Maalinteko edelleen suurimpana peikkona
Sastamolo Kings-ToPV 2-4 (1-3, 0-0, 1-1)
Déjà vu (suom. jo nähty) eli entiselämys tarkoittaa
tuttuuden tunnetta jossakin tilanteessa; henkilö tuntee kokeneensa uuden
tilanteen aiemminkin. Näin sanoo Wikipedia ja tuon samaisen deja vu -tunteen
pystyi kokemaan varmasti myös moni Sastamolo-pelaaja hävityn ToPV-kamppailun
jälkeen. Erittäin kapeaksi käynyt pelaajarinki otteli miehekkään matsin
paikallisvastustajaa vastaan, mutta tuon painin voitti - ei niinkään ToPV - vaan
maalintekopeikko, joka on koitunut Sastamolon kohtaloksi useammassa
aikaisemmassakin pelissä. Kaikki kunnia torniolaisjoukkueelle, mutta Sastamolon
ongelmista kertoo selväsanaisimmin joukkueen maaliero, joka antaa yhden ottelun
maalikeskiarvoksi 3,9 tehtyä- ja 5,6 päästettyä maalia per ottelu. Neljällä
tehdyllä maalilla on vaikea voittaa pelejä, vaikka Sastamolon maalivahti- ja
puolustuspeli onkin ollut tutusti jopa sarjan kärkikasti.
Helppoja takaiskuja
Avauserä oli Sastamololta pirteää peliä, eikä erätaukolukemat 1-3 aivan oikeanlaista kuvaa erästä anna. ToPV rankaisi Sastamolon pienistä virheistä varsin tehokkaasti, kun taas Kingsit saivat tehdä yhden maalin eteen turhan ison työn. Jaakko Kvistin poislähdön uskottiin vaikuttavan eniten Sastamolon pallolliseen pelaamiseen, mutta Jari Poikela täytti Kvistin paikan mallikkaasti ja kentällinen T. Kvist-Saarela-Kangas-Tikkala-Poikela pelasivatkin vahvan pelin. ToPV meni ottelussa 1-0 johtoon, kun Antti Mäkikallio oli jätetty kulmavaparissa täysin vapaaksi viivamiehen paikalle ja ilman minkäänlaista peittoa tullut veto löysi tiensä verkon perukoille ja maskissa ollut Seppo Forsman oli yllätetty ensimmäisen kerran. Sastamolon avausmaali syntyi niiltä sektoreilta, joista kotijoukkueella oli ottelussa mahdollisuus tehdä useampikin maali. Teemu Kvist lähetti maalinedustalle matalan ohjuripallon ja Jari Poikela oli kärppänä sutimassa palloa nuottaan. Muissa vastaavanlaisissa tilanteissa Sastamolon ratkaisut viipyivät ja vihreäpaita pääsi kerta toisensa jälkeen väliin.
Tasainen erä näki vielä kaksi maalia, joista molemmat vieraille. Ajassa 11.25 ToPV pääsi tekemään päivän ainoasta ylivoimastaan maalin, kun maalin eteen täysin vapaaksi unohdettu Kimmo Posti pääsi siirtämään pallon maaliin Antti Mäkikallion nappisyötöstä. Torniolaisten kolmas maali tuli Sastamolon kannalta harmittavaan saumaan, kun erää oli jäljellä enää viisitoista sekuntia. ToPV käänsi pelin pallonriiston jälkeen keskialueella ja Sastamolon miesmerkkauksen sekoittuessa pääsi Jussi Tilus purjehtimaan yksin Seppo Forsmania kohti ja sijoitti pallon varmasti etukulmasta sisään.
Sekava toinen erä
Toisessa erässä kumpikaan joukkue ei onnistunut
maalinteossa, vaikka paikkoja syntyi runsaasti molemmin puolin. Pallonmenetysten
kautta ja huonosta merkkauspelistä molemmat joukkueet saivat tukun
laatupaikkoja, mutta maalilla torjuneet Forsman ja Niemelä olivat kovassa
lyönnissä. Lisäksi Sastamolon laukaukset painuivat liian usein päätyseinään tai
aikailun takia ensimmäiseen peittävään ToPV-pelaajaan.
Heti erän alkuun Sastamololla oli mahdollisuus kaventaa lukemia ylivoimapelin kautta, kun Pasi Tiitinen näki Matti Pikkairaisen estämisen päädyssä jäähyn arvoiseksi rikkeeksi. Jo avauserässä Tiitisen rankkarituomio oli kuumentanut torniolaisleiriä ja samaisen reaktion aiheutti myös ajassa 22.33 vihelletty kaksiminuuttinen. Sastamolon maalinteko-ongelma kulminoituu tällä hetkellä myös paljon ylivoimapelaamiseen, johon tuhrataan turhan paljon minuutteja ilman onnistumisia maalin muodossa. Tässäkin ottelussa joukkue pääsi kokeilemaan neljä kertaa ylivoimalla. Laukauksia saatin kyllä aikaiseksi ja Toni Tammelalla oli useita paikkoja lyödä pallo maalin edestä reppuun, mutta ei vain onnistunut.
Niemelän erä
Kolmannen erän ensimmäinen puolikas oli tasaista pelaamista. ToPV pääsi tekemään erän alkuun neljännen maalinsa, kun joukkueen kapellimestari Jussi Tilus löi Seppo Forsmanin torjunnasta kimmonneen korkean paluupallon lattian rajasta maaliin. Sastamolon toista maalia saatiin odotella aina erän puoliväliin saakka, kun läpi ottelun hieno maalipaikkoja rakennelleet Tero Tikkala ja Kimmo Kangas onnistuivat viimein. Tikkala hassutti ensin oikeassa laidassa yhden torniolaispuolustajan ja maltillinen rystysyöttö löysi maalin edestä Kankaan, joka ei tyhjästä maalista erehtynyt. Maalin jälkeen pelinhallinta kääntyi kavennus- ja tasoitusosumaa hakevalle Sastamololle.
Janne Niemelän maalille saatiin hässäkää ja pari takuvarmaa maalipaikkaa, mutta Niemelä nousi ottelun lopussa joukkueen todelliseksi sankariksi. Päivän komeimman kopin Niemelä otti, kun Teemu Kvist heitti kulmavaparista lättysyötön suoraan maaliluukulle rynnineelle Jari Poikelalle. Poikela sai ilmapalloon hyvän osuman, mutta Niemelä oli tälläkin kertaa parempi saaden jonkin ruuminosan reikäpallon tielle.
Ajassa 55.31 Sastamolo pääsi kokeilemaan päivän toista rangaistuslaukausta, mutta tulos edelleen sama kuin edellisessä yrityksessä. Niemelä oli hyvin mukana Ville Männyn rystypuolelle tehdyssä harhautuksessa ja sai kroppansa noston väliin. Seuranneessa ylivoimapelissä Kingsin parhaat paikat osui Toni Tammelalle, mutta maalintekijä ei tällä kertaa onnistunut, vaikka tarjoilu Tero Tikkalalta toimi pari kertaa varsin mallikkaasti.
ToPV vei pisteet tästä henkien kamppailusta kohti ensi
kauden sarjapaikkaa. Ottelun paras pelaaja löytyy torniolaisten maalinsuulta,
joskaa huono ei ollut Sastamolon Forsmankaan. Sastamolon muita onnistujia oli
Kimmo Kangas ja Tero Tikkala. Sarjataulukon kannalta kahden maalin voitto
torniolaisille oli kiharaisin mahdollinen tulos. Nyt ToPV ja Sastamolo ovat
taulukossa tasapisteissa. Keskinäisten otteluiden pisteet ja niiden maalisuhde
on myöskin sama ja jos tilanne säilyy viimeisiin otteluihin saakka
muuttumattomana ratkaistaan joukkueiden paremmuus pelatujen otteluiden
maalierolla.