Sastamolo ratkaisi erien alussa

Tervahallille saapui lauantai illaksi Sastamololle täysin uusi tuttavuus sarjanousija SBS Lapua. Lapua on aloittanut kauden pirteästi ja siitä osoituksena paikka sarjan kärkipäässä. Sarjan jatkoaika-automaatin mainetta ylläpitänyt Lapua oli tänään Sastamololle pelkkä vastaantulija. Viikkoa takaperin Sastamolon otteluvalmius ei ollut sillä tasolla mitä se tulisi olla pisteistä taisteltaessa. Nyt lapualaiset saivat tuta kiukkuisen härkälauman puraisuja ottelun ensierästä alkaen. 

Terävä rynnäkkö ensierään

Ottelun avausmaali syntyi, kun mattimyöhäset katsojat hakivat vielä paikkaa Tervahallin lehtereiltä. Avauserä oli vanhentunut 6 sekuntia Jaakko Kvistin kuitatessa tilanteeksi 1-0. Lisää oli luvassa jo seuraavassa vaihdossa. Juha Tammela siirsi Jaakko Korhoselta tulleen poikittaissyötön varmuudella maaliin, eikä lapualaisten Lapin vierailulle ollut odotettavissa kohteliaita isäntiä ainakaan Kemissä. Pari minuuttia edellisestä Sastamolon pelatessa vajaapeliä kirmasi Juha Tammela yksin läpi karkuun puolustajia ja ohitti maalivahdin maltillisella harhautuksella. Tilanne 3-0 ajassa 3.13. Kun vielä loisto-otteita illan pelissä esittänyt Marko Niemelä latasi maskipelin toimiessa taululle 4-0 ajassa 6.49 lapualaiset keräilivät itseään vielä bussimatkalta. Loppuerän ajan Kingseillä paketti oli varmasti kasassa. Hyökkäykset lähtivät vuoroin nopeina avauksina ja vuoroin keskialueen kautta vastustajan karvausta puhkoen. SBS Lapua sen sijaan ei saanut pelijuonesta millään kiinni ja maalipaikat olivat hyvin peittäneen Sastamolon puolustuksen edessä kortilla. 

Toinen erä - sama sävel

Jos kotijoukkueen maalintekopeli oli salamoinut avauserän alkuminuuteilla, niin yhtään valjummaksi ei jäänyt toisen erän ensiminuutit. Runsaassa viidessä minuutissa Sastamolo heilutteli verkkoja kolme kertaa ja peli oli ajassa 25.25 peräti 7-0. Viidennestä osumasta vastasi Toni Tammela, joka räppäsi Janne Pirttikankaan reboundin ilmasta sisään. 6-0 osumassa vierailijoiden maalivahti edesauttoi maalin synnyssä Jaakko Kvistin vääntäessä tilanteen loppuun ja pallo lapualaisvahdin räpiköinnin seurauksena maaliin. Toisen erän loppulukemiksi 7-0 teki tänään pirteän pelin pelannut Teemu Södö. Kuljetusliike Södö ajoi 3 vs. 2 hyökkäyksessä hölmistyneiden lapualaispuolustajien välistä ja lirautti pallon harhautuksen päätteeksi verkon perukoille. Loppuerä menikin sitten Sastamolon tappaessa ansiokkaasti Lapuan ylivoimapeliä. Kohtuullisen iltapuhteen muuten viheltänyt erotuomaripari suosi reilusti tappiolla olevia vieraita parilla sympatiajäähyllä ja osittain tämän seurauksena Lapua pääsi jauhamaan kuusi minuuttia ylivoimaa lähes peräjälkeen. Kingsin AV-neliö jäädytti lapualaisten ylivoimapelin lähes tyystin aktiivisella liikkeellä ja häirintäpelillä. Vierailijat saivat ainoat paikkansa liberopelaajan laukoessa ja maskimiehen yrittäessä sutia reboundia sisään. Sastamolo ja maalivahti Liuski kuitenkin kesti ja kolmanteen erään lähdettiin tilanteesta 7-0.

Liuskin nollataika särkyy muuten paketti kasassa

Selkeässä johto-asemassa pelanneen kotijoukkueen peliote tai ajatus ei ollut karannut missään vaiheessa peliä, myös päätöserä oli ehjää pelaamista puolustuspään kautta. Lapualaisten pelirakentelu saatiin tukahdutettua fyysisellä pelillä jo keskialueella. Fyysinen kovuus ja kaksinkamppailuvoima olikin osa-alue läpi pelin, jossa nuoret vierailijat jäivät jatkuvasti kakkoseksi. Myös joukkueen karvauspelin olisi odottanut nousevan jo ensimmäisessä tai toisessa erässä pelin ollessa selkeästi kotijoukkueen hallussa. Kingsit voitti viimeisen erän lukemin 2-1 ja näin myös pohjoislohkon ensimmäinen nollapeli mureni ajassa 52.20, kun varmoja otteita taas kerran esittänyt Janne Liuski joutui antautumaan Jyrki Saranpään nostaessa pallon lähietäisyydeltä maalin kattoon. Kahdesta kotijoukkueen maalista vastasi Marko Niemelä Teemu Södön syötöstä ja Juha Tammela Jaakko Korhosen namupassista.  Hyökkääjien mättäessä maaleja hyvällä teholla myös puolustuspää esitti varmoja otteita läpi pelin. Kaikkinensa kauden ehjin esitys Sastamololta, vaikkakaan mittari ei ehkä ollut kovin mahdollinen. Lapualaisten ottaessa lukua jo ensierän alussa paras pelivire mureni ehkä jo sen siliän tien, sen verta kesyjä vierailijat olivat. Huomenna Sastamolo saa vastaansa parilta viime kaudelta tutuksi tulleen nurmolaisyhdistelmän Nurmon Jymy, joka osoitti tänään oivaa pelivirettä kaatamalla Hillerit Haukiputaalla.

-Teme-

Tervahalli 20.11

OTTELUKUVAT

Sastamolo Kings-SBS Lapua 9-1 (4-0, 3-0, 2-1)

00.06    1-0    Jaakko Kvist
00.48    2-0    Juha Tammela (Jaakko Korhonen)
03.13    3-0    Juha Tammela
06.49    4-0    Marko Niemelä (Ville Mänty)
20.52    5-0    Toni Tammela (Janne Pirttikangas)
22.09    6-0    Jaakko Kvist
25.25    7-0    Teemu Södö
47.30    8-0    Marko Niemelä (Teemu Södö)
51.48    9-0    Juha Tammela (Jaakko Korhonen)

52.20    9-1    Jyrki Saranpää (Matti Kaappola)   

Jäähyt: 

02.26    Teemu Kvist (2min maasta pelaaminen)
22.56    Jyrki Saranpää (2min huitominen)
24.39    Tommi Häggström (2min estäminen)
35.21    Janne Pirttikangas (2min jatkuva väärä pelitapa)

37.52    Tapio Erkkilä (2min estäminen)
40.50    Janne Ojala (2min mailan lyöminen)
41.24    Juha Tammela (2min mailan painaminen)
46.59    Janne Ojala (2min mailan lyöminen)

Harmaalla pohjalla Sastamolon tilastomerkinnät