Sastamolo aneeminen Suolan käsittelyssä

SBT Suola-Sastamolo Kings 8-2 (1-2, 5-0, 2-0)  Ottelukuvat

Edustusjoukkueen tuplaviikonloppu jätti mietittävää valmennusjohdolle, kun viikonlopun toinenkin ottelu päättyi Sastamolon selkeisiin tappiolukemiin. Sastamolo pelasi ehjän ja tasapainoisen avauserän SBT Suolan vieraana Kastellin monitoimitalolla johtaen 2-1, mutta toisessa erässä pakka mureni pahasti levälleen henkilökohtaisten virheiden ja muutoinkin heikon pelaamisen myötä. Toinen erä Suolalle peräti 5-0. Päätöserässä Sastamolo yritti kiriä tasoihin rohkealla karvauspelillä, mikä avasi varsinkin erän alussa runsaasti vastaiskupaikkoja kotijoukkueelle. Päätöserä oli taas pallollisesti parempaa vierailta, mutta sen kummempaa kirivaihdetta joukkue ei saanut aikaan, hyökkäysten pyörittyä liiaksi laitojen vierellä. Kolmen viikon tauko aiheutti nähtävästi jonkinlaisen pelillisen jumin joukkueen tekemisessä, mutta viikon päästä sunnuntaina pelin suunta on taas mahdollisuus kääntää oikeille raiteille, kun joukkue matkaa takaisin Kasteliin tällä kertaa UIFK:n vieraaksi.

J. Kvistin kommentit viime viikonlopun tappiopeleistä.

No jos lauantaina ei onnistuttu ehkä oikein millään osa-alueella, niin mikä pelisuunnitelma oli sunnuntaille?

- Sunnuntain kaksi selkeää teemaa olivat karvauspelin oikeanlainen rytmitys sekä viisikkopuolustuksen parempi toteutuminen. Avauserä 2-1 meille ja näytti sille, että tarkan markan peli tulee ja Sastiksella kuitenkin oma puolustaminen mukavasti kuosissa.

Toisessa erässä sitten omiin peräti viisi maalia. Menikö peli aivan nurin kurin vastustajalle vai mitä tapahtui?

 - Ensimmäinen erä meni täysin pelisuunnitelman mukaan, huolimatta siitä, että peliin valmistautuminen oli kaikkea muuta kuin rutiininomainen. Toisessa erässä meidän pallotempo, etenkin avauspelaamisen osalta tippui olemattomiin ja vastustajan prässiinostot aiheuttivat meille helppoja pallon menetyksiä jotka sitten kulminoituivat taululla.

- Ongelmat avauspelaamisessa heijastuivat heti myös hyökkäämiseen, jossa meillä katosi pallokontrolli lähes täysin. Toinen erä oli kotijoukkueen, joskin meidän pienoisella avustuksella. Päätöserässä kirivaihde jäi sitten käyttämättä ja pelailun puolellahan se meni.

Onko nyt niin, että tällä viikolla ollaan palattu perusasioiden pariin? Puolustamista ja pallottoman pelaamisen Aapinen käteen?

 - Ei, vaan tällä viikolla ollaan panostettu pallolliseen pelaamiseen ja pallottomana liikkumiseen. Turha tuolla on äijille peittoharjoituksia tai linjakävelyjä vetää, vaan kyllä niiden laadukas toteuttaminen pitää tapahtua ilman, että niille uhrataan koko viikon harjoitustunnit. Nyt on tärkeä kehittää pallolliseen peliin liittyviä elementtejä ja saada sitä kautta lisättyä pallokontrollia. Kyllä kyllä. No ei tässä sen kummempia tällä kertaa. Sunnuntaina UIFK ja sen jälkeen pyhien viettoon. Onnea sunnuntaille!

- Kiitos!

Ottelupöytäkirja