Kausi alkoi ilmeekkäällä voitolla

ToPV-Sastamolo Kings 3-4 (1-0, 1-1, 1-3)

Sastamolon kausi 08-09 käynnistyi varsin onnistuneesti, kun paikallisvastustaja ToPV kaatui sen kotiluolassa lukemin 3-4. ToPV:n pelaajisto on saanut tälle kaudelle vahvistuksia pelaajistoonsa, kun Aki Kvist teki monet tahot yllättäneen loikkauksen Kingsistä naapuriseura Palloveikkoihin ja astetta kovempi nallipyssy saapui Sveitsin pääsarjoista, kun ruotsalainen Anton Ermling muutti Tornioon ja vahvistaa joukkueen hyökkäyspäätä.

Torniossa 67-päinen yleisö näki vauhdikkaan taiston, jossa molempien joukkueiden maalivahdit olivat joukkueensa parhaita pelaajia. Seppo Forsman teki päätöserässä pari pelin ratkaisevaa haamuhyppyä ja kotijoukkueen maalissa pelannut Matti Kovanen oli ilmiliekeissä ottelun toisessa erässä.

Puolustuspelin kautta nousujohteisia otteita

Sastamolo esitti avauserässä hyviä otteita ja pystyi haastamaan ennalta vahvan ToPV:n. Heti ottelun ensimmäisessä vaihdossa ToPV:n miesmerkkauksen nukkuessa Perttu Saarela pelattiin poikkisyötöllä läpiajoon, mutta Saarelan rannarin jäädessä ylärimaan jäi kauden avausmaali vielä näkemättä. Illan erikoisin ja ottelun avausmaali nähtiin kuitenkin kotijoukkueen ja tehoketju Ermling-Tilus-Kangas toimesta. Ermling passasi puolen kentän tuntumasta Jussi Tiluksen keskustaan, jonka kääntölämäri pamahti maalin ylärimaan ja jäi sen jälkeen pomppimaan maaliviivalle. Maalivahti Seppo Forsman ei saanut pomppivaa palloa hyppysiinsä, vaan pallo lipui Forsmanin kautta yli maaliviivan.

Ottelun avauserä oli tasaista pelaamista. Molemmilla joukkueilla oli pari tuhannen taalan paikkaa, mutta ei saanut Tero Tikkala omasta paikastaan lähietäisyydeltä sisään, eikä toisessa päädyssä Kimmo Postin tarjoilut takatolpalle kelvanneet hyökkääjäkaverille, vaan sivuraudat soi maalin ammottaessa puolitain tyhjillään.

Sastamolo paransi hyvän ensimmäisen erään jälkeen peliään entisestään ja oli toisessa erässä pelin hallitsevampi osapuoli. Matti Kovasen maalille saatiin useita hyviä myllytyksiä ja puolittaisia läpiajoja, mutta vain Kovasen hienot lähitorjunnat pitivät erälukemat tasoissa. ToPV meni erässä 2-0 johtoon Ermlingin toimiessa maalin pääarkitehtina. Ruotsalaishyökkääjä niputti omasta päästä lähteneellä soololla muutaman Sastamolo pelaajan nippuun ja äkkiä toisessa päässä nähtiin ylivoimahyökkäys, jonka Tero Kangas pääsi viimeistelmään. Sastamolon maalipaikat realisoituivat maalin muodossa ajassa 42.01, kun ensimmäistä vaihtoaan miesten sarjoissa pelaava Eetu Nuolioja komennettiin kentälle ja ensi kosketus palloon maalinedusruuhkan keskellä toi joukkueelle 2-1 kavennusosuman. Ei hassumpi debyytti pari hajavaihtoa vielä maalin jälkeen pelanneelta Nuoliojalta.

Sastamolo pelasi läpi ottelun oman puolustusalueen keskustan varsin jämerästi ja ToPV:n pallolinen hallinta oli paljolti viisikon ympärillä pyörittämistä ja laukauksia, jotka vieraat uhrautuvaisesti peittivät. Jussi Tiluksen pyörittämä pallotaitava hyökkäysvitja pystyi rikkomaan Kingsin puolusnopan nerokkailla poikkisyötöillä joitain kertoja, mutta muuten Kingsin puolustuspeli keräsi ottelussa täydet pisteet.

Kemiläisellä hulluudella loppuun saakka

Ottelun päätöserän alku ei luvannut Sastamololle hyvää. Ermling sai pallon haltuunsa Tornion hyökkäyspäädyssä ja Sastamolo puolustajien rynnätessä liian innokkaasti "tuplaamaan" maalin taakse, antoi Ermling Tero Kankaalle etutolpalta maukkaan siirron, josta Kangas ei erehtynyt. Ruotsalaishyökkääjä oli eittämättä torniolaisten näkyvin kenttäpelaaja, mutta Sastamolo sai pidettyä miehen kohtuullisen hyvin kurissa olleen koko ajan miehessä kiinni. Tämän ja harjoitusotteluiden perusteella voi sanoa, että jos miehelle antaa tilaa vähänkään enemmän, niin ottelutehot 0+3 eivät ole vielä kovin paljoa tälle kaverille.

33 sekunnin jälkeen tullut 3-1 maali 3:ssa erässä ei antanut Kingseille kovin ruusuisia odotuksia pelin loppua ajatellen, mutta niin vain oma peli pystyttiin pitämään kasassa salamamaalista huolimatta. Ajassa 42.01 kovasti ottelussa töitä tehnyt Tero Tikkala pääsi irtomaan vartijaltaan laidassa ja syöttö Jari Poikelalle keskustaan ja sitä seurannut laukaus aiheutti tornion maalikehikoissa puistatusta ja samalla sekunnilla reikäpallo olikin jo verkossa. Muutama minuutti myöhemmin Sastamolo sai kokeilla toista kertaa ottelussa ylivoimapeliä. Pallo pyöriteltin ympäri neliön puolitoistaminuutti ilman sen vaarallisempia tilanteita. Pyörittelyn päätti kuitenkin puolustaja Teemu Kvist, jonka syöttö viivamiehen paikalta Jari Poikelalle neliön keskustaan yllätti ToPV:n alivoimanelikon ja Poikela pääsi täysin rauhassa kääntymään ja lataamaan pallon alakulmaan. Peli oli tasoissa ja hurmos hallissa varsin vierasvoittoinen.

Sastamolo pystyi läpi ottelun purkamaan Tornion karvauksen varsin vaivattomasti. Tornio pyrki karvaamaan melkein läpi ottelun korkealta, mutta korkea karvauspeli tuotti melkein enemmän harmia omille puolustajille toisessa päässä, kun Kings-hyökkääjät olivat vahvoilla 1-1 tilanteissa.

Jos oli ToPV:n ruotsalaisvahvistus hyökkäyspäässä paha pideltävä Kings-pakeille, niin ottelun Sastamolon voittomaali ajassa 52.27 3-4 lähti sekin Ermling lavasta - tällä kertaa pallonmenetyksen muodossa. Hyökkääjän kuljettelut keskialueella pysäytti Teemu Kvist ja pallonriiston jälkeisen irtopallon löi verkkoon Tero Tikkala.

Ottelun loppu mentiinkiin torniolaisten pallollisen hallinnan merkeissä, mutta Kings puolusti johtoasemaansa todella mahtavalla asenteella ollen liki jokaisen vedon edessä peittämäss. Sastamolon paketti pysyi suurimman osan pelin loppuminuuteista varsin tiiviinä ja vaarallisimmat tilanteet nollasi maalivahti Forsman, joka pelasi kertaikkiaan upean pelin.

Valmentaja J. Kvistin kommentit ottelusta:

Pelin ratkaisu:

- Hieno puolustustaistelu. Enkä puhu nyt siitä klassisesta asetelmasta, jossa puolustetaan maalin johtoasemassa hullunlailla, vaan viisikko pysy tiiviinä koko pelin ajan, myös hyökätessä. Täten saatiin eliminoitua ToPV:n vastahyökkäykset ja ohjattiin niiden peli huonoille sektoreille – kulmiin. Peittopeli oli myös sellaisella tasolla jolla sen pitää voittavassa salibandyssä ollakkin, eli noin 20-30 peittoa per/peli. Vaikeat lähtöasetelmat, eikä asiantuntijat paljoa meille mahdollisuuksia antaneet, mutta jostain tuolta se voima ammennettiin. Voitaisiin melkein todeta, että henki otti niskalenkin materiasta.

Kommentit vastustajasta

- Varsin perinteikäs ToPV. Hyökkäykset pelattiin samoille sektoreille kuin aikaisempina vuosina – suoraviivaisesti. Muutamalla avainpelaajalla reenipuute paistoi läpi otteista, joten parannusta on luvassa kauden mittaan. Materiaali vahvistunut entisestään, joten johdon asettama sarjapaikka - tavoite, on tässä mielessä – mielestäni- huuhaa puhetta. Kotona tulee ottamaan kovia päänahkoja.

Katse tulevaan

- Maanantaina palataan sorvin ääreen heti täydellä höyryllä, katsotaan pelilliset asiat läpi ja aletaan keskittyä jo lauantaiseen Merikoski –peliin. Ennusmerkit eivät taaskaan ole kovinkaan positiiviset, sillä lauantaina saattaa rosterista puuttua useampikin avainpelaaja. Mutta ei auta, niillä mennään mitä tarjolla on.