Karsintapaikka murskavoitolla

Sastamolo historian tähän saakka tärkeimpään kamppailuun vaasalaista Woodcuttersia vastaan ennakkoasetelmat olivat selkeät. Woodis oli edellispäivänä varmistanut lohkovoiton ToPV- voiton ansiosta. Sastamololla sen sijaan oli tänään kovat piipussa, sillä ainoastaan voitto tiesi paikkaa kahden joukkoon ja karsintapaikkaa I-divisioonaan.

Vaasalaiset juhlatuulella

Woodcuttersin kohdalla panokseton ottelu ja eilisen voitto-ottelun jälkeinen juhlahumu ja sen vaikutukset olivat selkeästi esillä avauserästä lähtien. Liike oli lievästi sanoen vajavaista, eikä tilanteisiin menty lähimainkaan sata lasissa. Kolmannen erän jälkeiset lukemat 16-2 kotijoukkueelle. Vaasalaiset olivat ottelussa liikkeellä kahdella täydellä viisikolla.

Avauserässä Sastamolo sai hieman vastusta vaasalaisista ja erä olikin paras kotijoukkueelta. Toisessa erässä lukemien revetessä, Woodiksen asenne löysäsi entisestään ja Sastamolon asenteen ollessa tarvittavalla tasolla ei ottelun voittajasta ollut missään vaiheessa epäselvyyttä.

Woodcutters teki toisessa erässä ottelun ainoat maalinsa. Tekijöinä Thomas Backman ja pörssihai Pekka Kontturi, jonka rooli oli ottelussa kärkkyä Sastamolon puolustusalueella vapauttavaa syöttöä odotellen. Tämän roolin mies hoitikin hyvin, sillä keskialoitukset olivat lähes ainoita tilanteita, joissa Kontturi kävi omalla kenttäpuoliskolla.

Kolmannessa erässä Sastamolo latoi maaleja tasaiseen tahtiin pelaajien komistaessa pistesarakkeitaan.

Matka jatkuu kohti uutta ja ihmeellistä!

Tämän päivän ottelu ei missään nimessä kärkikamppailun ansaitsemalle tasolle noussut. Suurimman työn joukkue on tehnyt pitkässä sarjassa jo aiemmin ja tämä oli taatusti ansaittu palkinto hienoille jatkoaikavenymisille kauden aikana.

Sastamololle nousukarsintapaikka on ilman muuta seuran historian suurin saavutus, mutta laakereille ei kestä jäädä lepäämään.

Viikon päästä lauantaina Kingsit astuu kolmen viikon kiirastuleen, jonka aikana bussin penkkiä kulutetaan ankarasti. Lauantaina 4.3 matkustetaan Vaasaan, jossa on vastassa taatusti erilainen Woodcutters kuin päivän voitto-ottelussa. Seuraavana viikonloppuna Kings pelaa karsinnan ainoat kotiottelunsa ja tästä seuraavana viikonloppuna matka jatkuu kohti eteläisintä Suomea tuplaviikonlopun merkeissä.

Kolmen viikon viimeinen pinnistys jäljellä ja selvää on se, että Sastamolo lähtee ryöstämään pisteitä Etelän joukkueilta selkeänä haastajana. Tämä asetelma sopii Sastamololle, sillä missään vaiheessa kautta harva joukkueen ulkopuolelta uskoi tähän saavutukseen, johon nyt ollaan päästy.

Teme-

19.02 tervahalli

Sastamolo Kings-Woodcutters 16-2 (2-0, 7-2, 7-0)

1-0    07.28    Tapio Ala-Rautalahti
2-0    09.28    Miika Kemilä (Tapio Ala-Rautalahti)
3-0    26.26    Jaakko Kvist (Niko Kvist) yv.
4-0    27.31    Miika Kemilä (Tapio Ala-Rautalahti)
4-1    28.30    Pekka Kontturi (Thomas Backman) sr.
5-1    29.29    Juha Tammela (Jaakko Kvist)
6-1    32.28    Juha Tammela (Niko Kvist)
7-1    32.49    Ville Mänty
8-1    36.56    Jaakko Kvist (Niko Kvist)
9-1    38.20    Ville Mänty

9-2    39.16    Thomas Backman (Janne Kukko)
10-2  43.45    Tapio Ala-Rautalahti (Ville Mänty)
11-2  50.23    Miika Kemilä (Ville Mänty)
12-2  50.32    Ville Mänty (Miika Kemilä)
13-2  52.09    Jaakko Kvist (Niko Kvist)
14-2  56.06    Juha Tammela (Sami Niskala)
15-2  59.44    Jari Poikela (Tapio Ala-Rautalahti)
16-2  59.49    Ville Mänty (Tapio Ala-Rautalahti)

Jäähyt: 

19.14    Janne Kukko (2min väärä etäisyys)
26.21    Heikki Vasanpää (2min työntäminen)
30.04    Jussi Pirttikangas (2min maasta pelaaminen)
54.02    Jari Poikela (2min jatkuva väärä pelitapa)

Harmaalla pohjalla Sastamolon tilastomerkinnät

Salibandy.netin ottelutilastot