'Peke' Lindgren ratkaisi kärkiottelun 5 sekuntia ennen päätössummeria

LNM-Sastamolo Kings 7-8 (1-3, 5-3, 1-2)    [ottelukuvat]

Sastamolo oli kovan paikan edessä, kun Limingassa paikallisia Niittomiehiä vastaan hakusessa oli pakkovoitto, jos paikasta kahden joukkoon meinataan vielä haaveilla. LNM ei ole hävinnyt kaudella kuin kaksi ottelua. Avausottelunsa juuri Sastamoloa vastaan (2-1) ja toisen tappion hurjalla materiaalilla operoiva LNM kärsi SSRA:lle. Sastamolon leirissä tunnelmat olivat kuitenkin luottavaiset ennen ottelua. LNM on ollut Sastamololle jo vuosia mieluisa vastustaja, eikä Limingan liikuntahallin pelialustassakaan ole ollut mitään valittamista.

Vierasjoukkue esiintyi ottelussa varsin kaksijakoisesti. Ensimmäinen ja viimeinen erä oli juuri sitä peliä, jolla Sastamolo oli tullut Liminkaan pisteitä hakemaankin. Vastustajan suorat hyökkäykset pystyttiin hyvällä karvauspelaamisella nollaamaan erinomaisesti, ja kun vastaiskutkin pystyttiin katkomaan jo ennen puolta kenttää - ei LNM:n hyökkäyspelaaminen yllätyksiä tarjonnut.

Sastamolo kykeni avauserässä maalintekoon jokaisen kentän voimin. Tero Tikkala ujutti pallon pienestä kulmasta lukemiksi 1-1. Janne Korvela viimeisteli Samuli Metsävainion komeasta poikkisyötöstä lukemiksi 1-2 ja 1-3 maalin lapioi lähietäisyydeltä hienon nousun päätteeksi tulokas-puolustaja Matias Kotila. Kotilalle maali oli ensimmäinen miesten sarjoissa.

Toisessa erässä Sastamolo uikin sitten pelillisesti melko syvissä vesissä. LNM tuli heppoisen oloisesti taitavine yksilöineen syöttelemällä Sastamolon karvauksen ohi, King-alakerran reagointipelin ollessa varsin aneemista. Tulihan sieltä tukku komeita maalejakin, kun tekijämiehillä oli aikaa leipoa pelivälineen kanssa. Kun vielä Sastamolon avauspelaaminen oli paikoin turhan yksipuolista ja riskialttiin puolipitkän avauksen heittämistä, syntyi näistä tilanteista pahoja vastaiskuja punapaidoille. Sastamolon onneksi joukkueen viimeistely pelasi toisessa erässä kohtuudella, kun vähistä paikoista joukkue pystyi napauttamaan kolme maalia, joista kaksi vapaalyönnistä.

Päätöserässä näytti sille, että liminkalaisten pelirohkeus avata ehkä aavistuksen tippui ja Sastamolo pääsi muutoinkin punapaitojen avauksiin paremmin kiinni. Viimeisessä erässä Sastamolo olikin hallitseva osapuoli LNM:n jatkaessa edelleen suht maltillisella paineistamisella. Sastamolo meni ottelussa johtoon ajassa 51.22, kun Pekka Lindgren iski heti jäähyltä päästyään pallon verkkoon. LNM tuli tasoihin pari minuuttia myöhemmin, kun hyvällä jalalla ottelussa liikkeellä ollut tuore LNM-vahvistus Jouni Määttä tarjoili Joona Viiltolalle pallon maalin takaa ja Viiltola laukoi pallon maalin takakulmaan.

Kun peliä oli jäljellä velä vajaa minuutti, Sastamolo lähti hakemaan varsinaisen peliajan viimeistä täsmäiskua ja kellosta pelattiin sekunteja pois omalla puolustusalueella, erittäin rauhalliseen tahtiin. Tähän asti maltilla karvanneilla punapaidoilla ei ehkä sitten maltti riittänyt, kun joukkue lähti karvaamaan palloa kolmella miehellä syvältä Sastamolon alueelta ja kun Sastamolon sai käännettyä nopean hyökkäyksen LNM-karvauksen alta pois oli toisessa päässä kenttää 3vs.2 hyökkäys ja Aki Kytöaho joutui rikkomaan takaapäin palloa kuskannutta Mikko Lapinniemeä.

Tästä kaksiminuuttinen Kytöaholle. Sastamolo käytti aikalisänsä ilmeisen viisaasti, sillä aikalisää seurannut vaparikuvio oli komeaa katseltavaa mm. yläparven hyvällä metakallaan täyttäneelle Sinimyrsky-fanijoukolle! Tero Tikkala kanttasi pallon ohi ja Teemu Kvist siirsikin pallon toiseen siipeen hiipineelle Pekka Lindgrenille, joka nopean haltuunoton jälkeen napauttii ranteella pallon aivan takaylänurkkaan. Huikea ratkaisu pelille viisi sekuntia ennen päätössummeria ja voitto tästä takasi sen, että kärjessä tilanne tiivistyy entisestään.

Kaikkinensa Sastamololta tasapainoinen ottelu, joskin toisen erän pelaaminen ei ollut likimainkaan sitä tyypillistä organisoitua pallotonta pelaamista Sastamololta. Positiivista oli myös, että ratkaisut jakaantuivat mukavasti kaikille kentällisille ja useammalle miehelle. LNM oli kotonaan odotetun kova. Hurjasti tälle kaudelle vahvistunut joukkue on mennyt eteenpäin myös taktisella puolella ja tälle kaudella valmentajaksi pestattu Kaapo Rossi näyttää vihdoinkin saavan LNM:stä irti sen, mitä materiaali olisi antanut myöten jo aikaisempina vuosina.

Ottelutilastot:

Erä 1
00:00     LNM MV 55 Raunila Joonas aloittaa
00:00     Sastamolo MV 35 Niemelä Janne aloittaa
01:38 1-0   LNM 7 Raitanen Jani, 77 Tuohimaa Mikko
04:47 1-1   Sastamolo 89 Tikkala Tero, 4 Lapinniemi Mikko
07:35 1-2   Sastamolo 21 Korvela Janne, 96 Metsävainio Samuli
19:48 1-3   Sastamolo 37 Kotila Matias, 27 Lindgren Pekka
         
Erä 2
25:21 1-4   Sastamolo 7 Poikela Jari, 89 Tikkala Tero
25:49 2-4   LNM 77 Tuohimaa Mikko
27:52 3-4   LNM 8 Nikkinen Hannu, 13 Savolainen Atte
28:52 3-5   Sastamolo 4 Lapinniemi Mikko, 7 Poikela Jari
29:19 4-5   LNM 4 Pelkonen Niko, 8 Nikkinen Hannu
30:53 4-6   Sastamolo 96 Metsävainio Samuli, 11 Kvist Aleksi
31:31 2 min   Sastamolo 42 Kvist Teemu - Mailaan Lyöminen Tai Potkaiseminen
32:59 5-6 YV LNM 25 Kytöaho Aki, 77 Tuohimaa Mikko
36:15 6-6   LNM 7 Raitanen Jani, 77 Tuohimaa Mikko
         
Erä 3
48:58 2 min   Sastamolo 27 Lindgren Pekka - Vaarallinen Peli
51:22 6-7   Sastamolo 27 Lindgren Pekka, 96 Metsävainio Samuli
53:10 7-7   LNM 12 Viiltola Joona, 0 Määttä Jouni
59:51 2 min   LNM 25 Kytöaho Aki - Toistuva Väärä Pelitapa
59:55 7-8 YV VoM Sastamolo 27 Lindgren Pekka, 42 Kvist Teemu
         
Erotuomarit: Anttila Juhani, Linden Toni
Yleisöä:   108