Voitto nasevaan paikkaan

Sastamolo Kings-Ruukin Into 10-6 (4-0, 3-2, 3-4)    KUVIA OTTELUSTA

Sastamolon hartioilla voidaan kuvainnollisesti sanoa painaneen jo pienoinen voittamisen pakko, kun pelejä oli ennen sunnuntain Ruukki-kohtaamista vielä neljä jäljellä. Pisteitä oli kerättävä ainakin voiton tai mielummin kahdenkin edestä, jotta HaHe ja ToPV saataisiin karistettu kannoilta ja tämän jälkeen Liminkakin olisi saavutettavissa.

Edellisessä ottelussaan UIFK:ta vastaan valkopaidat eivät saaneet itsestäään parasta esille ja esitys oli enemmän tai vähemmän tuskainen, vaikka avaimet pelin viemiseen olivat olemassa. Kotijoukkueen roosterista puuttuivat puolustajat Sami Soppela, Teppo Nousiainen ja sentteri Samuli Metsävainio. Maalin suulle valmennuskaksikko Pasi Riikola-Jaakko Kvist olivat komentaneet Juha-Pekka Laakson, Seppo Forsmanin huilatessa tällä kertaa.

Kotijoukkueella on usein ollut vaikeuksia saada peliään auki ja päästä maalipaikoille passiivisesti karvaavia joukkueita vastaan ja juuri näin Into oli raporttien mukaan pisteitä tällä kaudella saalistanut. Kapealla ringillä operoivat ruukkilaiset ovat ottaneet yllättäviäkin voittoja maltillisesti puolustaen ja vastahyökkäyksistä iskien.

Tänään pelin aloitteet teki ja tahtipuikkoja heilutteli kuitenkin kotijoukkue Sastamolo ottelun alusta saakka. Avauserä oli valkopaitojen pallollista näytöstä ja edellisviikon UIFK-peliin verrattuna kentällä oli astetta latautuneempi, pallovarmempi ja uskaliaampi joukkue. Avauspelaamisessa palloa jaksettiin hieroa ja tätä kautta Innon karvaus päästiin puhkomaan moneen otteeseen. 1-0 osumasta vastasi hienoon kevätvireeseen päässyt Jaakko Kvist. Kvist pääsi napauttamaan pallon Tero Tikkalan nerokkaaseen poikkisyöttöön ruukkilaisten kyyristelyä valmiudessa peittämään Tikkalan piippuun jäänyttä laukausta. Ykkösketjun vastattu myös seuravaasta osumasta ja kakkosketjun (Mettovaara-Kangas-Poikela) kahdesta seuraavasta Sastamolo johti 13 minuutin pelin jälkeen jo 4-0. Tässä vaiheessa ruukkilaiset katsoivat parhaakseen turvautua aikalisään, niin totaalisen kotivoittoinen oli ottelun alku ollut. Aikalisän jälkeen peli hieman tasoittui ja ruukkilaisetkin pääsivät pariin otteeseen vierailemaan kotijoukkueen maalilla, mutta mitään vaarallista sinipaidat eivät aikaan saaneet.

Into oli nostanut karvaustaan avauserän loppua kohden ja toisessa erässä mentiin samoilla eväillä. Tästä ei Sastamolo puolustus liiemmin hätkähtänyt, vaan peliä saatiin edelleen kontoroloitua hyvällä pallonhallinnalla ja hyökkääjien uutteralla tukipelaamisella. Varsin aktiivisesti läpi ottelun vastustajan puolustajia haastanut Tero Tikkala pääsi nasauttamaan pelin viiteen nollaan 24 pelisekunnin jälkeen toisessa erässä Perttu Saarelan syötöstä.

Kun samainen mies maalasi viitisen minuuttia myöhemmin lukemiksi 6-0 Innon tultua juuri täysilukuiseksi, alkoi kotiyleisö virittelemään jo voitontansseja Tervahallin lauteilla. Kenttäpelin rullatessa edelleen kotijoukkueen tahtiin maalitykki Jari Poikela pääsi iskemään vapaalyönnistä lukemiksi 7-0 ajassa 27.31. Muutama minuuttia ennen erän päätöstä Into sai mahdollisuuden rikkoa kuparisen ja tätä kautta toivonkipinän peliin mukaantulosta. Sakari Nikkinen komennettiin jäähylle jatkuvasta väärästä pelitavasta ajassa 37.02. Kotijoukkue pelasi alivoimaa reilun minuutin varsin mallikkaasti, kunnes Into sai Juha-Pekka Laakson maalille pienoisen mylläkän Laakson aavistuksen pompottaessa helpohkoa laukausta hyppysissään. Pallo ei lopultakaan Laakson näppeihin jäänyt, vaan jäi pyörimään maalinedustalle ja Sastamolo-puolustajan talloessa maalialueella laittomaan tapaan, vihellettiin Innolle rangaistuslaukaus. Innon kuparisen rikkoi ja maltillisesta rankkarista vastasi Tomi Kursula tyylikkäällä sivulle viennillään ja nostollaan yli maalivahti Laakson.

Puoli minuuttia tästä Into maalasi toistamiseen, kun pallo heitettiin hyökkäyskulmasta maalille ja se pomppi flipperin lailla Kings puolustajasta verkon perille. Maalimerkintä Joona Viiltolalle.

Toinen erä oli kokonaisuudessaan Sastamololta vahvaa pelaamista, mutta aivan erän viimeiset minuutit ja Innon kaksi maalia saattoivat heittää ilmoille sen ainaisen peikon pelin sulamisesta kaverin mukaan päästämisestä. Päätöserässä merkit Sastamolon johdon hupenemisesta olivat olemassa. Peliä saatiin kyllä käännettyä omista, mutta ennen keskialuetta pallon kanssa tehtiin pelokkaita ratkaisuja ja pallo päätyi helpoissa tilanteissa vieraspelaajien lapaan ja soppa omassa päädyssä oli valmis. Kun peittopelikin falskasi viimeisen erän osalta sai Juha-Pekka Laakso viimeistään päätöserässä kunnon hien ottelussa pintaan. Sastamolon johdon turvasi kuitenkin kaksi sopivaan saumaan osunutta ylivoimamaalia ja Jaakko Kvistin hieno yksilösuoritus 8-3 osumassa. Kvistin pääsi laidan vieressä ohittamaan ruukkilaispuolustajan ja taitava nosto maalin etuyläkulmaan yllätti vierasvahti Timo Kouvan. Kingsin ylivoima oli läpi ottelun vahvaa ja alati vaarallista ja loppuperin se nakersi Innon viimeisenkin toivon kipinän pisteistä. 9-4 maalista vastasi Jari Poikela Teemu Kvistin poikkisyötöstä ja päätösnumeroiksi 10-6 tälläsi Mikko Mettovaara unelmavedolla takaylänurkkaan Jaakko Kvistin tarjoillessa kulmasta.

Päätöserää lukuunottamatta Sastamolo pelasi vahvan ottelun ja varsinkin pallollisessa pelaamisessa oli mukavasti rentoutta ja mielikuvitusta höysteenä. Kun vielä edellisessä ottelussa harmiksi saakka esiintyneet keskialueen virheet pystyttiin minimoimaan, ei kaveri päässyt juurikaan iskemään vastaiskuista. Ruukkilaisten hyökkäyspelaamisessa on kyllä potentiaalia. Hyökkäyksissä haetaan poikkisyöttöjä tokkonaan, ja kun joukkueessa on vielä keskimääräistä enemmän rightin puolelta erinomaisesti laukovia hyökkääjiä, niin yhdistelmä on kohdalle osuessaan tuhoisa. Tänään Kingsin puolustus- ja peittopeli vei kuitenkin parhaan terän Innon hyökkäyksistä ja poikkisyötöt pystyttiin katkomaan hyvällä prosentilla.

Valmentaja J. Kvistin kommentit ottelusta:

- Hyvä, koko joukkueen voitto. Pelattiin tänään laajalla rosterilla ja saatiin iso onnistuminen tärkeään paikkaan. Rakenteellisesti onnistunutta pelaamista ensi 40 minuuttia: peliväline oli kontrollissa ja pääsimme tahdittamaan peliä mielemme mukaan. Kolmannessa erässä kaverin roikkupallotaktiikka toimi emmekä saaneet tarpeeksi nopeaa tukea maalinedustalle, pitkien hyökkäyksien puuttuminen vaikeutti myös pelaamistamme.

- Kaiken kaikkiaan kuitenkin iso tasonnosto edellisen viikon mahanlaskusta ja se lämmittää mieltä. Myös maalivahtipeliin on syytä olla tyytyväinen, sillä vähemmälle peliajalle jäänyt Laakso teki etenkin kahdessa ensi erässä monta tärkeää torjuntaa. Onnistunut kahden pisteen ilta josta saadaan positiivista energiaa tulevaan viikkoon.