Jalkapallolukemille jatkoa - OYUS kaatui 2-1

OYUS-Sastamolo Kings 1-2 (1-0, 0-0, 0-2)

Sastamolon puolustuspelaaminen on kevätkauden puolella ollut erinomaisella kontolla, kun ennen sunnuntain OYUS-ottelua joukkue oli päästänyt kuudessa viimeisessä ottelussa vain 22 maalia. Sama trendi jatkui myös paljon ratkaisevassa ottelussa perinteikästä Kakkosdivarijoukkue OYUS:a vastaan, kun Sastamolo selvisi ottelussa yhdellä takaiskulla oululaisten kahta päästettyä maalia vastaan.

OYUS:n leirissä ei takuulla oltu valmistauduttu kuukausi pari sitten tilanteeseen, jossa joukkue tappelisi vielä viimeisellä kierroksella karsintapeikkoa vastaan, mutta Sastamolon erinomaiset otteet loppukaudesta olivat ajaneet Limingan ja yliopiston joukkueen yllättävään saumaan ja joukkueet saivatkin tapella runkosarjan loppuun tosimielellä. Liminkalaiset varmistivat sarjapaikkansa ensi kaudelle kaatamalla lauantaina RSB:n, mutta OYUS:lle sunnuntain tappio Kingsiä vastaan tiesi sitä että joukkueen kauden päätös ei ole enää omissa käsissä, vaan Sastamolo voi pudottaa sen karsintapeleihin ottamalla sarjan päätösottelusta Ruukkia vastaan vähintään yhden pisteen.

Oulun urheilutalo on pitkin vuosien ollut Sastamololle vaikea paikka vierailla, kun voittoja ei ole saatu juuri nimeksikään. Nyt joukkueelta vaadittiin täysi pistepotti rutinoitunutta OYUS:a vastaan. Sunnuntain ottelussa ei maalipaikoilla juhlittu molempien puolustaessa tarkasti. Vähämaalisessa ottelussa oli lukemien lisäksi paljon samankaltaisuutta, kun oli Kingsin edellisessä ottelussa Merikoskea vastaan. Vastustaja pääsi maalaamaan viivavedolla ensimmäisen kymmenen minuutin sisään (07.10) Riku Laukan toimesta, mutta sen jälkeen Kingsin maali pysyi koskemattomana. Itse pelinkuvakin kulki paljon samoja polkuja Merikoski-ottelun kanssa, kun OYUS pääsi laukomaan paljon viivavetoja, mutta Sastamolon erinomainen maalineduspeli takasi sen, että kotijoukkue ei päässyt reboundeille. Myös Kingsin voitto-osuman ajankohta noudatteli edellisen ottelun linjaa, kun Tero Tikkala niittasi 1-2 maalin kolme minuuttia ennen täyttä aikaa.

Kaikkinensa ottelu oli tasainen, eikä jatkoaikakaan olisi ollut suuri vääryys pelitapahtumiin nähden. Avauserä oli vieraiden. Pallo liikkui iloisesti hyökkäyspäässä, peli kääntyi omista varsin sukkelaan tyyliin ja maalipaikkoja olisi ollut 3-4 maaliin. Tänään Kingsin laukauksien laatu oli luvattoman heikkoa ja lähellä oli, että peli olisi kaatunut surkeaan viimeistelyyn. Toinen erä oli taas hitusen kotijoukkuevoittoinen. Sastamolon pakka valui ajoittain turhan alas ja oululaiset pääsivät rakentamaan hyökkäysalueen kuvioitaan turhan helposti.

Päätöserässä Sastamolo näytti sitten, mikä on joukkueen henkinen kantti tällä hetkellä ja kaksi todellista tekomaalia ja järkkymätön puolustuspelaaminen takasi sen, ettei OYUS enää ohi tullut. Aivan erän alkuun kahdessa avausessä muutaman tekopaikan käyttämättä jättänyt Tero Tikkala lähti kiertämään OYUS maalin taakse, mutta viekas syöttö etutolpalta löysikin taskuun peruuttaneen Jari Poikelan ja hyökkääjä maalasi Sastamololle helpottavan tasoitusosuman. 2-1 maalin värkkäsi myös vieraiden ykköstrio Poikela-Kangas-Tikkala. Puolustaja Perttu Saarela pääsi nostamaan hyökkäyksen pitkin vasenta laitaa ja loistava poikittaissyöttö löysi toisesta laidasta Tikkalan, joka paukautti joukkueen johtoon.

Viimeiset kolme minuuttia Sastamolo taisteli siinä kuuluisassa Talvisota-hengessä, oululaisten hakiessa vimmatusti tasoitusosumaa. Edellinen OYUS-kohtaaminen ei sujunut Kings-kassari Pasi Riikolalta varmastikaan, niin kuin mies itse olisi toivonut, sen päättyessä ex-OYUS pelaajan osalta 10 minuutin jäähytuomioon. Nyt Riikola taisteli maalillaan varsinkin toisen erässä ja päätöserän viime minuuteilla kuin kapteeni Lauri Törni (1919-1965) konsanaan. Tänään maalilla Seppo Forsmania tuurannut Riikola oli Sastamolon parhaita pelaajia.

Hieno voitto Sastamololta, mutta tulevan lauantaina Sastamolo saa tehdä vielä täyden päivätyön ilman panoksia ja varmasti vapautuneesti pelaavaa Ruukin Intoa vastaan. Nyt joukkueella on mahdollisuus näyttää, että varmoiksi luokitellut ennakot Kingsin varmasta karsintapaikasta alaspäin voidaan vetää pöntöstä alas. Ilmeikkäällä puolustuspelaamisella ja yhteistyön salibandylla joukkue tulee taatusti tekemään töitä milliäkään periksiantamatta ja sen tulisi riittää haaveen toteutumiseen.

Valmentaja J. Kvistin kommentit ottelusta:

- Lähtökohdat otteluun olivat jälleen kerran erittäin haastavat. Pakkovoitto oli käytännössä edessä, eikä historia urheilutalolla pelattujen OYUS - pelien osalta meitä juuri mairitellut. Omiin oli kolissut viimeisen kolmen kauden aikana peräti 23 kertaa. Tästä muistutinkin ja korostin, että päästettyjen maalien määrä saisi olla korkeintaan 3-4 jotta voitosta voisimme pelata.

- Avauserä oli meiltä rakenteellisesti hyvää pelaamista. Karvauspeli oli balanssissa ja riistopaikoista käänsimme – etenkin 2.ketjun osalta – hyvin peliä eteenpäin. Erä kuitenkin 1-0 kotijoukkueelle, meidän hyvistä maalipaikoista huolimatta.

- Toinen erä oli meiltä päivän heikoin. Hitaissa lähdöissä, joita tuli odotettua enemmän, viisikko oli niin rempallaan, että hyökkäyspelaamiselle ei saatu minkäänlaista jatkumoa. Täten kotijoukkue alkoi kontrolloimaan palloa ja sitä kautta koko peliä. Onneksi tänään maalissa pelannut Riikola piti meidät loistotorjunnoillaan pelissä mukana.

- Kolmanteen erään päätimme jatkaa kahden erän malliin pelisuunnitelmaan luottaen. Tasoitusmaali tuli kreivin aikaan, jonka jälkeen kotijoukkue siirtyi hieman yllättäen heittämään roikkupalloa meidän maalille vaikka erää oli pelattu vasta 6 – 7 minuuttia. Tämä olikin jonkin asteinen seuraus hyvin toimineesta karvauspelistämme. Voittomaalin ajoitus oli myös erinomainen eikä kaveri enää A – luokan sektoreille päässyt.

- Upea koko joukkueen taistelu ja yksi päästetty maali urheilutalolla, jossa maaleilla normaalisti mässäillään on ihailtava suoritus. Suora säilyminen on vielä omissa käsissä ja lauantaina pitää vielä yksi taistelu voittaa, jotta sota kääntyisi meille.