Paikallispelissä päädyttiin pistejakoon

Sastamolon vieraaksi saapui lauantaiksi NSB Rovaniemeltä. NSB:n pistesarake näytti ennen tätä ottelua nollaa, kun kotijoukkueen plakkarissa oli 4 pistettä. Kentällä ei juuri eroja näkynyt sarjajumbon ja sarjan keskikastin joukkueen välillä. Vauhtia ottelussa oli enemmän, kuin yhdessäkään Sastamolon pelaamista otteluista tällä kaudella, sillä vastustaja lähti erittäin hanakasti vastahyökkäyksiin, jotka ovat myös Kingsin vahvuus. Ja näin vauhtia oli välillä enemmän, kuin tarvittavaa malttia. Ottelun ratkaisuhetket sattui, niin kuin monta kertaa aiemminkin erien alkuun. Avauserässä Sastamolon puolustus pompotteli palloa vaarallisesti oman maalin edustalla ja tästä seuranneesta pallon menetyksestä valkoisissa pelannut kotijoukkue jouti rikkomaan vapaalyönnin arvoisesti. Ja näin syntyi lukemat 0-1, kun peli oli vanhennut 11 sekuntia. Pallo leijaili Sastamolon pelaajamuurin kautta maaliin ja oli vaikea torjuttava Ilkka Kuusistolle. Kuusisto piti joukkueensa pelissä mukana avauserässä. NSB loi maalipaikkoja useampaan lisäosumaankin. Avauserän puolessa välissä NSB:n playmayker number one Petri Kangas pääsi puolittain läpi laidasta ja löi pallon pompusta erikoisella yläkierteellä maaliin. Tärkeän kavennus osuman pari minuuttia Kankaan maalin jälkeen teki kotijoukkueen Vesa Hytönen. 

Toinen erä ja sama käsikirjoitus. Ottelukello näytti 20.16, kun Petri Kangas kiersi maalin takaa ja antoi syötön Janne Lappalaisella, joka löi pallon suoraan syötöstä yhden reboundin kautta verkon perukoille. Tähän asti enemmän tai vähemmän hengetön kotijoukkue heräsi pelaamaan ja tekemään töitä maalin eteen.  Maalipaikkoja luotiin 2:ssa erässä runsaasti, mutta tietynlainen rentous ja toisaalta tappamisen meininki viimeistelystä puuttui. 2. erä päättyi lukemiin 1-3. Jos oli kaksi ensimmäistä erää aloitettu pikamaaleilla, niin mikä ettei kolmattakin erää. Nyt asialla oli aikaisemmasta poiketen kotijoukkue Sastamolo. Kings runnoi pelin väkisin tasoihin kahden maalin taka-ajo asemasta kun 3. erää oli pelattu 49 sekuntia. Osumista vastasivat Juha Tammela ja jälkimmäinen osuma oli oma maali, mutta merkittiin Ville Männylle. Rovaniemeläispuolustaja potkaisi puhtaalla sisäsyrjäpotkulla pallon omiin pienoisen paniikin seurauksena. Tästä vieraat eivät lannistuneet. Joukkue jaksoi rakennella maalipaikkoja siinä missä Sastamolokin, eikä kahdella ketjulla pelaaminen näyttänyt uuvuttavan. NSB kuittasi tasoituksen hetkeä myöhemmin, kun Petri Kangas karkasi täysin Sastamolon puolustukselta ja siirsi pallon verkkoon pienen harhautuksen päätteeksi. 

Sastamolo näytti vielä kertaalleen kulmahampaitaan. "Isoja maaleja" koko alkukauden tehtaillut Ville Mänty toi pelin tasoihin Teemu Kvistin läpisyötöstä ajassa 51.19 ja lukemat olivat tasan 4-4. Nämä lukemat jäivät taululle vielä jatkoaikasummerinkin jälkeen. Pelitapahtumiin nähden oikeutettu lopputulos. Maalivahdit kavereinaan maalitolpat olivat päivän onnistujia molemmissa päissä. Maalipaikkoja oli kosolti enemmän mitä lukemat osoittavat. Sastamolon kenttäpelaajista onnistui 3. kentällinen. Varsinkin Jaakko Kvist jaksoi vääntää terrierin lailla kulmissa. 

-Teme-

Tervahalli 01.11

Sastamolo Kings-NSB 4-4 ja. (1-2, 0-1, 3-1, 0-0)

0-1    00.11    Jani Saukko (Janne Pitkänen)
0-2    10.32    Petri Kangas (Antti Kansanniva)
1-2    12.13    Vesa Hytönen (Juha Tammela)
1-3    20.16    Janne Lappalainen (Petri Kangas)
2-3    40.27    Juha Tammela (Toni Tammela)
3-3    40.49    Ville Mänty

3-4    44.09    Petri Kangas (Veli-Matti Ruismäki)
4-4    51.19    Ville Mänty (Teemu Kvist)

Jäähyt:    
-

Harmaalla pohjalla Sastamolon tilastomerkinnät