Raapon tippumiselle lyötiin sinetti

Raapo SBT-Team-Sastamolo Kings 4-10 (1-2, 0-3, 3-5)

Sastamolo matkasi lauantaina Raaheen, jossa paikallista Salibandy Teamia odotti viimeinen luvunlasku kakkosdivarin sarjapaikasta. Raapo oli saalistanut aiemmin kaudella yhden voiton, kun joukkue pääsi nöyryyttämään RSB:tä tämän kotiareenalla. Tappio tästä ottelusta tiesi raahelaisille myös tippumista kolmosdivariin. Sastamolo oli saalistanut edelliset sarjapisteensä 22.11 ja tästä ottelusta lähdettiin hakemaan voittamisen fiilistä ja onnistumisia yksilötasolla, jotta loppukiri kohti suoraa sarjassa säilymistä voisi alkaa. Toisaalta ajatuksissa oli säästyä ottelusta mahdollisimman vähällä energialla, olihan edessä Sastamolon kauden toinen tuplapeliviikonloppu, kun sunnuntaina kotihalliin odoteltiin vieraita Limingasta.

Sastamolo saikin ottelusta juuri sitä mitä se halusi, vaikka aatokset "energioiden säästämisestä" sulivatkin ainakin avauserän osalta. Vieraat lähtivät ottamaan Raapon avauspeliä korkealta kiinni ja miesmerkin pettäessä aika ajoin pahastikin, saivat valkopaidat tehdä ison työn syvältä hyökkäyspäästä omiin pinkoessaan. Myös oman pään puolustamisessa Sastamolo oli yllättävissä vaikeuksissa ja se näkyi turhina mailaanlyönteinä ja sitä kautta kahtena alivoimana, jotka Sastamolo toki kesti. Erä oli kuitenkin Sastamolon Tero Tikkalan ja Sakari Nikkisen maalattua kertaalleen.

Toisessa erässä vieraiden peli vapautui ja ylimääräisen puristuksen kaikotessa alkoi joukkueiden tasoero tulla esiin. Raapon pitkät avaukset jäivät kerta toisensa jälkeen valkopaidoille ja Sastamolo sai pallokontrollin itselleen. Vieraat olivat ottelussa vahvoja maalinedustalla ja napsivat maalivahdin torjunnoista palloa maaliin useaan otteeseen ja monelle eri pelaajalle jakautuneet maalit olivat omiaan nostamaan pelaajien itseluottamusta, eikä maalinteko-ongelmista näkynyt enää merkkejä. Tero Tikkala ratkaisi Kemissä joukkueiden välisen ottelun (4+1) ja sama tahti näytti jatkuvan myös vieraskentällä, kun Tikkala kuritti raahelaisia kahden maalin ja kahden maalisyötön edestä.

Päätöserässä Kingsin hyvä maalintekovire jatkui, mutta oman maalin edustalla pari huolimattomuusvirhettä aiheuttivat sen, että tänään maalinsuulla erinomaisen pelin pelannut Pasi Riikola joutui antautumaan kolmeen otteseen.

Vaikka ottelu ei mitään huippuviihdettä harvalukuiselle raahelaisyleisölle ollutkaan, niin Sastamolo sai pelistä juuri sen mitä se tarvitsikin. Joukkue on hakannut päätä seinään maalinteon kanssa jo useamman kuukauden ja nyt pallollinen tekeminen on kehittynyt sille tasolle, että se näkyy myös maalipaikkojen hyväksikäytössä. Myös ylivoimapelaaminen saatiin tässä ottelussa jo kohtuullisille jengoille.

Valmentaja J. Kvistin kommentit ottelusta:

- Ennakkoasetelmat oli meille varsin haastavat. Pakkovoitto oli käytännössä otettava ja kaiken lisäksi RaaPon parantuneet otteet aiheuttivat lisää harmaita hiuksia. Näiden lisäksi ottelun alku myöhästyi, kun tuomareiden ja järjestäjien aikataulut eivät täsmänneet, niin otteluun lähtö oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Itse ottelu oli varsin sekavaa pelaamista, eikä pallo ollut oikein kummankaan joukkueen kontrollissa. Onneksi saimme korkealla karvauksella aiheutettua kaaosta Raahen takalinjaan ja näin saimme tarvittavat paikat maalintekoon.

- Positiivisia asioita jos listataan, niin tehopisteet jakautuivat tänään aikalailla koko joukkueelle ja onnistumisia tuli laajalti. Tämä on varmasti seikka joka kantaa tulevaan. Pelin jälkeinen iso haaste liittyi palautumiseen, sillä seuraavaan otteluun oli alle 24h.