Täysi pistepotti viikonlopulta

[ottelukuvat]

Loistavan lauantaisen voitto-ottelun jälkeen sunnuntaiksi Tervahallille vastaan asettui SBS Lapua, joka tiedettiin olevaksi ei niinkään tasonmittari, vaan pidemminkin asennemittari. Vaikeat asetelmat, mutta mittari läpäistiin, vaikkakin rimaa hipoen. Päätössummerin jälkeen taululla seisoi 10-5 lukemat kotijoukkueelle.

Lapuan antaessa tilaa peli selvä jo avauserässä

Avauserä oli kotijoukkueelle sinänsä helpottava, että erän jälkeen taululla oli jo 5-1 kotijohto. Lapua tuli peliin taktiikalla, jolla joukkue antoi vastustajalleen täydet mahdollisuudet kokeilla reikäistä puolustustaan ja heikkoa maalivahtipeliään. Avauserän varovainen karvaustaktiikka antoi Sastamololle pelin avaimet käsiin ja viisi ensimmäistä maalia lauottiin helpon näköisesti sekä puolustusalueen keskeltä, että pienemmistä sektoreista. Sastamolon tekemisestä paistoi niin ensierän, kuin koko ottelun puolittainen tekeminen, jolla pisteitä ei saisi miltään muulta joukkueelta tässä sarjassa. Vaikka toisella erätauolla puhuttiin isoilla kirjaimilla pelikurista ja nöyryydestä, niin toinen ja kolmas erä oli hyvinkin saman oloista huolimatonta tekemistä. Henkimaailman asioita, joita vihaisilla saarnoilla harvoin korjataan. Asennenmuutos tulisi tapahtua kunkin pelaajan ylärekisterissä.

Hyökkääjien liike ja ohjauspeli ei ollut aiempien pelien tasolla. Toisaalta paineen lyöminen vastustajan puolustajiin oli tänään huomattavasti vaikeampaa kuin aiemmissa peleissä. Yhden käden sormilla oli laskettavissa lyhyet, maata pitkin lähteneet pelin avaukset vierasjoukkueen osalta. Oman pään sisäänlyönnit, vapaalyönnit ja avaukset ylipäätänsä lähtivät suoraviivaisesti ilman turhia siirtoja kaaripalloina kohden kahta Sastamolon maalin edessä palloa odottelevaa lapualaislaituria ja tällöin Kingsin kärkikarvaaja ei yksinkertaisesti kerennyt laittamaan vastustajan puolustajaan prässiä. Reikäpallojen viuhuessa ohi Kingsin kärkikarvauksen, lapualaiset saivat hurjan määrän vapaalyöntejä alueelta, joihin roikkupalloja heiteltiin. Kingsin kuriton pelaaminen näkyi usein turhina rikkeinä parhaalla maalintekosektorilla.

 Toisessa erässä Sastamolo pystyi lisäämään johtonsa jo yhdeksään kolmeen. Peli pyöri hyvin vastustajan päädyssä, silloin kuin sovittuja perusasioita toteutettiin, mutta omalla alueella vastustajan merkkaaminen ei alkuunkaan miellyttänyt valmennuskaksikkoa Palomäki&Tervasmäki. Lapuan joukkueesta erottui edukseen kaksosveljekset Matti ja Antti Taini, jotka hyvällä liikkeellään saivat aiheutettua usein hämminkiä tänään maalissa pelanneen Juha-Pekka Laakson maalille.

4 pisteen viikonloppu, josta on hyvä jatkaa

Niin tai näin, kaksi pistettä saa maksimissaan voitosta ja tänään homma hoidettiin vähemmän loisteliaalla esityksellä.  Kun lauantailtakin plakkariin jäi voittopisteet, niin täyden viikonloppupotin jälkeen voi hyvillä mielin lähteä syyskauden päätöspeleihin Kokkolaan ja Vaasaan, jotka pelataan kahden viikon kulutta. Toki ensimmäisenä ohjelmassa on urheasti taistelevan pienen pelaajaringin fyysinen huolto, paikkailu ja palautustoimenpiteet.

-Teme-

27.11 Tervahalli

Sastamolo Kings-SBS Lapua 10-5 (5-1, 4-2, 1-2)

1-0    00.37    Ville Mänty (Tapio Ala-Rautalahti)
1-1    04.31    Jarno Mäkynen (Jaakko Perälä)
2-1    12.37    Kimmo Kangas (Tapio Ala-Rautalahti)
3-1    14.47    Teemu Kvist (Ville Mänty)
4-1    15.17    Juha Tammela (Jaakko Kvist)
5-1    15.45    Tapio Ala-Rautalahti (Ville Mänty)
6-1    25.21    Sami Niskala (Juha Tammela)
7-1    26.08    Tapio Ala-Rautalahti (Kimmo Kangas)
8-1    28.30    Juha Tammela (Teemu Kvist)
erl.    31.53    Tapio Ala-Rautalahti
9-1    33.28    Tapio Ala-Rautalahti (Juha Tammela) yv.

9-2    33.39    Jarno Mäkynen (Matti Taini)
9-3    35.56    Jarno Mäkynen (Antti Taini)
10-3   56.71    Tapio Ala-Rautalahti (Jaakko Kvist)
10-4   57.52    Arto Peltola (Juho Hämäläinen)
10-5   58.47    Matti Taini (Antti Taini)

Jäähyt: 

19.50    Antti Taini (2min vaarallinen peli)
31.53    Juho Hämäläinen (2min vaarallinen peli)
45.40    Miika Ulvila (2min estäminen)
49.08    Sami Niskala (2min jatkuva väärä pelitapa)
59.08    Sami Niskala (2min vaarallinen peli)

59.08    Jaakko Perälä (2min vaarallinen peli)

Harmaalla pohjalla Sastamolon tilastomerkinnät

Salibandy.netin ottelutilastot