Jymy vaikea pala Sastamololle

Sastamolon ja Nurmon Jymyn avauskohtaaminen syyskierroksella päättyi salibandyssa harvinaiseen 0-1 tulokseen. Kyseenomaisessa ottelussa kemiläisille oli ylitsepääsemätön työ murtaa Jymyn totaalisumppu ja maalivahti Kalevi Kuikan nolla. Samoilla aseilla, mutta huomattavasti virkeämmällä hyökkäyspelillä oli liikkeellä putoamisen partaalla oleva Jymy tälläkin kertaa. Summerin soidessa viimeisen kerran digitaalit näyttivät päätöslukemiksi 7-3.

Kaksijakoinen avaus

Avauserän ensimmäinen puolikas oli Sastamololta vahvaa peliä. Kalevi Kuikan nollataika Sastamoloa vastaan kesti 62 minuuttia ja osat päälle, kunnes Teemu Södö pääsi ohittamaan nurmolaisvahdin. Jymyn tiivis noppaviisikkoon ryhmitetty karvaus päästiin ohittamaan nopeilla syötöillä ja tilanteita maalivahti Kuikan maalille saatiin luotua. Hyviä maalipaikkoja suotiin Teemu Södölle ja Miika Kemilälle. Jo alkuminuuteilla kemiläiset saivat huomata, että nurmolaiset tilaa saadessaan pystyvät liikuttamaan palloa todella taitavasti. Joukkueen hyökkääjistö on täynnä hyväjalkaisia ja lujaa laukovia kavereita, toisin kuin ehkä joukkueen peräpää, jossa hämminkiä syntyy 1vs1 puolustustilanteissa. Sastamolo ei päässyt hiillostamaan Jymyn pakkeja haluamallaan tavalla haastotilanteisiin, sillä vastustajan taktiikka takasi sen että pelin alla oli jatkuvasti tarpeeksi varmistavia miehiä eikä tilaa ollut. Jymy sai pelistä otteen ajassa 13.22 tulleen tasoituksen myötä. Ensierän lopun joukkue juoksutti vierailijoita kuin väsynyttä pässiä narussa. Sastamolon miesvartiointi sekoili keskialueella kerta toisensa jälkeen ja näistä sekoiluista johtuen valkopaidat tulivat läpi vuoroin oikealta ja vuoroin vasemmalta. Sastamolon työnteon hävitessä ties minne, Jymy laittoi avauserän jälkeisiksi numeroiksi 3-1.

Neva-Keturi päivän nimi

Erätauolla Sastamolo sai hieman ryhtiä avauserän lopulla sekoittuneeseen pakkaan. Jymyn pelinrakentelulle laitettiin kovempaa painetta, eikä YV-hyökkäykset päässeet vyörymään tänään maalissa aloittaneen J.P.Laakson maalille avauserän toisen puolikkaan malliin. Maalinteko ja A-luokan maalipaikkojen luonti oli kuitenkin edelleen vaikeaa nurmolaisten makaavan peruuttelutaktiikan edessä. Jymyn pallollisen pelaamisen ollessa viihdyttävällä tasolla joukkue rankaisi 2:ssa erässä vierailijoita kaksi kertaa Sastamolon yhtä vastaan. Jymyn molemmista maaleista vastasi tällä kaudella syöttösepon roolia ottanut Markku Neva-Keturi. Toisen maaleista tehot 4+1 ottelussa kerännyt Neva-Keturi teki komealla ilmaveivillä. Jymy sai vapaalyönnin suoraa maalin edestä 3-4 metrin etäisyydeltä. Neva-Keturi kiersi veivillä muuriin oikealta puolelta ohi ja pallo viuhui maalin yläkulmaan. 5-1 maalin jälkeen Sastamolo vaihtoi maalivahtiaan. Juha-Pekka Laakson tilalle juoksi vahvan kauden pelannut Janne Liuski. Laaksoa ei voinut tappioasemasta syyttää. Ainoastaan Jymyn 5:ssä maalissa Neva-Keturi laittoi pallon heppoisen näköisesti etukulmasta sisään 2vs1 hyökkäyksen päätteeksi. Jymyn pelatessa vahvaa puolustuspeliä ja hyökäten nopeasti vastaan, lähdettiin erätauolle 5-2 lukemista.

Valju esitys

Päätöserässä Nurmo pystyi pitämään Sastamolon hätyyttelyt poissa omalta maaliltaan. Päätöserässä peli alkoi saada myös hieman ikävämpiä piirteitä. Jymyn pelaajien tunnetaso nousi välillä turhan korkealle ja tästä tuloksena muutama vaarallisen näköinen kontaktitilanne. Jymy rangaistiin erässä kertaalleen jäähyn muodossa, kun Rami Luoma kiukustui Pentti Katermaalle. Nurmolaiset säästyivät parista muusta tilanteesta kuin koira veräjästä. Kokonaisuudessaan tuomaripari Kuusilehto&Kaakkuri vihelsi ehjän viikonlopun varsinkin jos vertailukohtana käytetään parin otteita Vaasan Kauppaoppilaitoksella menneinä vuosina. Sastamolon päätöserän ainokaisesta vastasi Jaakko Kvist, jonka nähtävästi suvussa kulkeva kaaliperhonen leijaili rannelaukauksen seurauksena kauniisti takaylänurkkaan. Hyökkääjällä oli erässä pari muutakin paikkaa, mutta jymyläispuolustus peitti hyvistä paikoista lähteneet laukausyritykset. Nurmolaisten maalit kolmannessa erässä teki Neva-Keturi ja joukkueen Capitano Eero Rahanasto. Voiton myötä Jymy palasi jälleen voittojen tielle. Edellistä voittoa saakin sitten hakea viime vuoden puolelta marraskuulta, tällöin vastassa oli ketkäs muutkaan kuin Sastamolo Kemistä.

Sastamolon ontuvin osa-alue viikonlopun peleissä oli puolustuspelaaminen. Vastustajia juoksenteli keskialueella ja oman maalin edustalle turhan vapaasti, turhan usein. Positiivista oli kuitenkin se, että hieman heikommallakin esityksellä pystyttiin hakemaan vierasvoitto. SBS Lapua saa koetun perusteella taistella tosissaan sarjapaikasta, sillä selvästi kovemmassa kunnossa oli esimerkiksi samoista sijoista tappeleva Jymy. 

-Teme-

Nurmon liikuntahalli 13.2

Nurmon Jymy-Sastamolo Kings 7-3 (3-1, 2-1, 2-1)

0-1    02.02    Teemu Södö
1-1    13.22    Markku Neva-Keturi (Miika Ulvila)
1-2    16.44    Jarkko Ojala (Markku Neva-Keturi)
1-3    17.46    Rami Luoma (Antti Kuusisto)
1-4    23.21    Markku Neva-Keturi
1-5    27.19    Markku Neva-Keturi (Jarkko Ojala)
2-5    29.41    Juha Tammela (Teemu Kvist)
2-6    40.19    Markku Neva-Keturi (Riku Rintamäki)
3-6    41.47    Jaakko Kvist (Juha Tammela)
3-7    42.03    Eero Rahnasto (Jukka Kantoniemi)

Jäähyt: 

14.43    Miika Kemilä (2min väärä vaihto)
20.49    Markku Neva-Keturi (2min mailan painaminen)
24.11    Jarkko Ojala (2min vaarallinen peli)
54.11    Rami Luoma (2min huitominen)

Harmaalla pohjalla Sastamolon tilastomerkinnät