Kesäloma alkoi

Sunnuntaisen ottelu oli Sastamolon viimeinen runkosarjapeli. Voitolla Sastamolo olisi vielä mukana kamppailussa nousukarsintapaikasta, tappiolla mahdollisuudet karsintaan olisi melko olemattomat. Päivän vastustajalla, Salibandyseura Vaasa I:llä oli mahdollisuus varmistaa nousukarsintapaikka ja niin kävikin. Vaasalaiset olivat lauantaina kylvettäneet aneemista haukiputaalaisjoukkuetta, mutta sunnuntaisen 6-1 voiton eteen joukkue sai tehdä jo täyden päiväpuhteen. Avauserä oli vauhdikasta peliä. Maalipaikkoja oli molemmilla joukkueilla. 1 erään sijoittui myös vieraiden parhaat tekopaikat ja peli olisi voinut saada uuden suunnan, jos Sastamolo olisi saanut avaus- tai johto-osuman ensimmäisessä erässä. Parhaat paikat siunaantuivat Juha Tammelan johtamalle ykköstriolle. Sastamolo ei kuitenkaan onnistunut, vaan erän ainokaisesta vastasi SB ykkösen ja ottelun paras pelaaja Sami Mahlanen. 

Toisessa erässä Sastamolo ei päässyt peliin kiinni aivan niin hyvin kuin ensierään. Vaasalaiset rakentelivat maalipaikkoja vahvalla liikkeellä ja hyvillä poikittaissyötöillä. Erän avausmaalista vastasi kuitenkin Sastamolo. Vesa Hytönen purjehti Kingsin maalinedustan luota 2 vs. 1 hyökkäykseen, jonka päätteeksi oma ratkaisu ja pallo rystypuolelta ohi vaasalaisvahdin. Tätä riemua ei kauaa kestänyt. Voittomaaliksi jääneen osuman iski kotijoukkueen Harri Karjala 31 sekuntia tasoitusta myöhemmin. Karjala lähetti puolesta kentästä sellaisen rystyhuitaisun, että yläkierteinen pallo yllätti täysin maalivahti Janne Liuskin. Maali tuli vieraiden kannalta harmittavaan paikkaan, sillä mitä kauemmin Sastamoloa olisi saanut venytettyä pelin tasoissa sitä vahvemmilla joukkue olisi ollut ennakkosuosikkia vastaan. Paria maalipaikkaa lukuun ottamatta Sastamolon hyökkääjät olivat vaasalaisten vahvassa puristuksessa koko erän, eikä hyville laukaisusektoreille päästy. Toisessa erässä jäätiin lukemiin 2-1.

3 erään katkesi kemiläisten toive karsintapaikasta. SB Vaasan taitava ykkösketju oli tänään Sastamololle liikaa. Maalipaikkoja syntyi kolmannessa erässä runsain mitoin, kun kemiläisiltä peliote karkasi pelin edetessä. Sami Mahlasen (1+3) johtama ketju ratkaisi pelin kahdella ylivoimamaalilla. Ensimmäinen syntyi Toni Tammelan istuessa pikkukakkostaan. Tommi Talvitie laukoi pallon taka-alanurkkaan ajassa 44.39 lukemiksi 3-1. Sastamolon liike ei enää tässä vaiheessa riittänyt haastamaan vaasalaispuolustajia ja edellispäivän jatkoaikakoitos alkoi näkyä väsymyksenä. Kotijoukkue teki erään vielä kolme maalia. Rami Kolmonen, Harri Rönnholm ja Tommi Talvitie maalit mieheen. Tässäpä tämä oli. SB Vaasa I voittamiseen Vaasassa oltaisiin tarvittu huippuonnistumista, mutta sitä ei aivan tullut. Sastamolon viikonlopun onnistujia oli nilkkavammaisena sunnuntaina pelannut maalivahti Liuski, hyökkääjä Juha Tammela ja Pentti Katermaa. Myös Jussi "Veikko" Nieminen alkoi saada peli juonesta kiinni pitkän tauon jälkeen.

Niin kuin sanottu Sastamolon kausi päättyi, kun sunnuntai-iltana selvisi vielä Team Atrian vierasvoitto. Joukkue voi olla tyytyväinen suoritukseensa. Sarja on edelleen kovatasoinen, eikä puolittaisilla onnistumisilla pitkälle pötkitä. Nyt jälkeenpäin ajateltuna synkimpänä mieleen jäi syyskausi ja ottelut, joissa pisteitä annettiin muutamille joukkueille luvattoman helposti. Kevätkaudella Sastamolo hävisi ainoastaan kaksi peliä, molemmat Vaasan Kauppaoppilatoksella. Kausi on lyhyt, allekirjoittaneen mielestä vähän liiankin suppea. Kolminkertainen sarja saattaisi olla liioiteltua, mutta nyt tuntuu, että kausi tyssää hieman kesken. Muutama heikompi peli ja pisteiden menetys niissä ratkaisee paljon lopullisessa taulukossa. Parhaat jatkaa, ei siitä ole kiistäminen. Team Atria ja SB Vaasa I ovat pelanneet kauden ilman suurempaa vuoristoratakulkua ja tasaisuus on vienyt joukkueet karsimaan paikasta ensimmäiseen divisioonaan. Kumpi on runkosarjan ykkönen ja kumpi kakkonen selviää myöhemmin. SB Vaasa I oli ainoa joukkue, jota Sastamolo ei tälle kaudelle kaatanut. Team Atrialle menestyksen suo, sillä joukkue pelaa nautittavaa salibandya ja päästettyjen maalien sarakkeen ollessa kauden edetessä pienenemään päin, voi seinäjokelaisilta odottaa menestystä karsinnoissa. 

-Teme-

Vaasan Kauppaoppilaitos 22.1

SB Vaasa I-Sastamolo Kings 6-1 (1-0,1-1,4-0)

1-0    01.53    Sami Mahlanen (Mikael Furu)
1-1    25.44    Vesa Hytönen
2-1    26.15    Harri Karjala (Matias Österberg)
3-1    44.39    Tommi Talvitie (Sami Mahlanen)
4-1    49.11    Rami Komonen (Matias Österberg)
5-1    55.50    Harri Rönnholm (Sami Mahlanen)
6-1    59.56    Tommi Talvitie (Sami Mahlanen)
Jäähyt:

32.57    Jukka Sulkakoski 2min (protestoiminen)
37.39    Jiri Holpainen 2min (mailan lyöminen)
39.48    Jukka Sulkakoski 2min (kiinnipitäminen)
42.50    Toni Tammela 2min (mailan lyöminen)
45.09    Teemu Kvist 2min (jalkakamppi)
54.02    Pentti Katermaa 2min (huitominen)
59.39    Jussi Pirttikangas 2min (väärä vaihto)

Harmaalla pohjalla Sastamolon tilastomerkinnät