Niemelä torjui pisteet ToPV:lle
Sastamolo
kohtasi sunnuntaina vahvasti läpi kauden pelanneen ja sarjan kärkipaikkoja
kolkuttelevan Tornion Palloveikot. Torniolaiset ovat olleet tällä kaudella yksi
sarjan vähiten maaleja päästäneistä joukkueista ja tästä suuri ansio kuuluu
joukkueen maalivahti Janne Niemelälle, joka on torjunut joukkueelleen monia
tärkeitä pisteitä.
Päivän ottelussa Niemelä haparoi lievästi toisessa erässä, mutta nousi pelin ratkaisevilla hetkillä - päätöserässä joukkueen tärkeimmäksi pelaajaksi Sastamolon rakenneltua monta varmaa maalipaikkaa. Torniolaisten taas ollessa erittäin tehokkaita maalintekosektoreilla Sastamolon lukuisat maalipaikat ja ihan mallikas kenttäpeli eivät tuoneet ottelusta pistettäkään.
Tasaisesti liikkeelle
Torniolaisilla oli lauantailta alla tiukaksi mennyt koitos sarjan kärkijoukkuetta OYUS:a vastaan, mutta laajalla miehistöllä operoivat torniolaiset eivät jalkoja säästelleet, vaan lähtivät matkaan totutusti korkealta karvaten. Kolmella puolustajalla pelanneella Sastamololla ei ollut vaikeuksia purkaa torniolaisten karvauksia, vaan avaukset lähtivät hyvällä prosentilla omille miehille keskialueelle. Puolustuksesta Mikko Teikari ja monta isoa voittoa joukkueelleen torjunut maalivahti Seppo Forsman ovat varusmiespalvelua suorittamassa.
Avauserä oli suhteellisen tarkkaa peliä, eikä maalipaikoilla juhlittu. Maalinteon aloitti vierailija Sastamolo 24 pelisekunnin jälkeen. Teemu Kvist heitti omalta puolustusalueelta pallon maalille nousseelle Tommi Häggströmille, joka pääsi sutimaan pomppivan pallon verkkoon. Torniolaiset tasoittivat ottelun ajassa 8.28 Marko Angerian toimesta. Angerias pääsi ohjaamaan Ville Hoolin laukoman pallon maalin edestä verkkoon ohi tänään Sastamolon maalia vartioineen Juha-Pekka Laakson.
Peli hallintaan
Toisessa erässä Sastamolo sai pelistä entistä paremmin
kiinni. Keskialueella oli tilaa ehkä yllättävänkin paljon ja osa
torniolais-puolustajista oli helisemässä Kingsin pelaajien päästyä 1vs1
-haastotilanteisiin. Kun vielä maalivahti Janne Niemelä osoitti tavallisen
kuolevaisen merkkejä maalinsuulla, meni erä 2-4 vierailija Sastamololle.
Sastamolo pääsi rankaisemaan toisessa erässä kotijoukkuetta myös ylivoimalla, joka on yskähdellyt viime peleissä pahemman kerran. Tähän otteluun yksinkertaistetut yv-kuviot tuottivat kaksi kertaa tulosta kahdella yrittämällä. 2-2 maalin ylivoimalla laukoi päivän paras King-pelaaja Jaakko Kvist, joka pääsi yllättämään Niemelän pienestä kulmasta. Jaakko Korhosen laukoma pallo pomppasi maalin takaa Jaakko Kvistille ja Kvist rankaisi välittömästi. Toisen yv-osuman laukoi Jaakko Korhonen Teemu Kvistin tarjoillessa pakki-pakki syötön Peurasaaren pendolinolle.
Toinen erä oli selkeästi vierailijoiden, eikä torniolaiset saaneet myllyä pyörimään missään vaiheessa. Pahimmat tilanteet Sastamolon maalille syntyi ToPV:n nopeasti annetuista erikoistilanteista. ToPV:n pelinrakentelu perustui hyvin pitkälti jääpallokaupunkilaisille tuttuun "lakaisulyöntiin" omalta alueelta. Puolustajien heittämillä kaaripailloilla haettiin läpiajoja kärkkyvää hyökkääjää ja tämä aiheuttikin pari kertaa vaikeuksia Sastamololle miesvartioinnin oltua myöhässä.
Ei maalia, ei sitten millään
Kolmas erä oli Kingseiltä hyvä ainakin pelinrakentelun suhteen. Oikeastaan erässä meni pieleen juuri ne asiat, jotka nämä pienen marginaalin pelit ratkaisevat. Maalin tekeminen kävi ylivoimaiseksi tehtäväksi useista hienoista paikoista huolimatta. Kun vielä kaksi takaiskumaalia olivat seurausta omasta hölmöilystä, niin tappio ei juuri karvaammalla tavalla voi tulla. Umpikuluneen fraasin mukaan jos et tee paikoista maalia, niin kaveri tulee ja tekee. ToPV oli maalipaikoissaan armoton, eikä Juha-Pekka Laakso maalillaan pystynyt toisessa päässä paraatipelastuksia tehneen Janne Niemelän veroiseen suoritukseen.
Niemelä torjui erässä Ville Männyn ja Tero Tikkalan puolittaiset läpiajot ja suurimpiin suosionosoituksiin kotiyleisö syttyi Niemelän torjuttua Jussi Pirttikankaan avopaikan, jonka puolustaja sai Jaakko Kvistin tarjoilessa nautinnollisen passin takatolpalle.
ToPV teki tilanteeksi 4-5 Juha Nevalan vapaalyöntiosumalla, jossa Sastamolon peittopeli loisti poissaolollaan. Nevala pääsi sihtaamaan tykkinsä täysin rauhassa ohi maskissa olleen J.P Laakson. Tasoitusosuman torniolaiset tekivät ylivoimalla Jani Pokan lauottua pallon suoraan syötöstä verkon perukoille.
6-5 voittomaali ei olisi harmittavammalla tavalla voinut vierasjoukkueen kannalta tulla. Pelin painopiste oli tornilaisten päädyssä ja Niko Kvist sai keskialueella pallon. Kvist kuitenkin hukkasi pelivälineen kriittisellä hetkellä ja ToPV päätti 2-1 ylivoimahyökkäyksen varmuudella maaliin. Sastamololla oli vielä paikkoja tuoda peli tasoihin, mutta ToPV ja Niemelä kesti.
Runsaslukuinen kotiyleisö sai mitä se halusikin. Jännittävä ja vauhdikas peli, jonka valkopaitainen kotijoukkue vei hienon nousun päätteeksi. Ja vaikka kuinka värilasein ottelua katsoi, niin totuuden nimissä on sanottava, että Sastamolon voitto ei olisi ollut suuri vääryys tässä ottelussa. Kenttäpelissä vieraat olivat jatkuvasti peliä kontrolloiva osapuoli hyökäten niin keskustan kuin laitojen kautta kotijoukkueen tyytyessä kaaripallon heittämiseen. Armopaloja ei kuitenkaan jaeta maalien ratkaistessa ja tällä kertaa taululla seisoi 6-5 tappiolukemat Sastamololle.
14.01 Putaan Urheiluhalli
ToPV-Sastamolo Kings 6-5 (1-1, 2-4, 3-0)
0 - 1 00.24
Tommi Häggström (Tero Tikkala)
1 - 1 03.28 Marko Angeria (Ville
Hooli)
2 - 1 20.31 Kimmo Laukkanen (Kimmo Posti)
2 - 2 30.20
Jaakko Kvist (Jaakko Korhonen) yv.
2 - 3 30.33 Jussi Pirttikangas (Ville Mänty)
2 - 4 33.00 Jaakko Kvist (Niko Kvist)
3 - 4 35.48 Kimmo Posti
erl. 36.58
Tero Tikkala
3 - 5 37.21
Jaakko Korhonen (Teemu Kvist) yv.
4 - 5 45.23 Juha Nevala (Johan
Haapasaari)
5 - 5 51.42 Jani Pokka (Matti Pikkarainen)
yv.
6 - 5 55.50 Jani Pokka (Kimmo Laukkanen)
Jäähyt:
26.58
Heikki Kähkönen (2min estäminen)
29.35 Kimmo Laukkanen (2min mailaan lyöminen)
50.31 Ville Mänty 2min
(vaarallinen peli)
59.41 Tero Tikkala 2min (mailan painaminen)
Salibandy.netin ottelutilastot