Tappio karvaalla tavalla...

Sastamolo isännöi sunnuntaina ottelua, jossa toiseen kenttäpäätyyn asteli ex-Atria yhdistelmä Nurmon Jymy. Kotijoukkue oli edellispäivänä pelannut ehjän ottelun ja varsinkin omanpään peli oli hyvin uomissaan. Hyvästä puolustusnöyryydestä kertoo yksi päästetty maali. Vain yhden maalin ottelussa päästänyt joukkue on erittäin vahvoilla salibandyssa, mutta jos vastustaja päästää yhden vähemmän ei luvassa ole pisteen pistettä.

Nurmo antaa aloitteen kotijoukkueelle

Ottelun kokonaiskuva oli ensiminuuteista lähtien selkeä. Jymy ei ollut tullut Kemiin mielessään viihdyttää yleisöä aktiivisella ja liikkuvalla karvauksella, jolloin tilanteita ja maaleja syntyy puolin ja toisin. Sen sijaan Jymy heitti peliin avauserästä lähtien totaalipassiivisen karvauksen ja antoi näin ohjat ja aloitteenteko mahdollisuuden kotijoukkueelle. Useimmissa Sastamolon hyökkäyksiinlähdöissä kaikki viisi sinipaitaa odotteli omalla kenttäpuoliskolla vastahyökkäyksiä vaanien. Sastamolonkin karvatessa hieman maltillisemmin kuin alkukaudesta, maalitilanteet olivat kortilla. Toki kaukolaukauksia ja niistä syntyneitä puolittaisia maalipaikkoja Sastamolo pystyi luomaan peräjälkeen. Nurmolaiset saavatkin kiittää voitostaan maalivahti Kuikkaa, jonka ote piti huimasta laukaisumäärästä huolimatta. Kuikka näki kuin ihmeen kaupalla maskista tulleet vedot ja liimaili ne varmasti näppeihinsä.

Toisessa erässä vauhtia lisää

Toisessa erässä pelinkuvaan ei tullut sinänsä muutoksia, ainoa muutos erään  oli lisääntynyt pelitempo ja tätä kautta maalipaikkoja tuli hieman ensierää enemmän. Vauhdin lisäys näkyi myös kontaktipelin koventuessa, laidat ryskyivät vähän väliä. Kovan linjan salli tuomaripari Glad&Ihalainen, joka suoriutui päivän pelistä kiitettävin paperein. Kovaa sai pelata eikä jäähyaition ovikaan käynyt kuin kertaalleen koko ottelussa. Toinen erä oli sekin Sastamolon selkeään pelinhallintaa. Maalipaikkoja, hyviäkin sellaisia syntyi. Kulmapyöritysten päätteeksi puolustajat pääsivät laukomaan hyviltäkin sektoreilta, mutta edes rouva Fortuna ei pompottanut palloa Jymyn häkkiin. Jymykin pääsi muutamaan otteeseen kokeilemaan Janne Liuskin näppien pitävyyttä, mutta Liuskin pelatessa edelleen vahvaa kautta ei nurmolaiset päässeet veskari ohittamaan. 

Vanha tuttu tarina

Kolmannesta erästä muodostui sysimusta Sastamololle. Jymyn sitkeästi jatkaessa nöyrää totaalisumputustaan Sastamolon maali roikkui entistä vahvemmin ilmassa. Kakkoskentällinen J.Kvist-Mänty-Södö rakenteli maalipaikkoja puolustuksen kautta. Kvist puhkoi muutaman kerran Jymyn puolustusviisikon tarkoilla syötöillä alaspäin, jolloin puolustajat pääsivät laukomaan hyviltä sektoreilta kohti maalia. Mutta kun ei mene niin ei mene. Nurmo joutui läpi pelin rikkomaan hyvin liikkuvia Sastamolo hyökkääjiä ja kolmannen erän puolessa välissä Kings pääsi yrittämään pelin ainoata ylivoimaa. Pallo liikkui, laukauksia sateli ja maalivahti Kuikka masensi kerta toisensa jälkeen kotijoukkueen maalintekoyritykset. Pallopelien hienous, tässä tapauksessa kotijoukkueen edustajana voisi sanoa epäoikeudenmukaisuus näytti kasvonsa erän viime hetkillä. Pelikellon näyttäessä noin 59 peliminuuttia Jaakko Kvist sai irtopallon kulmasta ja syötti näppärän, matalan kohopallon Ville Männylle jolla oli huikea maalipaikka päästää kotiyleisö piinasta ja riehaannuttaa kotijoukkue mahtaviin tuuletuksiin. Tyhjän maalin ammottaessa alle metrin päässä kapteeni Mänty ei saanut minkäänlaista osumaa palloon ja tilanne raukesi siihen. Umpipuhki kuluneen sanonnan mukaan peli kestää ainakin 60 minuuttia ja tämän oli sisäistänyt loistavasti taistellut vierailija Nurmon Jymy. Peliä oli jäljellä pyöreästi kymmenen sekuntia, kun jymypuolustus lähetti roikkupallon kohti Sastamolo maalia. Pallo leijaili hieman ohi ja yli maalista. Irtopalloa yritti Janne Liuski kurotella hyppysiinsä. Kurottelu meni kuitenkin hieman yli maalivahdin rajojen yli ja tästä Jymylle vapaalyönti maalivahdin alueen kulmasta maaliviivan tasolta. Kingsin puolustuspeli sekosi vapaalyönnissä juuri sen verta mitä tässä tilanteessa ei missään nimessä saisi. Pallo pelattiin nopeana viivamiehelle, josta Pasi Kantola syötti pallon maltilla takatolpalle, Sastamolon puolustuksen rynnätessä peittämään oletettu viivalaukausta. Jymyn tuloksekkaalle ja maltilliselle taktiikalle täydellisen lopun teki maaliseppo Eero Rahnasto. Rahnasto siirsi pallon tyhjään häkkiin Kingsin puolustuksen seilailessa tiessä missä.

Jotain positiivistakin

Tunnelmat Sastamolo leirissä pelin jälkeen ei juuri yllättänyt. Hiljaisia miehiä, joiden kahden päivän nöyrä taistelu ja puolustuspelaaminen ei antanut palkkioksi kuin kaksi vaivaista pistettä. Pelin ollessa maalintekokilpailu tyylipisteitä ei jaeta, vaan kaikki maaliviivan yli menneet pallot lasketaan ja yksi riitti tänään. Synkkien tunnelmien viikonloppu toi myös positiivisia viestejä kotijoukkueen pelistä. Tätä viikonloppua ennen Sastamolo oli päästänyt kolmessa edellisessä pelissä yhteensä 19 maalia ja nyt omat soi kahdessa pelissä vain kaksi kertaa. Puolustukseen on tullut lisää tiiviyttä ja maalivahti Liuskin jatkaa loistoesityksiä pelistä toiseen. Puolustuksen materiaali sai aimo annoksen leveyttä ja hyviä ominaisuuksia lisää Marko Niemelän tultua Rovaniemeltä vahvistamaan joukkuetta. Viikon päästä Sastamolo pelaa kaksi erittäin haastavaa vieraspeliä, kun vastassa sarjan kovimpiin kotijoukkueisiin lukeutuvat Nibacos ja Woodcutters. Haastavaksi homman tekee myös se, että poissa Kings kokoonpanosta ovat herrat Jiri Holpainen ja Marko Niemelä. 

-Teme-

Tervahalli 21.11

Sastamolo Kings-Nurmon Jymy 0-1 (0-0, 0-0, 0-1)

59.56    0-1     Eero Rahnasto (Pasi Kantola)

Jäähyt: 

50.24    Janne Kallioniemi (2min jatkuva väärä pelitapa)

Harmaalla pohjalla Sastamolon tilastomerkinnät