Sarjapaikasta taistellaan harmittavasta tappiosta huolimatta

Sastamolo Kings-OYUS 5-6 (3-2, 1-2, 1-2)

Tätä kirjoitettaessa OuHu ja Kely ovat aloittaneet II-divarin pohjoislohkon päätösottelun Rantsilassa ja tuossa ottelussa tullaan kuin tullaankin ratkaisemaan toinen karsijan paikalle menevä joukkue ja suora putoaja. Sastamolo oli sarjan voittavaa OYUS:a vastaan ratkaisevassa pisteessä kiinni aina pelin viime sekunneille saakka, mutta huikea Kingsin taistelu sai ehkä karuimman mahdollisimman päätöksen, kun muutenkin varsin kovia tuomoita Sastamololle tuominnut tuomaripari Glad&Alamäki laski allensa ottelun viimeisillä minuuteilla. Yksi piste olisi riittänyt Sastamolon karsintapaikkaan, mutta nyt asiaa käsitellään muiden tahojen toimesta.

Sastamolo hanakasti miehessä kiinni

Avauserä oli Kingsiltä erittäin hyvä, yksi kauden parhaista eristä. OYUS oli liikkeellä vajaavaisella asenteella, joka näkyi ajoittain jopa ylimielisenä pallon siirtelynä omassa päässä. OYUS pieneksi menneen näppäilyn katkaisi Sastamolon hyvin karvanneet hyökkääjät useita kertoja ja näistä tilanteista Kings olisi voinut latoa useammankin kuin nyt nähdyt kolme maalia.

Sastamolo pelasi ottelussa kolmella puolustajalla ja kuudella hyökkääjällä, kun Tero Tikkalankin pelihalut olivat ylitsepääsemättömät rajusti turvonneesta nilkasta huolimatta. Lähes yksijalkaisena pelannut Tikkala olikin joukkueensa parhaita kieputtaen kaverin pakkeja tuttuun tyyliin. Hyökkääjä teki ottelussa tehot 1+1, mutta varsinkin maalisarakkeeseen olisi voinut odottaa pari lisämerkintää, niin hienoille paikoille Tikkala pääsi avauserässä ja toisen erän alussa.

OYUS teki ottelussa jokaisesta ylivoimasta maalin tuomarikaksikon tarjotessa ottelun suursuosikille ylivoima-aikaa mitä ihmeellisimmistä tilanteista. Avauserässä Aki Kvist suojasi oman puolustusalueen kulmassa palloa ns. susikädellä ja tämän tilanteen Pekka Glag näki jäähyn arvoisena rikkeenä ilman ainutta huomautusta susikädellä pelaamisesta. OYUS käytti tuomariparin tarjoilun hyväksi ajassa 17.44 Kimmo Puusaareen lauottua pallon toista kertaa nuottaan hyökkääjälle tyypillisellä tarkalla ylänurkkaan suuntautuvalla lämärillä.

Avauserän maalipaikat menivät Sastamololle, eivätkä suuremmatkin lukemat kuin 3-2 olisi ollut suuri vääryys.

Teikarin loukkaantuminen kääntää otteen vieraille

Sastamolo jatkoi vahvaa pelaamistaan toisen erän alussa pystyi edelleen luomaan avopaikkoja karvauspelin ja kaverin puolustuksen hölmöilyn seurauksena. Erän ensimmäinen kymppi olikin Sastamolon etsikkoaika pelissä ja OYUS olisi voinut jäädä kyydistä tarkemmalla viimeistelyllä. Sastamolo pääsi pariin otteeseen sihtaamaan kohti tyhjää Iiro Mäkelän vartioimaa maalia, mutta ei vain uponnut Mäkelän saatua molemmilla kerroilla raajansa pallon tielle. Erän vanhennuttua 58 sekuntia oli Kingsin pirteästi pelannut ykkösketju vauhdissa. Tero Tikkala löysi puolustusviisikon keskustaan vapaaksi jätetyn Jari Poikelan oivalla syötöllä ja Poikela antoi ranteen puhua ja tilanne 4-2.

Pirteän erän alun jälkeen Sastamolon pelaajapakettia koeteltiin entisestään, kun ärhäkkäästi ottelussa karvannut Mikko Teikari väänsi polvensa kulmaanjuoksu -tilanteessa. Teikarin tilalle laituriksi tuli Sakari Nikkinen, mutta Teikarin loukkaantuminen vaikutti kotijoukkueen otteisiin ainakin hetkellisesti, sen verta selkeän hallinnan sai OYUS erän jälkimmäisellä puoliskolla. Ilmeisesti jalka alkoi painaa hyvin läpi ottelun pelannella Sastamololla ja OYUS pääsi turhan heppoisesti hyökkäysalueelle ja vapaille maalipaikoille.

Kaikkinensa tasainen erä, jossa Sastamolon paikat osui erän alkupuolelle ja OYUS juoksutti Kingsiä jälkimmäisen puoliskon erästä.

Ei palkintoa upeasta esityksestä

Niin kuin sanottu, Sastamolo oli toisen erän lopun OYUS-myllyssä ja tuohon myllyyn tuli saada kapuloita rattaisiin kolmannessa erässä. OYUS rauhoitti karvauspeliään kolmanteen erään, eikä Sastamolon päätyyn saatu enää pidempiaikaisia painostusjaksoja. Erä oli tarkkaa pelaamista molemmilta joukkueilta maalivahtien ollessa hyvässä vireessä molemmissa päissä kentää. Sastamolo meni ottelussa 5-4 johtoon ajassa 44.35 Ville Männyn kiertäessä hyökkäysalueen oikeasta laidasta keskelle ja matala suupaisu upposi maalin alanurkkaan.

Tämän jälkeen Sastamolo rauhoitti hieman karvauspeliään ja pyrki tukkimaan keskialuetta entistä tarkemmin. OYUS hallitsi erässä palloa, mutta maalipaikat menivät erässä melko lailla tasan Sastamolon ollessa jatkuvasti kärkkäänä hyökkäämässä vastaan. Johto-osumansa jälkeen Sastamolo pelasi kapealla miehistöllään kypsää ja taistelevaa puolustuspeliä, eikä kaverin juoksupeliin lähdetty matkaan kuin hyvin ajoitetuissa pallonriistotilanteissa. Kun OYUS ei tasaviisikoin onnistunut, niin sen ylivoimapeli oli Sastamololle tänään mahdoton purtava. Sastamolon hienolle puolustustaistelulle laittoi stopin tuomari Alamäki ajassa 56.22, joka tuomitsi Ville Männylle jäähyn täysin naurettavin perustein. Mänty ahdisti Sastamolon maalin takana palloa suojaavaa OYUS-hyökkääjää, oululaishyökkääjän pieni eteenpäin notkahdus vei tuomiota ihmetelleen Kings-kapteenin rangaistusaitoon. Ihmetellä täytyy mikä intressi tuomarilla on tarjota sarjakärki ja ottelun suursuosikki OYUS:lle ylivoimaa muutama minuutti ennen ottelun päätöstä, kun tasaviisikoin oululaiset eivät saaneet aikaan kovinkaan vaarallisia tilanteita.

OYUS toi pelin tasoihin ylivoimalla Jarkko Leppälän toimesta. Sastamolo pääsi kokeilemaan omaa ylivoimaansa ajassa 59.35, kun Timo Myllynen kävi kuittaamassa lievällä laitataklauksella itselleen kahden minuutin rangaistuksen. Tämä Sastamolon ylivoima ja sitä kautta koko ottelu sai lopun, jota jämäkän taistelupelin pelanneelle kotijoukkueelle ei olisi suonut. Kings pelasi ylivoimansa ensimmäistä kertaa tällä kaudella pakki-pakki systeemillä ja uusittu ylivoimakuvio ei tuonut tulosta kuin toisessa kenttäpäädyssä. Teemu Kvistin maalin taitse Ville Männylle tarkoitetun syötön katkaisi OYUS-puolustaja, joka lähetti pallon saman tien kohti Sastamolon päätyä. Jarkko Leppälä pääsi karkaamaan kahdelta Kings-pakilta, muttei saanut pomppivaan palloon juurikaan kontrollia ja peliväline oli ajautumassa Leppälän ulottumattomiin.

Tuomari Alamäki piti ratkaisijan viitan ottelusta edelleen itsellään ja näytti Sastamolon rikkoneen tilanteessa. Rike kyllä tapahtuikin, mutta oliko tapahtunut mailakontakti rangaistuslaukauksen arvoinen, varsinkaan kun peliväline oli jo Leppälältä karannut - siitä voidaan olla montaa mieltä. Kovia, ja pelin henkeä vastoin käyviä rangaistuksia, mutta eipä niitä voi jälkeenpäin kuin ihmetellä. Nämä tuomiot eivät hovissa muutu. Tapahtunut mikä tapahtunut ja seuraavassa hetkessä pari ensimmäistä erää omassa päässä varsin uhkarohkeasti pallon kanssa teutaroinut Jani Lämsä tulee ja ratkaisee lohkovoiton ja ottelun OYUS:lle napakalla yläkulmalaukauksella rangaistuslaukauksesta.

Ilmeikäs taistelu Sastamololta, jolta jatkoaikamahdollisuus vietiin toisen kerran kotikentällä ottelun viime sekunneilla, Ouhun tehtyä syksyllä voittomaali 9 sekuntia ennen päätössummeria.

Raportin loppuosaa kirjoitettaessa on selvinnyt, että Kely on voittanut Rantsilasta OuHun, joka näin ollen voi keskittyvä ensi kaudella alkavaan Kolmosdivisioonaan ja Sastamolo jatkaa karsintapelejä 29. ja 30.3. Pelitauko on II-divarijoukkueelle melkoisen pitkä, mutta tällä pelillä Sastamolo tulee kyllä kaatamaan III-divisioonassa 2. sijoittuneen joukkueen.