Liukkaalla Keltakankaalla tutun tahmeaa tekemistä

NSB-Sastamolo Kings 4-3 (2-2, 1-0, 1-1)

Sastamololla oli lauantaina mahdollisuus pitää elossa haaveet karsintapaikasta, kun joukkue suuntasi nokkansa kohti Napapiiriä ja Keltakankaan liikuntahallia. Ennakkoasetelmat karsintamahdollisuuden suhteen olivat pedattu tälle illalle siinä mielessä, että juuri ennen päivän NSB-ottelua Kely oli voittanut kärkiottelussa RSB:n ja tulos oli juuri oikeanlainen Sastamolo-vinkkelistä katsottuna. Haukiputaan kärkiottelun tapahtumista ei tietoa vierailijoilla kuitenkaan ollut ja näin ollen nuorta NSB-ryhmää lähdettiin kaatamaan sikäli puhtaalta pöydältä.

Sastamolon historia Rovaniemen Keltakankaalla alkaa olla jo surullisen kuuluisa, sillä ainoan kerran joukkue on ottanut täyspotin Keltakankaalta kaudella 2003-2004, kun NSB:ltä vietiin pisteet lukemin 10-4.

Kauden ensimmäinen NSB kohtaaminen oli tiukka, mutta Sastamolo pystyi pitämään pisteet Kemissä 5-4 lukemin. Sen jälkeen joukkueiden kuntokäyrät ovat osoittaneet kuitenkin sen verta eri suuntiin, että Sastamolo oli ottelussa ennakkosuosikki ja kaikki muut tulokset kuin voitto olisi joukkueelle paha pettymys. Kentällä tilanne oli kuitenkin toinen NSB pistäessä vimmatusti hanttiin sarjapaikkansa puolesta. Avauserä oli Sastamololta melko tasapaksua pelaamista. Toisaalta voidaan sanoa, että "Keltakangas-mittarilla" otteet olivat jopa tyydyttäviä, niin eri joukkue askissa näytti olevan kuin viikon takaisella Oulun Urheilutalon parketilla. Palloa saatiin avattua läpi ottelun vaivattomasti ohi NSB:n orjallisen miesmerkkaus-karvauksen, mutta puolen kentän jälkeen ja hyökkäysalueella Sastamolo-pelaajat eivät pystyneet voittamaan kaksinkamppailuja ja näin ollen hyökkäyspään tilanteet jäivät turhan vähiin. Avauserä oli kokonaisuudessaan tasainen ja saman voi lukea tulostaulultakin; 2-2.

Toinen erä oli pelin kokonaiskuvan kannalta ottelun käännekohta, kun Sastamolo ei hyödyntänyt tarjottuja ylivoimahdollisuuksia ja NSB kuittasi takaisin. Ensin ajassa 27.21 Sastamolo sai kokeilla viiden minuutin ylivoimaa, kun yhden ottelun Sastamolossakin pelannut Jouni Sarajärvi tööttäsi Kings-pelaajaa selkään laidan vierellä. Tätä mahdollisuutta vieraat eivät pystyneet hyödyntämään, vaan päinvastoin NSB sai uutta virtaa hienosti nollatusta vajaapelistään. Sastamolon läpi kauden hienosti toiminut ja joukkuetta heikkoina hetkinä kantanut ylivoimapeli oli tällä kertaa saamatonta, hidasta ja tehotonta junnaamista.

Maalipaikkoja ei viiden minuutin aikana juurikaan saatu ja ikään kuin kermana kakun päälle rovaniemeläiset mätkäisivät 3-2 johto-osuman heti erikoistilanteen päätyttyä. Sastamolon aavistuksen väsynytkin YV-viisikko haki paikkaa vaihtaa pelaajia, kunnes Joni-Arttu Sieppi otti pallon maalin takana haltuun ja kiepautti nopealla liikkeellä ilmaveivin etuyläkulmasta sisään. Maali oli kuin jääkylmä suihku heikon ylivoiman pelanneelle Sastamololle ja henkisesti saman veroinen piristysruiske kotijoukkueelle. Pari minuuttia NSB-osumasta Sastamolo sai toisenkin ylivoimamahdollisuuden, mutta parempaa ei ollut havaittavissa ja tämäkin ylivoima tuhrittiin. Kaikkinensa erä oli surkea vierailta ja ylivoimapelin saamattomuus leimasi myös tasakentällisin pelaamista.

Päätöserään Sastamolo ei voinut kuin parantaa otteitaan, niin syvällä suossa toisessa erässä oltiin käväisty. Päätöserä olikin Sastamololta selvästi päivän paras ja ainakin tämän erän perusteella pystyi paikallaolijatkin toteamaan miksi joukkueet ovat eri päässä taulukkoa. Kings pystyi erässä tuplaamaan kahden ensimmäisen erän laukaisumäärät, kun sinipaitaisessa kotijoukkueessa oltiin ylhäältä saakka iholla kiinni. Palloa saatiin toimitettu hyvin maalille, mutta onni ei ollut myöten kun pallo pomppi maalivahti Niko Pikkupirtin torjunnoista reboundeille, mutta niin vain sai Pikkupirtti kroppansa taas seuraavan ja seuraavaan paluupallon eteen ja tilanteet kuivuivat kokoon yksi kerrallaan.

NSB teki tärkeän 4-2 osuman heti erän alkuun Sastamolon pomputeltua palloa oman maalin edessä. Kontrollia palloon ei saatu ja Mikko Rantala siirsi pelivälineen sivuun Mika Repolle, jolla oli helppo työ laukoa pallo tyhjiin. Ajassa 43.17 tulleen osuman jälkeen peliä pelattiinkin sitten kuin yhtä maalia. Sastamolo painoi päälle hyvällä peli-ilmeellä NSB:n tyytyessä luopumaan pallosta erikoisen helposti antaen Sastamolon mahdollisuuden tulla taas uudella yrityksellä kohti kotijoukkueen maalia. Sastamolo pystyikin rakentamaan tukun hyviä maalipaikkoja kolmannessa erässä. Samuli Metsävainio pääsi sihtaamaan Aki Kvistin poikkisyötöstä liki tyhjään maaliin, mutta maalivahti-Pikkupirtti ilmestyi komealla sivuttaisliikkeellä pallon tielle. Myös Jaakko Kvistillä oli ylivoimalla oma mahdollisuutensa, mutta laukaus kolmesta metristä keskeltä sektoria painui ohi maalin. Sastamolon kolmannen erän ylivoima olikin selvästi aiempia parempi, kun Jari Poikelakin pääsi kokeilemaan neliön keskeltä suht vapaasti Teemu Kvistin passatessa, mutta jälleen tuloksetta. Nelisen minuuttia ennen päätössummeria Sastamolo sai läpi erän vimmatusti haetun kavennusosuman Poikelan maalatessa vapaalyönnistä. Tämänkin jälkeen pallo pyöri rovaniemeläisten maalilla siihen malliin, että tasoituskaan ei olisi ollut suuri vääryys kolmannen erän tilanteisiin katsottuna.

Päätöserän piristymisestä huolimatta Sastamololle jäi käteen pyöreät nolla pistettä ja joukkue koki liukkaalla Keltakankaalla aiemmilta kerroilta tutut pelilliset ongelmat. NSB sen sijaan otti omaan putomamiskamppailuunsa tärkeät pisteet. Kaikkinenssa Sastamolo pelasi yhden kauden heikommista otteluistaan paikassa, jossa pisteet olisi pitänyt ottaa tyylillä millä hyvänsä ja tämä olisi mahdollistanut upeat lähtöasetelmat seuraavan viikon Kely-kamppailuun. Kauden lopuissa otteluissa Sastamololla ei hirveästi panoksia enää ole. Nyt tarjolla oleva neljäs sija on kertoo kuitenkin siitä, että töitä on tehty oikeaan suuntaan eikä useana kautena perätysten pelattuja "putoamispeikon" karistamisia tarvitse nyt läpikäydä. Loppukauden teemana joukkueella tuleekin takuulla olemaan se, että töitä tehdään edelleen sata lasissa ja kentällä ovat ne pelaajat, joille työnteko maittaa ja toisaalta onnistumisia haetaan positiivisen tekemisen kautta. Kulunutta fraasia käyttäen; voittaminen on keskimääräistä mukavempaa kuin häviäminen, oli sitten panoksia tai ei.

Ottelutilastot:

 

Napapiirin Salibandy 4   Sastamolo 3
  1. Erä  
PIKKUPIRTTI Niko  aloittaa  MV    00:00  aloittaa  MV  FORSMAN Seppo   
  03:14  KVIST Aki 0 - 1 (POSTI Kimmo)   
RAUTIO Kristian 1 - 1 (SIEPPI Juha-Matti)        05:22   
  8:07 MAILAAN LYÖMINEN TAI POTKAISEMINEN  2min  POIKELA Jari   
REPO Mika 2 - 1 YV (RANTALA Mikko)        09:41   
AUTERE Eero  MAILAAN LYÖMINEN TAI POTKAISEMINEN  2min    14:21   
  14:44  TIKKALA Tero 2 - 2 YV (KVIST Jaakko)   
     
  2. Erä  
  22:59  MAILAAN LYÖMINEN TAI POTKAISEMINEN  2min  NIKKINEN Sakari   
SARAJÄRVI Jouni  VAARALLINEN PELI  5min    27:21   
SIEPPI Joni-Arttu 3 - 2 (AUTERE Eero)        32:49   
SIEPPI Juha-Matti  MAASTA PELAAMINEN  2min    34:17   
     
  3. Erä  
REPO Mika 4 - 2 VoM (RANTALA Mikko)        43:17   
RANTALA Mikko  MAILAN PAINAMINEN TAI SITOMINEN  2min    52:18   
  55:48  Aikalisä   
  55:50  POIKELA Jari 4 - 3 (KVIST Teemu)   
Aikalisä    57:25