Sastamolo jäi RSB:n jalkoihin

RSB-Team-Sastamolo Kings 8-1 (2-0, 3-0, 3-1) 

Sastamolo ei saanut pistetiliä eilen kartutettua Rovaniemellä, kun vahvasti esiintynyt ja hyvin omaa maaliaan turvannut RSB vei pisteet lukemin 8-1. Sastamolo oli varsinkin avauserässä vahvasti pallossa kiinni vieden pallollista peliä, mutta sota-alueella eli vastustajan maalin edessä kaveri oli selvästi vahvempi ja Sastamolon oli vaikea päästä A-luokan maalipaikoille.

Kun vielä RSB:n maalilla Arttu Latvajärvi pelasi upean ottelun torjuen muutaman kerran takuuvarmalta näyttäneen maalin, repesi tappiolukemat lopulta rumanlaisiksi. Ottelun viimeisissä maaleissa RSB sai kahteen otteeseen lahjat tuomari Vallivaaralta, kun mies näytti ensin rankkaria puhtaasta pallonriistosta ja kohta perään elehti käsillään maalin merkiksi, vaikka pallo ei tolppaa lähemmäksi maalia koskaan mennytkään.

Mutta niin tai näin, ottelun voittajasta ei tänään ollut epäselvyyttä olkoonkin, että lukemat olisivat pelitapahtumiin nähden voineet olla tasaisemmatkin. Toki näihin kahteen otteluun loppuun osuneeseen kummallisuuksiin saakka tuomaripari Vallivaara-Visuri onnistui vihellyslinjassaan vallan mainiosti, antaen joukkueiden pelata varsin railakasta kontaktipeliä, jossa suurimmat koiruudet otettiin kuitenkin jämerästi pois.

Valmentaja Jaakko Kvist analysoi, mikä pelissä mätti.

Noniin johtava analyytikko. Eilen tuli rumin lukemin kuokkaan RSB:ltä. Miltäs tappio näin päivää myöhemmin maistuu? Hyviä maalipaikkoja oli myös meillä, mutta paljon vetoja peittoon ja ohi. Kaverin maalivahti torjui kuitenkin 25 kertaa meidän 16 vastaan? Tulostaulu kertoo selvän viestin voittajasta, joskin lukemat olisivat olleet vähän muutakin, mutta kuitenkin - miksi omissa tehdyissä vain 1?

 - Hyökkäämisen ongelmat ovat tällä hetkellä rakenteellisia. Kaikki puhe hukatuista maalipaikoista, tolppien määristä, vastustajan maalivahdin hyvyydestä, torjuntamääristä on mutu-puhetta.

 - Tällaisia asioita on aivan turha nostaa esiin, nyt on keskityttävä siihen, että millä eväin hyökkääminen saadaan tavoitteellisemmaksi.

Mikäs hyökkäysten rakenteessa mättää? Vastustajan alueelle päästiin kuitenkin kohtuullisen hyvin?

 - Avauspeli toimi suhteellisen hyvin ja alueelle päästiin, mutta hyökkääminen ei johtanut maalisektoreille. Peli puuroutui joko kulmiin tai pelivälinettä lähdettiin kierrättämään uudelleen alakerran kautta.

 - Hyökkäysalueen keskisektorilta puuttui järjestään pelaaja, joka teki RSB puolustamisen helpoksi. Kun vastustajan imevä keskisektoripelaaja puuttui, pystyi RSB käyttämään fyysisesti vahvaa kulmapuolustustaan ja näin hyökkäyspelaamisemme jäi pomppuisella parketilla pääsääntöisesti kulmiin.

Eli onko näin, että vastustajan keskisektorilla on alettava pistämään juti-termein "kroppaa likoon", uskalletaan mennä sinne missä tapahtuu?

 - Kyllä, hyökkäysaluetta tulee täyttää oikein.

 Kautta on takana nyt neljännes. Ensi lauantaina päästään näyttämään taas kotiyleisölle päivän pelikuntoa.Mitäs tuumit vastustajasta SBT Suolasta? - Alkukauden positiivinen yllättäjä. Hieno homma, että saadaan tälläisia nousijoita sarjaan, jotka pystyvät taistelemaan tosissaan jopa sarjan kärkipaikoista.

 - Joukkueen otteita en ole päässyt näkemään, mutta tiedot kertovat että varsin hyökkäystaitava joukkue on lauantaina odotettavissa.

 Noniin. Ei muuta kuin miestä maalille ja munkkia pussiin. Tsemppiä peliviikolle.

 - Kiitos!

Ottelupöytäkirja