Musta päätöserä ei koitunut Sastamolon kohtaloksi

Sastamolo Kings-Ruukin Into 8-7 (3-0, 5-3, 0-4)

Sastamolo kohtasi sunnuntaina sarjanousija Ruukin Innon, jota vastaan Kings ei ole koskaan pelannut virallisessa sarjaottelussa. Syksyn harjoituskamppailussa Into voitti keskinäisen ottelun lukemin 5-2. Sarjanousijalle tulokaskausi on ollut odotetun vaikea. Ennen päivän ottelua se oli saanut kammettua itsensä pois sarjan jumbopaikalta väännettyään voiton SS Rankoista Ankoista, mutta sitä ennen pisteiden sijaan on tullut lähinnä suurinumeroisia tappioita.

Kotijoukkueen asetelmat peliin lähdettäessä ei sinänsä olleet parhaat mahdolliset, että ykköspyssy Jari Poikela (10+0) oli poissa kokoonpanosta sitkeän nuhataudin vuoksi. Pelinjohtamisen kannalta tilanne oli joukkueelle uusi sinänsä, että valmentaja Jaakko Kvist ei ollut penkin takana joukkuettaan koutsaamassa, pelattuaan samaan aikaan Ykköstä Luistinseuran riveissä.

Kahden erän kelpo pelaaminen riitti juuri ja juuri

Sastamolo lähti otteluun hyvin valmistautuneena. Avauserässä Innon vaarallisuus vastaiskuissa ja poikkisyötöin  pelaamisessa oli hyvin tiedostettu, eikä näin ollen intolaisia päästetty juurikaan vaarallisille sektoreille. Sastamolon keskialueen karvauspeli toimi avauserässä varsin hyvin ja kaksi osumaa syntyikin nopeista pelinkäännöistä keskialueella, joissa Innon hatarasti toimivaa puolustuspeliä rokotettiin. 1-0 maalista vastasi pelin parhaimpiin pelaajiin kuulunut Tero Tikkala (3+2) ja maali oli eittämättä illan komeinta antia. Tikkala sai pallon lapaansa Perttu Saarelan oivasta poikkisyötöstä läpi Innon puolustusviisikon ja suoraan syötöstä lähtenyt laukaus löysi tiensä verkon perukoille. 2-0 maali syntyi vastahyökkäyksestä, jonka päätteeksi Samuli Metsävainio pääsi laidasta läpi tehden uransa avausmaalin aikuisten sarjoissa. 3-0 maalissa peli kääntyi taas pallonriiston jälkeen nopeasti ja Miika Kemilän mallikas lättysyöttö löysi puolustuksesta hyökkäykseen kirmanneen Teppo Nousiaisen, joka suti pallon taidokkaasti ohi Joonas Koskelaisen.

Toiseen erään kotijoukkue ei lähtenyt peliään juuri muuttamaan. Vastustaja alkoi avauserän loppupuoliskolla heittämään suoraviivaista roikkupalloa kohti maalia, Sastamolon puolustaessa lähellä laitoja varsin tiiviisti. Sama kukkupallotaktiikka jatkui osin toisessakin erässä, mutta kotijoukkue pystyi lukemaan avaukset suhteellisen hyvin pois. Sastamolon yhdeksi ongelmaksi ottelussa koitui turhat jäähyt ja sitä seuranneet alivoimahetket. Viisi kakkosta on ottelussa aivan liikaa ja vielä kun heikosti toiminut alivoimapeli tuotti enemmän takaiskuja, kuin mitä koko kauden alivoimamaalit yhteensä, niin vajaapeli ei ollut missään vaiheessa kuosissa. Into pääsi kaventamaan ottelun kolmeen yhteen heti toisen erän alussa ylivoimalla.

Maalin jälkeen erä olikin enemmän ja vähemmän hawaiji-palloa. Kotijoukkue intoutui ajoittain turhan raisuun karvauspeliin ja ylipelaamisesta johtuen Into näytti vaarallisuuttaan vastahyökkäyksissä, joista yhdestä Kimmo Väänänen pääsi napauttamaan pallon komeasti putken alle pistekunkku Jere Achrénin syötöstä. Toisessa erässä Sastamolon merkkauspeli omassa päässä oli astetta avauserää heikompaa ja Into pääsi näyttämään vaarallisuuttaan hyökkäyspäässä. Jos näytti Innon hyökkäyspelaaminen toimivuuttaan toisessa erässä, niin samaa ei voida sanoa maalivahti- ja puolustustyöskentelystä. Kassari Koskelaiselta pallo pompahteli turhan helposti eteen ja kun puolustus oli tilanteissa pahasti jäljessä pääsi Sastamolon ykköstroikka ja varsinkin akseli Tikkala-Kangas lyömään irtopalloja tuon tuosta sisään. Tilanne toisen erän jälkeen 8-3 kotijoukkueelle.

Kolmannessa erässä ottelusta muodostui trilleri, jonka kotijoukkue olisi voinut jättää yleisölleen tarjoamatta, sen verta kauhunsekaisia oli valkoisten otteet kentällä. Jo ensimmäisistä minuuteista näki, että Sastamolon uskallus viedä ottelua kunniakkaasti päätökseen jäi koppiin. Pallosta luovuttiin turhan helposti, hyökkäykset katkesivat keskialueella varsin erikoisiin ratkaisuihin ja kun puolustuspäässä pakiteltiin Seppo Forsmanin syliin, eikä pallolliselle annettu painetta tuli Into peliin vielä mukaan. Ruukkilaiset maalasivat kaksi ensimmäistä maalia jo hyvissä ajoin päätöserän alkupuoliskolla ja tilanne oli pian jo 8-5. Seitsemännen osuman Into teki ajassa 57.56 Teemu Kvistin istuessa kaksiminuuttistaan. Paremmalla onnella Into olisi voinut vielä tasoittaakin ottelun, mutta näin valkopaitaa kantavana oli mukava nähdä tällaisen perinteisen hirmukirin päättyvän juuri ennen sen kliimaksia - tasoitusosumaa.

Opettavainen ottelu kotijoukkueelle. Niin kauan kuin Sastamolo jaksoi tehdä oman puolustustyöskentelyn ja pallollisen pelaamisen sovituin opein homma toimi, mutta heti kun työnteosta luistettiin, tuli oivalla hyökkäysarsenaalilla varustettu vierailija liki rinnalle. Pelin ratkaisu nähtiin loppujen lopuksi puolustus- ja maalivahtipelaamisessa. Siinä missä Seppo Forsman teki ottelun loppupuoliskolla pari pelin ratkaisevaa torjuntaa, niin toisessa erässä Innon peräpää valskasi ratkaisevaan tyyliin.

Viikon päästä Sastamolo matkaa Pohjoisen salibandymekkaan Oulun Urheilutalolle, jossa edessä on taatusti yksi kauden kovimmista haasteista. Isäntänä toimii Yliopiston Urheiluseura, jonka rutiini on tehnyt taattua jälkeä myös tällä kaudella. Isompia kiusaamaan -meiningillä on hyvä lähteä otteluun, jossa ennakkosuosikin paineet ovat eittämättä OYUS:lla, jonka vastuunkantajina suuressa roolissa toimivat Sastamolo-kasvatit Teemu Södö ja maalivahti Janne Liuski.