PaPas vei kovatasoisen väännön

Sastamolon toinen kotitappio näki päivänvalon, kun vierailija PaPas kyläili Kemissä ja vei mukanaan kaksi sarjapistettä. Joukkueet toivat kemiläisyleisön nähtäville varsin tapahtumarikkaan ottelun. Oli komeita maaleja, vauhdikkaita kaksinkamppailuja ja niiden myötä tulleita pienimuotoisia torikokouksia. Ainoa mitä kotiyleisö jäi varmasti vielä kaipaamaan oli tasoitusosuma, jonka olisi suonut ryhdikkäästi taistelleelle kotijoukkue Sastamololle.

Tasaisissa merkeissä liikkeelle

Sastamolo lähti peliin pyrkien hallitsemaan palloa ja sitä kautta pitämään ohjat käsissään. Pallonhallinta 5 vs. 5 pelissä olikin läpi ottelun Sastamolon hallussa. Sastamolo oli ottanut syksyn avauskohtaamisesta hyvin opikseen varsinkin vastustajan avauspelin. Nyt PaPas ei päässyt kiinni laitaa pitkin tulleisiin avaussyöttöihin, vaan kotijoukkueen puolustajat hoitivat irtopallot itselleen hyvällä prosentilla. Avauserän vei vierailijat lukemin 2-1. 0-1 maalissa Sastamolon puolustajakaksikolta Jussi Pirttikangas-Marko Niemelä unohtui mies maalin eteen ja Toni Hirvonen pääsi nostamaan pallon kauniisti maalin kattoon maalin takaa tulleesta syötöstä. 1-1 tasoituksesta vastasi puolustaja Pekka Anttila. Hienon ottelun pelannut Anttila teki hattutemppunsa ensimmäisen maalin punnertamalla pallon rystyltä verkkoon maalin edestä. Jos olivat Kingsit opiskelleet hyvin vastustajan avauspelin niin samaa ei voi sanoa vastustajan ylivoimapelin poispelaamisesta. Sastamolo istui ottelussa neljä kaksiminuuttista, PaPas rankaisi Sastamoloa kolme kertaa sen pelatessa vajaapeliä. Kun yksi kakkonen oli käytännössä vielä yhtäaikainen niin voidaankin sanoa, että PaPas teki jokaisesta YV-tilanteestaan maalin. Avauserän päätöslukemat 1-2 syntyivät PaPaksen ylivoimalla tulleesta vapaalyönnistä, joita Sastamololla on edelleen ihmeellisen vaikea puolustaa.

Tunnetaso korkealla

Toinen erä oli runsaiden jäähyjen sävyttämä. Ottelussa oikeutta jakaneella raitapaitakaksikolla Tiitinen&Vallivaara oli ottelussa tarkka linja, joka toki säilyi kohtuullisen hyvin läpi pelin. Ottelun toisessa erässä kaksinkamppailutilanteisiin tuli entistä enemmän vauhtia ja tätä kautta peli meni entistä kovemmaksi. Sastamolo pääsi heti erän alkuun kokeilemaan ylivoiman tehokkuutta. Toisin kuitenkin kävi kuin mitä oli tarkoitus. PaPas purki ylivoimamyllyn omasta päästä roikuttamalla pallon Janne Liuskin vartioiman maalin edustalle. Kahden Sastamolo puolustajan ja maalivahti Liuskin ajatukset eivät tilanteessa sopineet yhteen, vaan Veli-Pekka Hallamaa siirsi pallon suoraan ilmasta maalin härkäpaitojen seuratessa katseella. Sastamolon toi peliin mukaan tänään oivan ottelun pelannut Jiri Holpainen (1+2), joka karvasi pallon PaPas-puolustuksen sekoilun keskeltä ja laukoi pallon alanurkkaan. Tämän jälkeen tuli PaPas murskaavan tehokkaine ylivoimaviisikkoineen. Ensin PaPaksen jo väsymiseen asti hypetystä aikaiseksi saanut Paavo Parikka teki sitä mistä hänestä on paras hyöty joukkueelle. Kauhukakara Parikka rikkoi Teemu Södöä PaPaksen puolustuspäässä ja tästä kimpaantuneen Södön tönimiset veivät Sastamolon pelaajan kaksiminuuttiselle. PaPas jauhoi ja jauhoi ylivoimapeliänsä tutusti päätysyöttöjen kautta, josta pallo pelattiin yhdellä syötöllä viivalle. Kajaanilaiset saivat Kingsin AV-neliön pieneksi ja armonniitistä vastasi kyseiseltä paikalta paljon maaleja tekevä puolustaja Joonas Hannikainen. 2-5 osuman loistavia laukojia omaava PaPas teki ylivoimalla vapaalyönnistä ajassa 36.12. Sastamololla oli erässä paikkoja lisätä maalisaraketta, mutta nyt yhden maalin eteen jouduttiin tekemään töitä kohtuuton määrä.

Sastamolo ei anna periksi

Viidennen takaiskun jälkeen kotijoukkue vaihtoi kassaria ja torjuntavastuun 2-5 tilanteessa sai Juha-Pekka Laakso. Sastamolo tuli kolmanteen erään pirteällä vimmalla selkeänä päämääränään tulla otteluun vielä mukaan. Kolmas erä käynnistyi Sastamolon ylivoimapelillä ja soitanta toisessa päädyssä alkoi saman tien. Sastamolon ykkösketjun peli oli tänään lievästi jäässä eikä paikoista saatu sisään, sen sijaan kolmosketjuksi rakennettu Holpainen-Erkkilä-Katermaa oli hyvässä pelivireessä. 3-5 maalista vastasi Tapio Erkkilä, joka laukoi pallon maaliin Jiri Holpaisen pikkunätistä lättysyötöstä. Maali syntyi Sastamolon nopeasti annetusta vapaalyönnistä. Maalin jälkeen PaPas kapteeni Mika Kemppainen käytti ties monenko kerran ottelussa kapteenille suotua tilaisuutta järjestellä torikokous tuomareiden kanssa. Tämän kokouksen päätteeksi satuseppo Kemppainen sepitti itselleen kaksiminuuttisen protestoinnista ja taas pääsi Kingsit kokeilemaan ylivoimaansa. 

Kauaa ei kotiyleisön tarvinnut kavennusta odotella, kun Pekka Anttila laukoi viivalta tilanteeksi 4-5 ajassa 42.51. PaPas teki päivän toisen tasakentällisin tehdyn maalinsa ja tärkeän sellaisen ajassa 45.52. Sastamolon keskialueen karvaus petti ja Teemu Heikkinen pääsi hyökkääjä kaverinsa kanssa 2 vs. 1 hyökkäykseen. Heikkinen teki oman ratkaisun ja laukoi pallon napakasti maalin alanurkkaan. Tästä eteenpäin ottelu kulki selkeässä Sastamolon hallinnassa. Maalintekotarkkuus ei kuitenkaan ollut vaadittavalla tasolla. Kesken Sastamolon painostusjaksojen kajaanilaiset pääsivät pariin kertaan lähes nokitusten maalivahti Laakson kanssa, mutta Laakso pelasi todella vakuuttavaa peliä nollaten tilanteet hienosti. Ottelun loppuhetkillä pallo pyöri loistavan ottelun pelanneen PaPas-vahti Hakkaraisen maalilla ja välillä raudoissa. Ajassa 57.13 tuomarikaksikko antoi Sastamololle vielä yhden ylivoimapeli mahdollisuuden, joka myös hyödynnettiin Pekka Anttilan täydentäessä hattutemppunsa ajassa 58.18. Tämän jälkeen Sastamolo käytti vielä viimeisen oljenkortensa ja otti maalivahtinsa pois. PaPas puolustus pelasi tarvittavat sekunnit kuitenkin nöyryydellä pois ja digitaalit jäivät loppulukemiksi 5-6.

Tervahallissa käytiin kovavauhtinen ja ehkä tasoltaankin paras ottelu tällä kaudella. Tasakentällisin Sastamolo oli ottelussa jopa niskan päällä, mutta tyhmät jäähyt toisessa erässä kostautuivat ratkaisevalla tavalla. Sastamolon parhaita kolmosketju ja puolustaja Pekka Anttila.

-Teme-

Tervahalli 30.1

Sastamolo Kings-PaPas 5-6 (1-2, 1-3, 3-1)

0-1    10.58    Toni Hirvonen (Paavo Parikka)
1-1    11.38    Pekka Anttila (Tapio Erkkilä)
1-2    14.54    Jani Lipsanen (Mika Kemppainen)
1-3    20.32    Veli-Pekka Hallamaa (Mika Kemppainen)
2-3    27.17    Jiri Holpainen
2-4    32.36    Joonas Hannikainen (Teemu Heikkinen)
2-5    36.12    Mikko Kauppila (Teemu Heikkinen)
3-5    41.38    Tapio Erkkilä (Jiri Holpainen)
4-5    42.51    Pekka Anttila (Marko Niemelä)
4-6    45.52    Teemu Heikkinen (Joonas Hannikainen)
5-6    58.18    Pekka Anttila (Jiri Holpainen)

Jäähyt: 

14.51    Jussi Pirttikangas (2min mailan painaminen)
19.30    Janne Heikkinen (2min mailan lyöminen)
22.36    Juha Poranen (2min vaarallinen peli)
26.18    Toni Hirvonen (2min mailan lyöminen)
27.07    Juha Tammela (2min kädellä pelaaminen)
31.47    Teemu Södö (2min työntäminen)
36.11    Marko Niemelä (2min estäminen)
41.38    Mika Kemppainen (2min protestointi)
57.13    Aleksi Nyström (2min mailan lyöminen) 

Harmaalla pohjalla Sastamolon tilastomerkinnät