Sastamolon peli yski joka sektorilla

UIFK-Sastamolo Kings 13-9 (6-1, 5-2, 2-6)

Sastamolo oli ennen vuoden ensimmäistä otteluaan UIFK:ta vastaan päästänyt vähiten maaleja sarjassa, mutta tämän ottelun ja varsinkaan kahden ensimmäisen erän perusteella tilastofaktaa oli vaikea uskoa. Ottelusta ei kokonaisuudessaan jäänyt paljoakaan jälkipolville kerrottavaa. Sastamolo pelasi useaan vuoteen huonointa puolustuspeliä, eikä nyt nähdyn kaltaisella lepsuilulla pärjätä vaikka hyökkäyspäässä onnistuttaisiin kuinka hyvin. Samaan hengenvetoon on toki todettava, että yhdeksän tehtyä maalia olivat suurelta osin päätöserän tilastojen kaunistelua ja kosmetiikkaa pelin kokonaiskuvan kannalta, eikä niinkään UIFK johtoaseman hätyyttelyä.

Ei voida suoranaisesti sanoa, että Sastamolo oli hävinnyt ottelun jo ennen ensimmäistä pillin vihellystä, mutta se on näin jälkikäteen todettava, että suurelle osalle pelaajista ottelu tuli turhan nopeasti pitkiksi venyneiden pyhien jälkeen, eikä joukkue ollut valmis taistelemaan pisteistä missään vaiheessa ottelua. Vaikka poissaoloja kokoonpanosta oli paljon, niin sen taakse ei voida mennä, sillä kotijoukkue UIFK sai sekin huomattavan vajaasta roosterista hyvin tehoja irti.

Yksitoista päästettyä maalia kahden erän jälkeen kertoivat karulla tavalla sen, mitä kenttäpeli näytti. Sastamolo hävisi kaksinkamppailut järjestään, reagointipeli omalla alueella oli hidasta ja laiskaa ja tähän suli käytännössä koko joukkuepuolustaminen. UIFK laukoi suurimman osan maaleista viivavedoista, joissa peittopeli loisti poissaolollaan. Näissä tilanteissa voi tukun maaleista ottaa kontolleen myös joukkueen kokenut kassari Juha-Pekka Laakso. Ennen ottelua sarjan 2. pienimmällä päästetyt maalit/ottelu lukemalla liikkeellä ollut Laakso ei ollut totutun kaltaisessa vireessä hänkään ja osa viivavedoista lipsahti turhan helposti maalivahti Laaksolle.

Ottelun viimeiset 15 minuuttia Kingsin maalilla torjui nuori Matias Tiiperi, joka tekikin oivallisen kakkosdivaridebyytin pelaten omalla osuudellaan nollapelin. Tiiperin lisäksi plusmerkkiset paperit saa ottelusta Juho Oinas, joka luuti sentterin tontilla hyvän ottelun. Mies löysi maalipaikkoihinkin muutamaan otteeseen, mutta avausosuma miesten sarjoissa jäi vielä näkemättä.

Jos nyt jotain positiivista on kuitenkin löydyttävä tästä murheellisesta UIFK vierailusta, niin tämän ottelun jälkeen suunta ei voi olla kuin ylöspäin. Joukkueen ensimmäinen askel viikon treeneissä onkin saada jalat auki ja pää mukaan tekemiseen. Kun vielä poissaolojen listaa saadaan lyhemmäksi, niin seuraava haaste tuleekin sarja terävimmästä kärjestä, kun selvässä sarjajohdossa porskuttava RSB-Team kohdataan lauantaina Rovaniemellä.

Ottelutilastot:

UIFK 13   Sastamolo 9
  1. Erä  
MÄKI Juha  aloittaa  MV   0:00 aloittaa  MV  LAAKSO Juha-Pekka
  02:00 MAILAAN LYÖMINEN TAI POTKAISEMINEN  2min  ANTTILA Pekka  
  03:04 KANGAS Kimmo 0 - 1 (KVIST Jaakko)  
SARAJÄRVI Samuli 1 - 1 (KELONEVA Atte)       05:08  
KELONEVA Atte 2 - 1 (POHJONEN Juuso)       9:37  
MATTILA Petri 3 - 1 (VALLI Esa)       11:31  
KELONEVA Atte 4 - 1 (SARAJÄRVI Samuli)       12:50  
KELONEVA Atte 5 - 1        14:04  
PIENIPAAVOLA Lauri 6 - 1 SR (VÄÄNÄNEN Kimmo)       16:35  
     
  2. Erä  
VÄÄNÄNEN Kimmo 7 - 1 (MATTILA Petri)       25:18  
SARAJÄRVI Samuli 8 - 1 (VÄÄNÄNEN Kimmo)       26:43  
POHJONEN Juuso 9 - 1 (KELONEVA Atte)       29:05  
  34:18 POIKELA Jari 9 - 2 (TIKKALA Tero)  
  36:08 SAARELA Perttu 9 - 3 (TIKKALA Tero)  
MALIN Mikko 10 - 3 VoM (PIENIPAAVOLA Lauri)       37:49  
VÄÄNÄNEN Kimmo 11 - 3 SR (MÄKI Juha)       39:10  
     
  3. Erä  
VÄÄNÄNEN Kimmo 12 - 3        41:15 vaihto  MV  TIIPERI Matias
VALLI Esa 13 - 3 (PIENIPAAVOLA Lauri)       42:58  
VALLI Esa  MAILAAN LYÖMINEN TAI POTKAISEMINEN  2min   43:58  
  44:39 POIKELA Jari 13 - 4 YV (KVIST Jaakko)  
KELONEVA Atte  MAILAN PAINAMINEN TAI SITOMINEN  2min   45:17  
  45:37 POIKELA Jari 13 - 5 YV (KVIST Teemu)  
  47:56 TIKKALA Tero 13 - 6   
VALLI Esa  MAILAN PAINAMINEN TAI SITOMINEN  2min   53:32  
MATTILA Petri  MAILAAN LYÖMINEN TAI POTKAISEMINEN  2min   54:51  
  55:11 TIKKALA Tero 13 - 7 YV (KVIST Jaakko)  
  55:42 13 - 8 YV OM   
  56:39 POIKELA Jari 13 - 9 (KANGAS Kimmo)  
  57:42 KORKEA MAILA  2min  KVIST Jaakko