Lapua antoi miehen vastuksen

Sunnuntaisessa koitoksessa vastaan asteli SBS Lapua, jonka oljenkorsi suoraan säilymiseen oli edelleen olemassa, mutta jatkuvat tappiot painoivat hartioilla koko ajan enemmän. Sastamolo oli kohdannut Lapuan tätä kamppailua ennen kolme kertaa Kakkosessa. Joka kerran vastassa oli ollut enemmän tai vähemmän pehmeä, oikeanlaiseen fyysisyyteen pystymätön ja taistelutta periksi antava joukkue. Aiemmat kohtaamiset olivat menneet kaikki Kingseille yhteismaalein 28-11. Tänään Lapua onnistui omassa pelissään loistavasti pystyen haastamaan kemiläiset ilmeikkäällä taistelulla.

Sastamolo lievästi niskan päällä

Sastamolo hallitsi ottelun avauserää hienokseltaan. Edellispäivän positiivisista tuloksista johtuen, pelissä oli edelleen panoksia ja se näkyi hyvänä asenteena kentällä. Jos takki olisi pikkuisenkaan repeillyt otteluun valmistautuessa tai itse pelissä, niin kylmät olisi käynyt sen verta hyvässä iskussa kahteen kenttään pelinsä tiivistänyt Lapua oli. Lapua karvasi ottelussa maltillisesti, mutta iski aina paikan tullen kovaa painetta Sastamolon puolustajiin. Joukkue pystyi tänään myös fyysisessä pelissä haastamaan vierasjoukkue Kingsin ja näin pelistä mudostui varsin kovaotteinen ilman suurempia sikailuja. Nuori pietarsaarelais -tuomarikaksikko Riutala-Pitkänen selvisi urakastaan todella mallikkaasti viheltäen selkääntyönnöt ja muut koiruudet epäröimättä pois.

Sastamolo vastasi vähämaalisen ottelun ensimmäisestä maalista. Miika Kemilä pääsi törkkäämään paluupallon ohi loisto-ottelun pelanneen Jarno Saarenpään. Paria minuuttia myöhemmin Lapua toi pelin tasoihin vapaalyönnin jälkitilanteesta. Antti Taini ehti ensimmäisenä maalin eteen jääneeseen irtopalloon ja laukoi valkoisen verkkoon ajassa 7.27.

Sastamolon ylivoimapeli oli tänään erinomaisessa kuosissa. Neljästä vastustajan kaksiminuuttisesta 3 maalia ja tässä olikin hyvin pitkälti ottelun ratkaisu. Ensimmäinen YV-osuma nähtiin, kun avauserää oli pelattu 14.18. Juha Tammela haki poikkisyötöllä takatolpalla vaanivaa Tapio-Alarautalahtea, mutta pallo ottikin kimmokkeen lapualaispuolustajan pelikengästä pompaten suoraan maalin alakulmaan.

Saarenpää viimeisenä lukkona

Toisessa erässä Sastamolo oli entistä enemmän niskan päällä, mutta maalinteko tuotti edelleen ongelmia. Hyökkääjät Ville Männyn ja Niko Kvistin johdolla pääsivät herkullisille maalipaikoille useita kertoja, mutta joka kerran vastassa oli joko päätyseinä tai upeasti poikkiliikkeistä palloja kahminut Jarno Saarenpää. Lapualle siunaantui maalipaikkoja puolustajien laukausten kautta, joissa pallot jäivät ilkeästi pyörimään maalinedustella Juha-Pekka Laakson sylkiessä eteensä. Laakso selvisi kuitenkin reboundmyllytyksistä hyvin ja oli muutenkin oivalla pelipäällä tänään.

Sastamolo meni ottelussa 1-3 johtoon ylivoimalla, kun toinen erä oli vanhentunut 8.15. Jaakko Kvist unohdettiin maalin eteen täysin vapaaksi ja tämän käytti velipoika Niko hienosti hyväkseen antamalla maalin takaa vapauttavan syötön. Jaakko Kvistin ranne puhui ja kahden maalin johto oli tosiasia.

Lapua pelasi ottelussa kahdella kentällisellä ja näin jälkiviisaana voisi sanoa, että tuolla kavennetulla kokoonpanolla ja hyvällä taisteluilmeellä sarjapaikka olisi varmistettu hyvissä ajoin. Hyökkäysketjut Taini-Perälä-Taini ja toinen ketju Jarno Mäkysen pystyivät hyvällä liikkeellä ja röyhkeydellä haastamaan Sastamolon pakkikalustoa. Myös puolustus peitti uhrautuvasti Sastamolon laukauksia viimeisenä lukkona maalivahti Saarenpää.

Kavennusosuman 2-3 lähti Saarenpään pitkästä avauksesta johon kirmasi Miika Ulvila. Tilanne oli ajautumassa jo ohi maalin, mutta Ulvila sai käännettyä pallon hienosti takaviistoon, jossa palloa odotteli Matti Kaappola sutien reikäpallon maaliin Juha-Pekka Laakson torjunnan kautta.

Sastamolon kulmahampaat välkkyen tasoihin ja ohi

Kolmannesta erästä muodotui piinaava jännitysnäytelmä, jossa molemmat joukkueet taistelivat kullan arvoisista sarjapisteistä. Sastamolo painoi edelleen päälle, mutta Lapua puolusti hyvin. Lapua toi pelin tasoihin ajassa 51.40 Antti Taini toimesta. Ketjun hyvin läpi ottelun toiminut kulmapeli tuotti tulosta, kun Taini pääsi kiertämään kulmasta Sastamolo-puolustajien jumittuessa vastustajan blokkiin. Tainin rannari päätyi J.P Laakson vartioiman maalin alanurkkaan ja tilanne 3-3.

Sastamolon nousukarsintahaaveet oli lähellä saada nolonkin lopun, sillä Lapuaan ei missään ennakkolaskelmissa uskottu kompastuttavan. Kauden parhaan ottelunsa joukkueen valmentajan mukaan pelannut Lapua meni johtoon ajassa 54.28 Matti Tainin toimesta. Tämän jälkeen lapualaiset alkoivat pienen paniikin merkiksi lyömään palloa ainoastaan pois omalta alueelta ja Sastamolo otti pelistä hallinnan ja maalipaikkoja alkoi siunaantua. Paikkoja oli mm. Miika Kemilällä, joka pääsi sihtaamaan palloa tyhjiin redoundista laukoen kuitenkin hiukan ohi maaliin. Myös Tapio Ala-Rautalahdella oli oiva paikka laittaa pallo poikittaisyötöstä verkkoon, mutta Saarenpää teki taas kerran hienon torjunnan sivuttaisliikkeen päätteeksi.

Ilmassa leijunut tasoitus tuli ajassa 56.38. Jaakko Kvist laukoi pallon vasemmasta reunasta kohti Asunamaata, jonka torjunnasta ponnahtaneen pallon nosti Juha Tammela maaliin lukemiksi 4-4.

Minuuttia ennen päätössummeria Lapuan Jari Kylkisalo otti kaksiminuuttisen työntämisestä ja tässä oli ottelun ratkaisu. Lapua kesti alivoimaa aina jatkoajalle saakka kunnes hienosti taistellut joukkue nöyrtyi paremmalleen. Sastamolo kierrätti pallon ympäri alivoimanelikon, jonka jälkeen pallo päätyi Juha Tammelalle. Tammelan ruoska puhui ja pallo nuottaan neljännen kerran Tammelan toimesta jatkoajalla.

Seitsemäs jatkoaika, viides jatkoaikavoitto ja jokaisessa jatkoaikavoitossa joukkue on tullut tappioasemasta rinnalle, ennemmin tai myöhemmin. Tuo jatkoaikatilasto antaa suoran viestin siitä, että kulmahampaat ovat välähdelleet useaan kertaan tällä kaudella ja usko omaan tekemiseen joukkueen sisällä on ollut kiitettävällä tasolla.

Viimeinen ja ilmanmuuta haastavin osa play-off sarjasta on vielä edessä, kun ensi viikon sunnuntaina Tervahallin tatamille astelee Woodcutters Vaasasta. Ottelun panoksena Woodcuttersilla on lohkon kärkisijan varmistaminen ja Sastamololle olisi huippuonnistumisella tarjolla karsintapaikka Ykkösdivariin.

Teme-

19.02 Lapuan urheilutalo

SBS Lapua-Sastamolo Kings 4-5 ja. (1-2, 1-1, 2-1, 0-1)

0 - 1     05.34    Miika Kemilä (Juha Tammela)
1 - 1     07.27    Antti Taini (Matti Taini)
1 - 2     14.18    Juha Tammela (Niko Kvist) yv.
1 - 3     28.15    Jaakko Kvist (Niko Kvist) yv.

2 - 3     32.36    Matti Kaappola (Miika Ulvila)
3 - 3     51.40    Antti Taini (Jaakko Perälä)
4 - 3     54.28    Matti Taini (Jaakko Perälä)
4 - 4     56.36    Juha Tammela (Jaakko Kvist)
4 - 5     60.34    Juha Tammela (Teemu Kvist) yv.

Jäähyt: 

12.42    Miika Ulvila (2min vaarallinen peli)
16.31    Tapio Ala-Rautalahti (2min kiinnipitäminen)
26.41    Juha Heikkilä (2min kädellä pelaaminen)
40.00    Matti Taini (2min vaarallinen peli)
46.43    Teemu Kvist (2min mailaan lyöminen)
58.56    Jari Kylkisalo (2min työntäminen)

Harmaalla pohjalla Sastamolon tilastomerkinnät

Salibandy.netin ottelutilastot