Tasapeli kelpasi molemmille

Sastamolo Kings-Merikoski SBT 5-5 ja. (3-1, 2-3, 0-1, 0-0)

Sastamolo kohtasi viikonlopun ainokaisessaan ja kauden toisessa ottelussaan ikivihollisensa Merikoski SBT:n. Joukkueet ovat käyneet pitkin kakkosdivarihistorian tiukkoja ja tunnerikkaita pelejä, jossa vauhdissa ei ole säästelty. Aiemilla kausilla voitot ovat menneet suurinpiirtein tasan. Tänään joukkueet eivät saaneet paremmuutta selville, vaan pisteet jaettiin 65 peliminuutin jälkeen lukemin 5-5.

Molemmat joukkueet voivat olla tyytyväisiä tasapelipisteeseen. Sastamolon pelaaminen ei ollut missään vaiheessa ottelua sillä tasolla kuin mitä se oli kauden avauksessa Torniossa. Toki on muistettava, että vastustaja oli tänään kaliberia kovempi. Kotijoukkueen tunnustukseksi voidaan laskea kuitenkin erikoistilanne pelaaminen verkon heiluessa kaksi kertaa ylivoimalla. Merikoski voi sen sijaan olla pisteeseen tyytyväinen tultuaan jatkuvassa tappioasemassa lopulta pisteeseen kiinni.

Tasan ei käy kauppa maalipaikoista

Avauserä ja varsinkin aivan pelin alkuminuutit olivat kotijoukkueelta heikkoa pelaamista ja kun maaleja mätettiin ensimmäiseen 9 minuuttiin kolme, voidaan todeta kotijoukkueen karkkipyssyn olleen vallan makeassa vireessä surkeasta puolustuspelistä huolimatta. Merikoski vei ensimmäistä 10 minuuttista ja kotijoukkue oli omalla alueella melkoisessa narussa. Merikoski pääsi siirtelemään palloa poikittain läpi Kingsin puolustusviisikon ja viivamiehille, mutta aivan ei kätisyydet kohdanneet maalipaikan avautuessa ja tilanteet kuihtuivat aikailuun.

Sastamolon kaksi ensimmäistä maalia syntyi 30 sekunnin sisään lähes identtisistä vaparikuvioista. Molemmissa maaleissa tekijänä toimi Jari Poikela ja syöttäjänä Teemu Kvist Merikosken peittopelaamisen ollessa ilmeisen surkeaa.

Hienosti palloa siirrellyt vierasjoukkue ei pallolliselle pelaamiselle juuri palkintoa saanut, sillä joukkueen ainokainen maalikin oli puhdas taivaanlahja armoitetulle maalinsylkijä Jarmo Anttilalle. "Japi" huitaisi maalin takaa summittaisen pomppupallon kohden maalinedustaa ja pallo kimposi Teppo Nousiaisen nenän varresta omiin.

Sastamolo ei saanut ottelun toisessakaan erässä omaa pallollista peliä ja avauspelaamista uomiinsa. Merikoski oli tehnyt kotiläksynsä ja pystyi katkomaan pitkät Kings-avaukset lähes järjestään. Erä oli kuitenkin piirun verran parempi kuin avauserä. Joka kerran, kun kotijoukkue pääsi pallollisena kaverin hyökkäyspäätyyn näkyi Merikosken haavoittuvaisuus alakerrassa ja maalivahtipelissä. Maalivahti Knuutinen ei ollut maalillaan huono, mutta hävisi kaksintaistelussa eittämättä kotijoukkueen Forsmanille, joka pystyi tekemään pisteen eteen tarvittavia game-savereita. Rikkonainen toinen erä meni vieraille 2-3 Tero Tikkalan maalatessa kotijoukkueen molemmat osumat.

Tarkan markan päätöserä

Toisen erän jälkeen kotijoukkueen kopissa päätettiin, että puolustuspelaaminen on saatava kuntoon, jotta Merikoski ei tule heittämällä ohi. Erä olikin puolustuksellisesti parempi, mutta edelleen Merikoski pystyi tyrehdyttämään kotijoukkueen pallollisen pelaamisen ja maalipaikkoja saatiin pääosin kaverin lahjapalloista ja nukahduksista sen puolustuspäässä. Maalipaikkoja ei erässä siunaantunut enää kahden avauserän tapaan, vaan molemmat joukkueet pelasivat puolustuspelaamista painottaen.

Merikoski ampui ottelussa paljon maalivahti Forsmanin torjuntamäärän ollessa 19 Knuutisen 11 vastaan. Varsinkin keltapaitojen puolustajille pedattiin laukaisupaikkoja ja Kingsin peittopelin ollessa aavistuksen laiskaa meni pari maalia täysin turhaa ohi suorin jaloin peittävän pelaajan ja verkko heilui.

Aivan varsinaisen peliajan päätöshetkillä kotijoukkueelle siunaantui vielä tuhannen taalan paikka, kun yv-tilanteessa Kimmo Kangas pääsi sihtaamaan Kvistin poikkisyötöstä tyhjään maalin, mutta pallo leijui joitain senttejä ohi maalin ja Kankaasta jäi sankari tekemättä.

Niin kuin sanottu, kotijoukkue voi olla pisteeseen tyytyväinen, sillä Merikoski vei kenttäpeliä isännän ottein. Hyvä asia on kuitenkin se, että joukkueen peruspelaaminen ja uhrautuva puolustuspeli toi vähän heikommallakin suorittamisella pisteen sarjan yhdeltä kestosuosikilta, joka noilla otteilla tulee kiusaamaan takuulla lohkon muita huippujoukkueita. Kotijoukkueesta voidaan esille nostaa maalivahti Forsman, joka takasi sen ettei kahta pistettä lähtenyt Oulua kohti. Puolustuksessa Teppo Nousiainen pelaa myös lupaavaa syksyä. Sastamolo esitteli kotiyleisölle myös kaksi 17-vuotiasta junioritulokasta, kun Samuli Metsävainio pääsi ensimmäistä kertaa kotiyleisön eteen miesten sarjoissa ja Sami Soppela pelasi puolet ottelusta puolustajan paikalla, jonka jälkeen siirryttiin kolmen puolustajan peluutukseen.

Valmentaja J. Kvistin kommentit ottelusta:

Yhteenveto:

- Heikko 65 minuuttinen meiltä. Hajanainen viisikko hyökätessä ei tuota millään muotoa korkeaa puolustupelinopeutta ja tänään vastoin ohjeistusta lähdettiin vielä karvaamaan pallonmenetyksen jälkeenkin. Etäisyyksien kasvaessa Merikoski saikin sitten lukuisia vastahyökkäyksiä – läpi ottelun. Selkeä kaksivaihesuus on karvaukseen löydettävä, millon mennään milloin ei. Myös pallonhallinta jäi etäisyyksien kasvaessa kovin vaisuksi. Peliväline on vallan väline, sen Merikoski tänään osoitti. Pisteeseen on oltava kuitenkin tyytyväinen, sen verran pesukoneessa oltiin läpi ottelun.

Plusmerkinnät tänään 2.divaridebyytin tehneelle Sami Soppelalle, maalivahti Forsmanille sekä erikoistilannepelaamiselle.

Kommentit vastustajasta:

- Hyvin reagoiva joukkue. Paine annetaan koko viisikon voimin ja se vyöryy kolmelta kaistalta. Tasapainoinen, laaja pelaajamateriaali, jolla pitäisi olla rahkeet vaikka kuinka pitkälle –niin kuin aikaisempinakin vuosina. Maalivahtipeli herättää kysymyksiä. Mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan Merikoski –laiva kauden mittaan suuntaa.

Katse tulevaan

- Ensi viikonloppu tervahallin pätsille saapuu suurin ennakkosuosikki Kely, joten haastetta riittää. Onneksi tämän päivän peli jätti niin paljon hampaankoloon, että omnipotenssia tuskin härkäpaidassa viikolla voidaan havaita. Hyvät kolme reeniä alle ja lauantaina taas tapellaan häränlailla. Hieno mahdollisuus.