Kely kuritti Sastamoloa
Lauantaina
Sastamolo oli kaatanut OYUS:n kovavauhtisessa kärkikamppailussa. Sunnuntaina
vastaan asettui myös sarjan kärkipäässä asemiaan pitävä Kellon Lyönti. Ottelu
oli Kingseille alusta asti vaikea ja kotijoukkue oli varsinkin
puolustuspelaamisessa jatkuvasti vieraita jäljessä. Kelyn takoessa maaleja
jatkuvasti kriittisillä hetkillä kotijoukkueen saadessa vähänkään pelijuonesta
kiinni, oli loppulukemat 6-10 vieraille.
Ottelun paras pelaaja oli vieraiden Juho Krankka hurjilla 6+3 tehoilla. Krankka väläytteli ottelussa parasta osaamistaan niin maalinteon kuin juonikkaiden syöttöjen muodossa. Sastamolo ottelussa hallitsevampi osapuoli ja paikkoja olisi riittänyt tuplamäärän maaleja, kuin mitä joukkue sai aikaiseksi. Avauserä meni Kelylle 2-4. Hyökkäyspäässä kemiläisten kuviot olivat hyvässä kuosissa. Maalipaikkoja rakennettiin hyvillä syötöillä parhaille maalintekosektoreille, mutta ei uponnut tänään. Puolustuspelaamisessa huolellisuus unohtui ja keskialueen merkkauspelissä joukkue jäi turhan useasti vastustajasta jälkeen. Näin kotijoukkueen maalilla nähtiin useita ylivoimahyökkäyksiä ja jokunen läpiajokin.
Toinen
erä meni myös vieraille lukemin 2-4. Sastamolo vei tässäkin erässä pallollista
peliä, mutta Kely rankaisi kotijoukkuetta mm. ylivoimalla ja saadusta
rangaistuslaukauksesta. Ottelun erotuomariparin suoritus oli varsin kehno.
Varsinkin kovaa kritiikkiä koko alkukauden saanut toinen oululaistuomari näytti
otteillaan, että II-divaritaso voi olla väärä sarja kyseisen tuomarin taidoille.
Toisessa erässä olemattomasta linjasta kärsi kotijoukkue ja päätöserässä nähtiin
pari paikkausjäähyä, jotka nekin tulivat varsin löyhin perustein.
Päätöserässä kotijoukkue lähti hakemaan ensin erävoittoa ja katsomaan kuinka pitkälle rahkeet riittäisivät. Erä olikin paras kotijoukkueelta, mutta innokas hyökkääminen kostautui omassa päässä ja erälukemat menivät tasan 2-2.
Kely
oli ottelussa parempi ja rokotti kotijoukkuetta vastahyökkäykistä ihailtavalla
varmuudella päätähtenään jatkuvasti Kings-puolustuksen riesana ollut Juho
Krankka. Sastamololta hyökkäyspelaamisen osalta ihan kelpo ottelu, mutta
keskialueen puolustamisessa ja miehen merkkaamisessa näkyi eilisen
kärkiottelun mukanaan tuoma rasitus. Myös henkilökohtaisia virheitä tuli liikaa.
7.1 Tervahalli
Sastamolo Kings-KeLy 6-10 (2-4, 2-2, 2-2)
0 - 1
00.21 Juho Krankka (Janne Ikäläinen)
1 - 1 03.55
Jaakko Kvist (Niko Kvist)
1 - 2 04.47 Juho Krankka (Esa Valli)
1 - 3 09.10 Juho Krankka (Juhopekka Pietilä)
2 - 3 16.07
Tero Tikkala (Niko Kvist)
2 - 4 18.45 Juuso Pohjonen (Juho
Krankka) yv.
2 - 5 20.08 Juho Krankka (Janne Ikäläinen)
3 - 5 26.00
Jussi Pirttikangas
4 - 5 29.58 Jaakko Kvist (Teemu Kvist)
4 - 6 30.51 Juho Krankka rl.
erl. 32.20 Juho Krankka
4 - 7 34.14 Juuso Pohjonen (Juho Krankka)
yv.
4 - 8 35.27 Mikko Kovalainen (Juhopekka
Pietilä)
5 - 8 40.48
Jaakko Kvist (Niko Kvist) yv.
6 - 8 45.48 Jaakko Korhonen (Tommi
Häggström)
6 - 9 46.39 Juho Krankka (Juuso Pohjanen)
6 - 10 54.28 Juuso Pohjanen (Juho Krankka)
Jäähyt:
17.30 Ville Mänty
(2min jatkuva väärä pelitapa)
26.57 Petri Pesola (2min estäminen)
32.20 Mikko Teikari
(2min mailaan lyöminen)
33.02 Tommi Häggström (2min työntäminen)
36.44 Jussi Pirttikangas (2min työntäminen)
39.41 Juho Krankka (2min vaarallinen peli)
43.33 Juho Krankka (2min vaarallinen peli)
55.41 Janne Ikäläinen (2min jatkuva väärä pelitapa)
57.48 Juho Krankka (2min kiinnipitäminen)
Harmaalla pohjalla Sastamolon tilastomerkinnät
Salibandy.netin ottelutilastot