Sarjakärki kumoon jatkoajalla

Sastamolon Kingsin vuosi 2007 alkoi pelillisesti kovinta mahdollista mittaria vastaan. Oulun Urheilutalolla isännäksi asettui Oulun Yliopiston Urheiluseura. OYUS kohtaaminen on tuonut pelaajille aikaisemminkin positiivisen lisälatauksen, onhan joukkue voimakkaasti Sastamolo-taustainen. Joukkueen vastuuvalmentajana toimii pari viime kautta Sastamoloa valmentanut Jukka Palomäki, suurta vastuuta hyökkäyspäässä kantaa entinen Kings-pelaaja Teemu Södö ja joukkueen viimeisenä lukkona veränjänsuulla häärii Janne Liuski, joka pelaa kolmatta kautta oululaisten riveissä.

Joukkueiden välinen ensimmäinen kohtaaminen käytiin syksyllä Kemissä, jossa Sastamolo oli vahvempi lukemin 4-3. Mitään maalintekokilpailua ei ollut odotettavissa nytkään, olihan vastakkain sarjan kaksi vähiten maaleja päästänyttä joukkuetta.

Vauhdilla liikkeelle

Sastamolo sai otteluun jalkeille koko runkomiehistönsä. Jari Poikela toipuu edelleen solisluuvammastaan, mutta lujaa rightilta ampuva hyökkääjä on treenannut joukkueen mukana kuluvan viikon.

Ottelun avauserä oli vauhdikas ja Urheilutalon parketilla nähtiin hyvätasoista salibandya. Usean viikon tauko ja jouluherkut eivät näyttäneet kummankaan joukkueen kintuissa painavan, vaan pisteistä taisteltiin liikkeestä tinkimättä. Sastamolo ei lähtenyt otteluun aivan normaalin tapaan herhiläisenä päälle iskien, vaan painetta lyötiin aina sopivan paikan koittaessa. Oululaiset sen sijaan kävivät Kings-puolustajiin syyttäjän lailla päälle ja ajoittain jopa kolmella miehellä syvälle ajettu karvaus toi omalle maalille muutamia pahoja vastahyökkäyksiä.

Avauserä meni vieraille oikeutetusti 1-2. Sastamolo pääsi omasta päästä kontrolloidusti liikkeelle aktiivisesti päälle käyvistä karvaajista huolimatta. Ottelun avausmaalista vastasi OYUS pörssikärki Teemu Södö. Kuivaniemen kasvatti napautti ranteensa lukkoon, kun pelikello näytti aikaa 5.49. Ottelun ensimmäiset viisi minuutti olikin OYUS:n hallintaa Sastamolon pelinrakentelun yskähdellessä.

Vieraat tasoihin toi parivaljakko Jaakko ja Niko Kvist. Nuorempi veljeksistä, Niko löysi parhaalle maalintekosektorille kirmanneen Jaakko Kvistin hyökkäysalueen keskustasta ja Kvist antoi ranteen laulaa suoraan syötöstä tilanteeksi 1-1.

Taukojohdosta 1-2 vastasi vahvaa kautta pelaava Jaakko Korhonen, joka huijasi ensin OYUS-pakin ja sijoitti pallon varmasti ohi Janne Liuskin.

OYUS saa pelistä kiinni

Jos oli ensimmäinen erä lievästi vieraiden sai kotijoukkue OYUS toisessa paremmin pelistä kiinni. Sastamolo ei päässyt vastustajan hyökkäysalueelle enää avauserän malliin oululaisten käydessä keskialueella aktiivisemmin mieheen kiinni. OYUS:n tasoitus tuli toisessa erässä jo 16 pelatun sekunnin jälkeen. Maalivahti Janne Liuski löysi pitkällä avausheitollaan kapteeni Kimmo Puusaaren ja Puusaari ujutti läpiajonsa päätteeksi pallon Seppo Forsmanin kainalon alta verkkoon.

Vaikka toisessa ja kolmannessa erässä Sastamolon pelinvauksessa oli ajoittain ongelmia joukkue puolusti varsinkin oman maalin edustaa esimerkillisesti. Palloa ei oman maalinedustalla turhia pompoteltu, vaan purut lähtivät vilkaasti väljemmille vesille. Sinipaidat eivät kovinkaan montaa kertaa päässeet kulmapyöritysten päätteeksi kokeilemaan maalintekoa maalin edestä, vaan vaan joukkue joutui laukomaan pienistä kulmista ja ahtaista raoista. Sen sijaan suorista hyökkäyksistä OYUS sai muutaman vaarallisen tekopaikan, jotka kuitenkin Seppo Forsman torjui.

Sastamolo teki erän viimeisellä vitosella kaksi osumaa, joiden jälkeen OYUS:n valmennusjohto joutui herättelemään pelaajiaan aikalisällä. 2-3 maalista vastasi Tero Tikkala hillityn yksinkertaisen vaparikuvion päätteeksi. 2-4 maali oli pakkiparin Jussi Pirttikangas-Tommi Hägsström käsialaa. Pirttikangas vapautti keskialueelta pakkikaverinsa läpiajoon. Syöttö näytti lipuvan jo Häggströmin ulottumattomiin, mutta puolustaja sai huitaistua pallon pienestä kulmasta ohi hölmistyneen Janne Liuskin. OYUS tuli erässä vielä maalin päähän Sami Aromaan rokotettua Kingsejä pitkän myllytyksen päätteeksi.

Vieraat saivat erän lopussa vielä 5-3 -ylivoiman OYUS:n rikottua samassa vaihdossa kaksi kertaa jäähyn arvoisesti. Kahden miehen ylivoima oli vieraiden kannalta totaalisen surkea ja paras paikka maalintekoon olikin oulaisten Jarkko Leppälällä, joka pääsi läpiajoon Janne Liuskin torjunnasta kimmonneesta irtopallosta. Seppo Forsman nollasi Leppälän yrityksen ja oli varsinkin kolmannessa erässä Sastamolon voiton takuumies.

Pidemmän kaavan kautta

Ottelun päätöserä alkoi Sastamolon 5-3 ylivoimalla, jota oli jäljellä vielä noin minuutin verran. Tuona aikana pelille oltaisiin voitu lyödä paljon ratkaiseva niitti, mutta ylivoima meni tuskaiseksi jauhamiseksi, eikä tulosta tullut. Hetimiten OYUS:n tuplarangaistusten päätyttyä, löi kotijoukkue taululle 4-4 tasoituksen. Joonas Alapiha ampui keskeltä hyökkäysalueen ruuhkaa pallon oikeaan ylärumpuun ja taas mentiin tasalukemissa.

OYUS ei hellittänyt kolmanteenkaan erään kovaa karvauspainetta, vaan pitkiin laita-avauksiin ja päätypalloihin iskettiin aina kahdella miehellä kiinni. Tämä aiheuttikin päätöerässä kemiläispuolustukselle kiireisiä aikoja ja muutaman kerran pallo pomppikin turhan vaarallisen näköisesti kohti Seppo Forsmanin maalia. Forsman oli kuitenkin ottelussa joukkueensa parhaimmistoa ja päätöserässä mies, johon oululaisten viivavedot pysähtyivät varmuudella.

OYUS ei päässyt 1-0 maalinsa jälkeen ottelussa enää kertaakaan johtoon, vaan 5-4 maalista vastasi vierasjoukkue Kings. Jos oli Sastamolo oman maalin edustalla huolellinen ja tarkka, niin viidennessä maalissa myös vastustajan maalin edessä oltiin hereillä. Niko Kvistin johtama kentällinen sai painostuksen Janne Liuskin silmikon eteen ja keskeltä mailaviidakkoa pallon näpäytti maaliin Jaakko Kvist ajassa 51.10.

Minuuttia myöhemmin oli yliopistolaisten tasoituksen aika. 5-5 maali Jarkko Leppälän tekemänä syntyi Sastamolon kannalta epäonnisella tavalla. Hyökkäyksen kärjeksi kirmannut Tommi Häggström pudotti pallon hyökkäyspäädystä Teemu Kvistille, mutta syöttö tuli liiaksi laitaan ja pomppasi kimmoisasta kaukalosta suoraan OYUS-hyökkääjän lapaan ja tästä seurasi 2-1 hyökkäys oululaisille. Jarkko Leppälä ei armoa tuntenut nasauttaessaan pallon voimalla etuyläkulmasta sisään ja pelin tasoihin. Loppuerä mentiikin tasapäin ja pelitapahtumiltaan ottelu saattoi kääntyä miten päin tahansa.

Varsinaisella peliajalla ratkaisua ei saatu ja oltiin Sastamolo-pelaajille tutussa tilanteessa - jatkoajalla. Tulostaulun digitaalit kiirivät aikaan 61.44, kun pelille saatiin ratkaisu. Edellinen OYUS-ottelu päättyi Kings-kapteeni Ville Männyn osalta loukkaantumiseen ja sairaalareissuun, mutta tällä kertaa mies oli juhlan keskipisteenä tehden vapauttavan 6-5 jatkoaikamaalin. Mänty sai irtopallon OYUS puolustusalueen keskeltä ja laukoi pallon oikeaan yläkulmaan ohi pahassa maskissa olleen Janne Liuskin.

Tiukka ja vauhdikas kamppailu, joka olisi voinut kääntyä miten päin tahansa. Vieraat nousivat kolmannessa erässä henkisesti tukalasta tilanteessa 4-4 tasoituksen jälkeen. Olihan tasoitusta edeltänyt ponneton kahden miehen ylivoima ja tämän jälkeen OYUS:n olisi odottanut saavan pelistä ainakin henkisen yliotteen, mutta Sastamolon vahva puolustuspelaaminen ja maalivahti Forsman veivät OYUS-hyökkäyksistä parhaan terän.

Sastamolon hyökkäysarsenaalin paras oli Jaakko Korhonen. Puolustuksessa hääri kovalla asenteella mohikaani -tyylin mukaisesti tukkalaitteensa virittänyt Mikko Teikari. Hiustyylin muutos liittyy läheisesti Teikarin seuraavan, vähintään puolen vuoden mittaiseen pestiin, jonka puolustaja ja maalivahti Forsman ovat sopineet Suomen Puolustusvoimien kanssa.

06.01 Oulun Urheilutalo

OYUS-Sastamolo Kings 5-6 ja. (1-2, 2-2, 2-1, 0-1)

1 - 0    05.49    Teemu Södö (Joonas Alapiha)
1 - 1    11.23    Jaakko Kvist (Niko Kvist)
1 - 2    11.56    Jaakko Korhonen (Jussi Pirttikangas)
2 - 2    20.16    Kimmo Puusaari (Janne Liuski)
2 - 3    34.28    Tero Tikkala (Teemu Kvist)
2 - 4    35.21    Tommi Häggström (Jussi Pirttikangas)
3 - 4    36.31    Sami Aromaa
4 - 4    43.38    Joonas Alapiha (Teemu Södö)
4 - 5    51.10    Jaakko Kvist (Niko Kvist)
5 - 5    52.15    Jarkko (Leppälä)
5 - 6    61.44    Ville Mänty

Jäähyt: 

17.59    Vesa Seppänen (2min vaarallinen peli)
26.20    Sami Haaksiala (2min mailan nostaminen)
39.15    Vesa Seppänen (2min estäminen)
39.15    Jani Lämsä (2min estäminen)

Salibandy.netin ottelutilastot