajasta, mutta tämän jälkeen Woodis meni omia menojaan. 1.erä oli tasaista pelaamista. Maaleja tehtiin tasaiseen tahtiin. Woodcuttersilla oli tiedossa kotisalinsa salat ja se näkyi selvästi. Joukkue oli kuin uudesti syntynyt verrattuna Kemissä pelattuun otteluun. Woodiksen osumat ensi erässä syntyivät puolustajien suoraa syötöstä tulleiden laukausten kautta, joissa maskipeli oli kohdallaan. Erän vei vaasalaiset 4-3, Sastamolon maalareina toimi Juha Tammela (2) ja Ville Mänty. 

Toisen erän alun ottelua hallitsi vierasjoukkue, mutta tehottomasti. Kotijoukkueen puolustus oli 2:een erään hyvin tukittu. Erän vei kuin veikin Woodcutters. Tehoilla 3+1 ottelun pelannut Pekka Konturi vei joukkueensa 5-3 johtoon takayläkulmaan lauotulla laukauksella erän puolivälissä. Nämä jäivät taukolukemiksi. Kolmannessa erässä ladottiin maaleja kaksinumeroinen määrä. Sastamolo oli taas erän alun vahvasti pelissä mukana halliten ottelua ja tullen jo maalin päähän (5-4) vastustajastaan. Sitten alkoi alamäki. Woodiksen maalitalkoita kuvaa se, että joukkue teki 8 maalia vajaassa 14 minuutissa, tähän sisältyi myös kaksi maalia Sastamolon pelatessa YV:llä. Tarvittavaa kirivaihdetta kemiläiset eivät saaneet aikaan 3.erän alkuun, jolloin peliin oltaisiin voitu vielä tulla todella mukaan. Ja muutaman maalin tappioasemassa mielessä saattoi olla jo seuraavan päivän Atria-koitos. Tämän seurauksena lukemat rumenivat entisestään. Kaikkinensa valju ja lievästi hengetön esitys Sastamololta. Pelinrakentelu ja tehot olivat liikaa 1. kentän varassa, eikä kentällisen neljä tehtyä maalia tänään riittänyt.

-Teme-

Vaasan kauppaoppilaitos 10.1

Woodcutters-Sastamolo Kings 13-5 (4-3,1-0,8-2)

0-1    02.37    Juha Tammela (Jiri Holpainen)
1-1    04.22    Jussi Mattsson (Jorma Niemi)
1-2    06.16    Ville Mänty (Pentti Katermaa)
2-2    09.22    Jussi Mattsson (Hannu Koivula)
3-2    14.30    Aki Åkerfelt (Tuomas Kulola)
4-2    17.33    Jorma Niemi
4-3    19.58    Juha Tammela (Jiri Holpainen)
5-3    32.13    Pekka Konturi (Tomi Ketolainen)
5-4    44.50    Jiri Holpainen (Juha Tammela)
6-4    46.13    Jorma Niemi (Timo Kukko)
7-4    48.45    Jani Nabb (Kim Hyöty)
8-4    52.34    Tuomas Backman (Jussi Mattsson)
8-5    53.20    Jiri Holpainen (Tommi Häggström)
9-5    56.05    Olli-Matti Lindell (Pekka Konturi)
10-5   57.27    Timo Kukko (Jorma Niemi)
11-5   58.29    Pekka Konturi rl.
12-5   58.43    Timo Kukko
13-5   59.47    Jorma Niemi (Timo Kukko)
Jäähyt:

08.23    Jaakko Korhonen 2min (rikkinäisen mailan jättäminen pelikentälle)
57.38    Tuomas Kulola 2min (jatkuva väärä pelitapa)

Harmaalla pohjalla Sastamolon tilastomerkinnät