Mäki pelasi pisteet UIFK:lle

UIFK-Sastamolo Kings 7-6 (2-3, 4-1, 1-2)   [ottelukuvat]

Tämänkin taakse jääneen peliviikonlopun jälkeen ei voi kuin ihmetellä, kuinka toinen vastustaja näyttää sopivan Sastamololle kuin nenä päähän ja toinen tekee peleistä, niin äärimmäisen vaikeasti voitettavia. Ja tämä kaikki vastoin sitä miten sarjataulukko antaisi odottaa pelien menevän. Jos oli lauantaina Sastamolo tehnyt jälleen yhden onnistuneen Liminka-vierailun sarjan yhtä kärkijoukkuetta vastaan, niin seuraavan päivän UIFK-ottelusta tuli tutun vaikea, ja kolmen peräkkäisen UIFK-tappion jälkeen oli turha puhua mistään "takki-auki" -ennakko-odotuksista sarja-kahdeksikkoa vastaan.

Mediassa casuaalina hawaijipallopoppoona esiintyvä UIFK näytti taas kerran Sastamoloa vastaan pukeneen työmiehen haalarit päälle, ja rutkasti pääsarjatasoilta kokemusta omaava nippu oli nähtävästi tullut kaukaloon taistelemaan, onhan huikealla pelaajamateriaalilla operoiva UIFK ajettu tilanteeseen, jossa jopa III-divarin karsinnat vaanivat. Urheilutalolle oli saatu kasaan 14 kenttäpelaaja ja vielä muutampi pukuherra penkin taakse, joten kovilla siellä pelataan, mikä on eittämättä pelille aina hyvä asia.

UIFK näytti ottelun alussa tulevan Sastamolon päälle kuin pyörremyrsky, mutta muutaman Sastamolon terävän pelinkäännön jälkeen kokeneet urhot katsoivat paremmaksi ottaa karvauslinjaa aavistus alaspäin, jottei diesel-kone hyytyisi ennen aikojaan. Muttei valkopaidat peruuttelemaan lähteneet. Jo avauserästä asti oli selvää, että ottelusta tulee Kingsin kauden vauhdikkain. UIFK antoi painetta aina tilanteen kutsuessa ja samoin teki vierailija Sastamolo. Tilanteet kääntyivät nopeasti ja pelipaikan ollessa Oulun Urheilutalo tila kävi usein liian ahtaaksi pelaajille. Mailaa tuli suunasta ja toisesta, ja joku lajista mitään tietämätön irvileuka olisi saattanut peliä yleisilmeeltään jopa sählyksi kutsua.

Sastamolo teki avauserässä pelin perusasiat kuitenkin hyvin. Keskusta pystyttiin tukkimaan ja toisessa päässä maalin edessä oltiin sopivan röyhkeitä. Joukkue tekikin kaksi ensimmäistä maalia ns. sota-alueelta, joissa voittavina sotureina hääräsi ensin Pekka Lindgren lyömällä pallon ilmasta sisään maalivahti Juha Mäen silmikon edestä ja kotijoukkueen pelaajien mukaan jopa Mäen silmikon korkeudelta. 1-2 maalista vastasi nuori hyökkääjä Kalle Kari. Erä lopulta Kingsille lukemin 2-3.

Jos oli toisessa erässä Sastamololla ongelmia edellispäivän Liminka ottelussa, niin vaikeaksi se muodostui tälläkin kertaa. Pelin tempo yhdistettynä pomppuparkettiin ja pieneen kaukaloon tekivät mailakontakteista vaikeasti tulkittavia, eikä tässä vauhdissa pysynyt rehellisesti sanottuna mukana myöskään ottelun tuomaripari Kajava-Lindeenkään. Varsinkin toisessa erässä molemmilla joukkueilla oli reippaanlaisesti asiaa tuomarityöskentelystä, kun linja ei tahtonut pysyä oikein mihinkään suuntaan. Samanlaisista tilanteista vihellettiin toisaalla jäähyä ja toisaalla huudettiin kuorossa "PELAA". Ja pariin otteeseen toisen oikeudenjakajan näytöt näytti sille, että puhdas kontakti eikä rikettä ja toisella käsi nousee yhtäaikaisesti ylös jäähyn merkiksi. Kaikkinensa vaikea peli vihellettäväksi tuomareille, mutta hieman löysemmälläkin asteikolla arvioituna - ei tämä nyt ihan putkeen mennyt.

Sastamololle tuomittiin syystä ja toisesta peräti kolme kakkosta toisessa erässä. Sastamolo pelasi uhrautuvat kaksiminuuttiset eikä kaveri päässyt iskemään ylivoimalla kertaakaan, mutta kun ylivoimaakin siunaantui vielä 4 minuutin edestä - peli meni toisessa erässä turhan rikkonaiseksi. Kaikkinensa erä oli tasainen. Sastamolo myllytti YV:llä erinomaisesti ja muutoinkin maalipaikkoja pystyttiin luomaan Mäen maalille, mutta tuloksetta. UIFK taas iski kovalla prosentilla paikoistaan. Kaksi pelinkääntöä ja terävien laukausten kautta viimeistelyt päälle. Kaksi viivavetoa, jossa Sastamolon peitto- ja maalineduspeli nukkui ruususen unta ja pallo maanuoliaisena maaliin. Heikko erä Sastamololta, mutta totuuden nimessä on sanottava ettei erälukemat 4-1 kyllä pelitapahtumia vastanneet.

Sastamolo lähti päätöserään takaa-ajoasemasta lukemien ollessa 6-4, tavoitteenaan iskeä kolme häkkiä valkopaitojen reppuun ja pitää nyt maalineduspelin siinä kuosissa, ettei UIFK enää maalin edessä juhli. Erä olikin selvästi Sastamolon joukkueen nostettua karvauslinjaansa entistä korkeammalle. Valkopaidat piti ottelussa hengissä maalivahti Mäki, joka nollasi mm. Pekka Lindgrenin rystynoston lähietäisyydeltä ja kosolti muita paikkoja. Sastamolon toi maalin päähän Janne Korvela komealla kanttivedolla ajassa 44.65. Ajassa 51.35 Sastamolo pystyi hyödyntämään päivän neljännen ylivoimansa, kun Tero Tikkala kokeilu nollakulmasta löysi tiensä verkkoon maalivahti Mäen torjunnan kautta.

Loppuunkulutetun ja Tami Tammisen vielä jalustalle nostaman sanonnan mukaan maalin jälkeinen vaihto on yksi pelin "momentumeista". Sastamolo oli tullut väkevällä ja päämäärätietoisella tekemisellään hienosti kahden maalin takaa tasoihin ja aikomuksena oli mennä samalla vauhdilla ohi, mutta toisin kävi. Seuraavassa vaihdossa UIFK pääsi kääntämään pelin keskialueelta ja pallo toimitettiin maalin eteen, josta Tomi Kursula iski pallon parin yrityksen jälkeen verkkoon ja UIFK:n aitiossa nappipaitojen napit poksuivat liitoksistaan tuuletusten ryskeessä.

Sastamololla oli kahdeksan minuuttia aikaa viedä peli vielä jatkoille, mutta kovasta yrityksestä huolimatta ja maalivahti Juha Mäen päätöserän vimmaisen torjuntavireen saattelemana pisteet sympaattiselle, mutta tänään likaiset työhaalarit niskaan vetäneelle kotijoukkueelle.

Hurjavauhtinen kakkosdivariottelu, jossa maalit olisivat hyvinkin voineet kääntyä toisinkin päin. Nyt Sastamolon puolustuspelaaminen ja oman maalinedustan suojeleminen ei ollut kuitenkaan sillä tasolla, että maalivahti Janne Niemelää olisi pystytty auttamaan tarvittavissa määrin. Omassa taistelussaan Mäkeä vastaan myös Niemelä jäi aavistuksen kakkoseksi, joskin teki hänkin pari paraatipelastusta selvissä maalipaikoissa. Tulostaululla tylyt 7-6 lukemat. Karmea pettymys neljää pistettä viikonlopulta hakeneelle Sastamololle.

Mitään ei ole kuitenkaan vielä menetetty. Sarjassa on jaossa vielä 14 pistettä. Sastamolo kohtaa kärkijoukkueet Kelyn ja SSRA:n kotikentällään ja näistä otteluista positiiviset tulokset hämmentäisi taulukon kärkiosaa jo huomattavasti. Takaa-ajoasemasta on ennenkin ponkaistu loppusuoralla ohi. Mikä ettei tälläkin kertaa? Ei muuta kuin vehkeet mukaan ja kalalle taas 2. päivä helmikuuta.

Ottelutilastot:

Erä 1
00:00     UIFK MV 30 Mäki Juha aloittaa
00:00     Sastamolo MV 35 Niemelä Janne aloittaa
05:03 1-0   UIFK 87 Keloneva Atte, 12 Sarajärvi Samuli
07:41 1-1   Sastamolo 27 Lindgren Pekka, 17 Kurkela Harri
07:56 1-2   Sastamolo 15 Kari Kalle, 96 Metsävainio Samuli
13:37 2-2   UIFK 21 Pienipaavola Lauri, 44 Tiikkaja Henri
16:58 2-3   Sastamolo 89 Tikkala Tero, 4 Lapinniemi Mikko
17:29 2 min   UIFK 8 Kuparinen Jussi - Mailaan Lyöminen Tai Potkaiseminen
         
Erä 2
21:15 3-3   UIFK 11 Kursula Tomi, 15 Kansanniva Miikka
22:02 2 min   UIFK 4 Fyrsten Mikko - Vaarallinen Peli
23:52 2 min   Sastamolo 27 Lindgren Pekka - Mailaan Lyöminen Tai Potkaiseminen
25:05 3-4   Sastamolo 7 Poikela Jari, 71 Kangas Kimmo
26:50 2 min   Sastamolo 42 Kvist Teemu - Mailaan Lyöminen Tai Potkaiseminen
28:13 2 min   UIFK 87 Keloneva Atte - Estäminen
30:18 4-4   UIFK 16 Soini Anssi, 87 Keloneva Atte
31:26 2 min   Sastamolo 5 Salo Jere - Mailaan Lyöminen Tai Potkaiseminen
36:02 5-4   UIFK 15 Kansanniva Miikka, 12 Sarajärvi Samuli
38:07 6-4   UIFK 87 Keloneva Atte, 15 Kansanniva Miikka
         
Erä 3
41:12 2 min   Sastamolo 7 Poikela Jari - Toistuva Väärä Pelitapa
44:02 6-5   Sastamolo 21 Korvela Janne, 92 Lindgren Jukka
49:51 2 min   UIFK 15 Kansanniva Miikka - Toistuva Väärä Pelitapa
51:35 6-6 YV Sastamolo 89 Tikkala Tero, 27 Lindgren Pekka
51:57 7-6 VoM UIFK 11 Kursula Tomi, 44 Tiikkaja Henri
56:49 2 min   UIFK 11 Kursula Tomi - Mailaan Lyöminen Tai Potkaiseminen
         
Erotuomarit: Linden Toni-Kajava Jarmo
Yleisöä: 76