Vauhtia ja kaukalon räminää Tervahallissa

Lauantain päiväkävely Sbandya vastaan oli unohdettu ja vastaan tiedettiin astelevan astetta kovempi yhdistelmä. Sunnuntainen vastus oli jatkosarjalohkoa johtava Hatsina Lahdesta, jonka kovuudesta jonkinlaista kuvaa antaa joukkueen tilasto tämän kauden otteluista. Ennen tätä ottelua 24 pelattua peliä ja niistä 22 voittoa.

Hatsina vahva alussa

Mikkeliläiset ovat ratkaisseet kahdessa ensimmäisessä jatkosarjan ottelussaan pelin jo avauserässä, jonka jälkeen joukkue on hoitanut pelit tarkasti puolustaen loppuun saakka. Päivän ottelun perusteella voidaankin sanoa, että joukkueen hurjaa hyökkäysarsenaalia yhtään väheksymättä juuri puolustuspeli on joukkueen viimeinen tuki ja turva. Sastamolo sai tehdä suuren työn maalipaikkojen eteen ja tällöinkin vastassa oli vielä erinomaisesti pelannut vieras-maalivahti. Myös puolustajien pallollinen osaaminen on kakkosdivaritasolle huippuluokkaa.

Avauserän vei Hatsina lukemin 0-3. Mikkeliläiset menivät 1-0 johtoon keskialueen pallonriistosta, jonka tilanteen päätti maaliin hyökkääjä Jarno Liikanen. Maalin jälkeen ajassa 11.06 Sastamolo pääsi pelaamaan ylivoimaa. Ylivoima pyöri loistavasti, mutta se tärkein - maali - jäi puuttumaan. Juha Tammelalla oli pari maukasta vetopaikkaa laidan vierestä ja Jaakko Kvist pääsi neliön keskeltä yrittämään maalintekoa, mutta ei vain uponnut.

Ottelun vauhti ja tempo oli läpi pelin sillä tasolla, että vanhempaa väkeä kotikatsomossa hirvitti. Tervahallin kovia kokeneet kaukalon laidat ryskyivät ja miestä otettiin varsin jämäkkään tyyliin.

Sastamololla pallokontrolli

Toisen erän pallollista pelaamista hallitsi Kings, mutta hyökkäykset päätyivät turhan usein kulmiin, joista ei laatupaikoille päästy. Sastamolo karvasi päivän ottelussa koko kentällisen voimin pohjasta saakka ja tämä toi hyvää eloa ja säpinää otteluun ja Kingseille parhaat maalipaikat. Hatsina-pelaajien tunnustukseksi voidaan sanoa, että puolustajilla riitti malttia rakentaa peliä kovankin karvauspaineen alla ja ajoittain pelinrakentelu toi mukanaan varsin hienon näköisiä hyökkäyksiinlähtöjä.

Sastamolo rikkoi kuparisen ottelussa heti toisen erän alussa ajassa 20.11. Puolustaja Mikko Teikari oli noussut maalinedustalle, jossa mies räppäsi pomppivan irtopallon komeasti verkon perukoille. Kotijoukkueen kavennussosuma herätti myös runsaslukuisen kotiyleisön menoon, jota harvoin Tervahallissa on nähty. Hatsinan ote ei takaiskusta huolimatta herpaantunut, vaan kylmää vettä kaadettiin kotijoukkueen niskaan neljä minuuttia myöhemmin. Maali tuli harmittavalla tavalla, kun Hatsina sai vapaalyönnin liki puolesta kentästä. Pallo pelattiin roikkuna suoraan maalille, jossa maalivahti Forsman oli totaalisessa maskissa ja pallo liiteli takaylänurkkaan. Tilanne 1-4.

Nelisen minuuttia edellisestä ajassa 27.59 Hatsina pääsi rokottamaan Kingsiä huolimattomasta puolustuspelaamisesta. Jarno Liikanen pyöritti palloa kotijoukkueen maalin takana Kings-puolustuksen yrittäessä saada hyökkääjään painetta. Puolustuksen ryntäily kuitenkin kostautui ja Liikanen pelasi pallon taitavasti maalin eteen, josta Vesa Valjakalla oli helppo työ nostaa vieraat 1-5 johtoon.

Tämän jälkeen erä oli Sastamolon. Parhaat paikat syntyivät Juha Tammelalle ja Jari Poikelalle. Tammela pääsi kahden hienon poikittaissyötön seurauksena sutimaan täysin vapaasti takatolpalta, mutta vieraiden kassari veti tilanteessa pidemmän korren. Poikelan paikka syntyi maalinedusruuhkasta, jossa pallo pyöri aina maaliviivalle saakka, mutta tuomarin mukaan ei viivan paremmalle puolelle.

Sastamolon 2-5 kavennusosumasta vastasi Niko Kvist Juha Tammelan syötöstä. Seuraavaksi oli Hatsinan vuoro syöttää katkeraa kalkkia kotijoukkueelle. 2-6 osuma syntyi kotijoukkueen räikestä vaihtovirheestä. Hatsina sai Kinsgin maalinedustalta vapaalyönnin ja mikkeliläiset olivat vaihtavinaan koko viisikon kentältä. Sastamolo-pelaajien tepastellessa vielä kaikessa rauhassa vaihtoaitioon yksi pelaaja olikin Hatsina-miehistöstä viemässä palloa jo paikalleen sutien sen siliän tien verkon perukoille.

Tilanteessa myös ottelun epävarmasti viheltänyt erotuomaripari näytti haavoittuvaisuutensa. Kun toinen tuomareista Vallivaara-Fordell näytti kaksoivihellyksen jälkeen pallolle vielä oikeaa paikkaa, niin toinen kaveruksista osoitti keskialoitusta. Niin tai näin, harmittava ja turha takaisku, jollaisia ei missään nimessä saisi tällaisissa otteluissa tulla.

Ottelun tuomareista on totuuden nimessä sanottava, että tämän tason otteluihin ikävä kyllä - varsin heikko ja tarvittavaa jämäkkyyttä hakeva esitys. Vihellyksistä paistoi läpi vieraskoreus ja jopa kunnioitus eteläläisiä vieralijoita kohtaan ja valtosassa vääntötilanteista pilli soi nimenomaan vierailijoiden eduksi. Myös pelinlukutaito "hyötytilanteissa" oli kaveruksilla selkeästi puutteellista.

Toisen erän jälkeinen tilanne 2-6 ei aivan pelitapahtumia kuvannut.

Hatsinaa vahva omassa päässä

Kolmanteen erään Hatsina laski hieman karvaustaan ja keskittyi oman maalin varjelemiseen, jonka osa-alueen joukkue todella osaa. Laukaisusektoreita peitettiin nöyrästi, eikä Sastamololla ollut laitojen lähellä juurikaan tilaa syöttää palloa maalintekopaikoille.

Mikkeliläiset puolustivat ottelun tyylikkäästi loppuun vieden pisteet ansaitusti ehkä turhankin levein 8-2 lukemin.

Sastamololla oli taisteluilme ja kamppailukovuus kohdallaan, mutta kyllä vierailijat olivat tänään liian kova pala hyvin pelanneelle kotijoukkueelle. Kingsit olisivat taistelleet pisteistä vain huippuonnistumisella, mutta sitä ei aivan nähty. Maalilla Seppo Forsman pelasi myös hienon pelin torjuen useita varman maalin näköisiä lähitilanteita ensimmäisessä ja toisessa erässä.

Hatsina johtaa jatkosarjaa puhtaalla pelillä, eikä tämänpäiväisen perusteella olisi suuri yllätys tai vääryys, jos joukkue pelaisi ensi kaudella pelejä astetta kovemmassa sarjassa.

-Teme-

12.3 Tervahalli

Sastamolo Kings-Hatsina 2-8 (0-3, 2-3, 0-2)

0-1    08.29    Jarno Liikanen (Vesa Valjakka)
0-2    17.01    Samuli Ahvenainen (Vesa Valjakka)
0-3    17.41    Henri Strengell (Mikko Huuhilo)
1-3    20.11    Mikko Teikari (Juha Tammela)
1-4    24.18    Antti Nyyssönen (Aki Miettinen)
1-5    27.58    Vesa Valjakka (Jarno Liikanen)
2-5    29.32    Niko Kvist (Juha Tammela)
2-6    33.07    Jarno Liikanen
2-7    50.43    Aki Miettinen (Henri Strengell)
2-8    57.11    Klaus Tanttu

Jäähyt: 

04.49    Tapio Ala-Rautalahti (2min työntäminen)
11.06    Vesa Valjakka (2min väärä etäisyys)

Harmaalla pohjalla Sastamolon tilastomerkinnät

Salibandy.netin ottelutilastot