Sastamolo hakkasi päätään Niemelän muuriin

ToPV-Sastamolo Kings 4-2 (2-0, 1-0, 1-1)

Sastamolo kohtasi kolmen viikon tauon jälkeen edelleen sinnikkäästi sarjan kärkikaksikossa keikkuvan ToPV:n, jolle Sastamolo hävisi kauden avausottelussa niukasta 3-2. Edellisessä joukkueiden kohtaamisessa tuolloin kotikentällään esiintynyt härkälauma ei saanut itsestään lähimainkaan parasta irti ja ToPV pisteet ansaitusti mukanaan. Nyt kellossa oli siinä mielessä eri soitanta, että peliä vei liki täydet 60 minuuttia valkoisissa pelannut Sastamolo, mutta palkintoa hienosti taistellut vierailija ei päivän ottelusta saanut.

Harmittavan helppoja maaleja

ToPV aloitti ottelun, niin kuin se on aloittanut usean edellisenkin ottelun tällä kaudella - täydellä ryminällä. Putaan hallin ämyrit kalkutti maalikellojen soitantaa jo ajassa 01.08, kun Jarmo Säkkinen pääsi napauttamaan vapaalyönnistä tilanteeksi 1-0. Vierailijoilta mahdollisimman huono startti otteluun, kun ennen ottelua oli teroitettu nimenomaan avausminuuttien tärkeyttä. Ottelun ensimmäiset maalit nousivatkin isoon arvoon ottelun suuntaa ajatellessa, sillä jo pelin avauserässä näki että Sastamolo oli ottelussa aloitteellisempi ToPV:n tyytyessä kyttäilemään vastustajan virheitä luottaen suuresti maalivahti Niemelän torjuntavireeseen. Ja mikäs siinä on luottaminen, kun hanskaan näyttäisi tarttuvan pallo kuin pallo. Niemelä torjui ottelussa varmasti sen 30 laukausta, kun torniolaisten laukaisumäärät olivat yhteensä siellä kymmenen hujakoilla.

Sastamolon ongelmaksi hyökkäyspelissä muodostui varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä maskin puuttuminen laukauksissa ja vaikka paikkoja oli hyvilläkin sektoreilla, ei niistä Niemelää ilman maskia yllätetty. Sastamolon tasoitusosuma oli onnen kantamoinen, mutta maali pelitapahtumiin nähden ansaittu. Teppo Nousiainen heitti hyvän nousun päätteeksi hyökkäyskulmasta pallon sokkona maalille, josta se pomppi vihreäpaidan kautta yläilmoihin ja leijaili maaliin perukoille Niemelän ollessa täysin tietämätön pallon lentoradasta.

ToPV:n johto-osumassa Sastamolo kuritettiin junnumaisesta höntyilystä tilanteessa, jossa peli olisi voitu rauhoittaa jo useaan kertaan omaan päähän. Turhan rohkea poikkisyöttö keskialueella päätyi suoraan vihreäpaidan lapaan ja Johan Haapasaaren löysähkö veto painui laiskan peittopelin seurauksena läpi pelaajamassan ohi maskissa olleen Seppo Forsmanin. Kahdesta enemmän tai vähemmän helposta peittovirheestä ja niistä seuranneesta maalista huolimatta Sastamolo pelasi kelpo peliä avauserässä. Vastustajan tiedettiin olevan vaikeuksissa aktiivisen karvauksen alla ja sitä se oli nytkin. Torniolaispuolustustuksen pelin avaaminen meni hyvinkin pikaisesti ottelun alusta kaaripallojen heittämiseksi, jotka Sastamolo pystyi helposti eliminoimaan, eikä torniolaiset päässeet juurikaan suoriin hyökkäyksiin.

Toisessa erässä ratkaisun paikat

Jos oli Sastamolo läpi ottelun se pallollinen ja aloitteellinen joukkue, niin selkeiten se oli sitä toisessa erässä, jossa pelille oltaisi voitu lyödä sellainen niitti, että johtoasema kolmanteen erään olisi ollut tosiasia, mutta toisin kävi valkopaitojen hakatessa reikäpalloa kerta toisensa jälkeen Niemelän rakentaamaan linnoitukseen maalin edessä. Vieraiden ykkösketju Poikela-Kangas-Tikkala pääsi kanttaamaan laidan viereltä keskelle useita kertoja erässä täysin vapaasti, mutta palloa ei saatu 5-7 metrin sektorilta ammuttua ohi Niemelän, jota pariin otteeseen myös maalitolpat avittivat.

Torniolaiset pääsivät toisessa erässä muutamia kertoja kääntämään keskialueella pelin ja saivat näistä tilanteista erän ainoat paikkansa, mutta muuten maalivahti Forsman oli erässä varsin työtön. ToPV teki erän ainokaisen ajassa 21.35, kun Sastamolon omalla alueella uinuttiin pahan kerran. Aki Kvist pelasi pallon viivalta laitaan Juha Nevalalle, joka latasi suoraa syötöstä reppuun Kings-puolustuksen väistellessä mustelmia suorin polvin, eikä peittopelistä ollut tietoakaan. Ilmainen maali, joita ei saisi tulla tällaisissa "maalin-peleissä" ainuttakaan. Maalin myötä tänään peliminuutteja reilun erän verran saanut pakkipari Soppela-Anttila, otettiin sivuun ja Sastamolo jatkoi ottelua normaalin kahden pakkiparin peluutuksella.

Varsin erikoinen erä, sillä muutamia keskialueen menetyksiä ja niistä seuranneita torniolaisten ylivoimahyökkäysiä lukuunottamatta Sastamolo pelasi erinomaisesti ja erälukemat 1-0 eivät kyllä pelitapahtumista juuri kerro. Ainoastaan sota-alueella, tuolla 1-3 metrin etäisyydellä vastustajan maalista valkopaitoja olisi kaivattu paikalle maskia tekemään ja irtopallojen hakkuuseen.

ToPV musertaa alivoimamaalilla

Kolmannessa erässä käsikirjoitus oli kahden edellisen mukainen. ToPV:n avauspelaamisessa etäisyydet venyivät jatkuvasti, eikä vihreäpaitojen puolustajat pystyneet avaamaan peliä helpolla lyhyellä syötöllä missään vaiheessa. Ainoastaan joukkueen kapellimestari Kimmo Postilta tuntui löytyvän sellaiset eväät ja taidot, että kaveri pystyi toimittamaan pallon helpolla syötöllä omilla rohkean 1vs1 haastoon jälkeen, mutta muuten kotijoukkueen avauspelaaminen tyssäsi Kingsin korkeaan karvaukseen tai päätyi kaaripallona valkopaitojen puolustajille. Sastamolo sai kolmanteen erään sellaisen startin, mitä joukkue kaipasikin. Kulmavaparissa yksinkertainen kahden pelaajan paikanvaihto ja Jari Poikela pääsi tälläämään pallon ilman minkäänlaista vartiointia lukemiksi 2-3 ja Sastamolon ykkösketju sai ottelussa vihdoin kuparisen osaltaan rikottua.

Sastamolo oli läpi kauden tuskaillut enemmän tai vähemmän ylivoimapelinsä kanssa ja tänään näytti ettei kuvio luonnistu millään muotoa. Kingsit pääsi ottelun kolmannelle ylivoimahetkelleen ajasssa 46.42. Ensin Sastamolo ei tahtonut saada palloa edes kontorolliinsa ylivoimalla ja ToPV sai pelattua peliä Sastamolon päässä pitkät tovit. Vihdoin vieraat saivat ylivoimapelinsä rauhoitettua, mutta pallo pelattiin viivassa kaksi kertaa suoraan vastustajan lapaan ja jälkimmäisen tilanteen torniolaiset käyttivät armotta hyväkseen. Kimmo Posti lähetettiin omalta alueelta 2-1 hyökkäykseen, jonka Posti päätti omalla ratkaisulla napauttaen pallon etukulmasta sisään. Vieraiden heikko ylivoimapelaaminen läpi ottelun sai ruskeasävytteisen kuorrutuksen päästetyn alivoimamaalin muodossa. Maali tuli ehkä pahimpaan mahdolliseen paikkaan, juuri kun Sastamolo oli ison työn kautta ja useita maalipaikkoja rakennettuaan kirinyt ottelussa maalin päähän ja kaveri tulee taas sieltä jostain ja napauttaa pallon verkkoon.

Maalin jälkeen ei mikään silmämääräisesti ottelussa muuttunut, vaan Sastamolo jaksoi karvata ja hakea katkoja keskialueella aivan ottelun päätökseen saakka, mutta kyllä torniolaisten 4. maali oli henkisellä tasolla kova isku miehekkään taistelun käynyttä vierasjoukkuetta vastaan.

Ilmeikäs esitys Sastamololta joka osa-alueella, mutta maalin tekeminen oli joukkueelle ottelussa ylivoimaisen vaikeaa. Harmittamaan jäi myös vastustajan maalit, jotka olivat valtaosin tilanteita, joiden puolustamista joukkue harjoittelee jopa useita kertoja viikossa laukausten peittämisen muodossa, mutta niin vain viuhui laukaukset turhan helposti ohi valkopaitojen selkeissä "mies vastaan mies" -tilanteissa. Sastamolosta pirteimpiä otteita ottelussa esitti puolustaja Teppo Nousiainen, joka katkoi vihreiden hyökkäyksiä kovalla prosentilla. Myös hyökkääjä Harri Kurkela pelasi ehkä kauden parhaan pelinsä.

Torniolaiset jatkavat sarjassa edelleen kakkospaikalla, joidenkin mielestä jopa hieman yllättäen. Yllätys tai ei, niin tosiasia on että ToPV alkaa olla sarjan kokeneimpia joukkueita, niin pelaajien ikäkeskiarvolla kuin Kakkosen pelatuilla peleillä mitattuna. Roosterissa on reilut kaksi kentällistä miehiä, jotka pelaavat kakkosta jo viidettä kautta ja joukkueen ydinporukka on pelannut yhdessä alasarjoista lähtien. Jossain vaiheessa kokeneen ryhmän on voinut odottaakin tekevän tulosta Kakkosessa. Nyt tuota kärkitaistoon hilautumista on ilman muuta edesauttanut myös muiden joukkueiden selkeä materiaalin heikentyminen edelliskaudesta.

Valmentaja J. Kvistin kommentit ottelusta:

- Avauserä oli meiltä päivän heikoin, pallovastuu puuttui ja me vähän arasteltiin pelata. Tämä näkyi etenkin 2-1 maalissa, jossa oli parikin tilannetta rauhoittaa peli alaspäin, mutta niin vain puskettiin eteenpäin ja kaveri katkaisi hyökkäykseen lähdön katkerin seurauksin.

Toiseen erään painotettiin pallokontrollin tärkeyttä ja pyrittiin reagoimaan karvauksessa vielä yhtenäisemmin. Tällä saatiinkin kaveri odottamattomiin vaikeuksiin ja riistotilanteita tuli jatkuvasti, mutta hätäinen viimeistely piti lukemat kotijoukkueelle otollisina.

Kolmas erä noudatteli pitkälti toisen erän kaavaa, jossa me karvataan ja yritetään luoda, mutta kaveri puolustaa omaa maalia hullunlailla. Paikkoja kyllä saatiin mutta viimeistely on tällä hetkellä aika tervanjuontia.

Täysin voitettavissa ollut peli joka möhlittiin aivan omiin virheisiin. 1 vaparin merkkausvirhe, 2 peittovirhettä ja illan kruununa 4-2 alivoimamaali. Vastustajan maalivahdin torjuntalukemat olivat valehtelematta kolminkertaiset meidän Forsmanin verrattuna. Mutta ei auta, pelit jatkuu ja pelaamisen on kehityttävä kokoajan. Harjoitellaan hyvin joulunaika ja ollaan valmiina sitten tammikuun alussa Keltakankaalla.