Vieraista täyspotti

KoskRi-Sastamolo 8-13 (3-3, 3-5, 2-5)

Edustusjoukkue nappasi kaksi pistettä tänään Kastellin Monitoimihallilta Oulusta, kun sarjan tasaisessa keskikastissa kamppaileva Koskelankylän Riento kaatui maalirikkaassa ottelussa lukemin 13-8. KoskRilta puuttui ottelusta joitain ratkaisupelaajia ja joukkue tekikin jo ennen ottelua oman taktisen peliliikkeensä pienentämällä normaalisti täysimittaista kaukaloa jokaiselta sivulta pari metriä lyhyemmäksi. Oliko lie kotijoukkueen leirissä pienoista jalkavajausta vai mitä eilisen tappiopelin jälkeen, mutta Sastamolon aktiiviselle prässipelillehän pienempi kaukalo sopii mitä mainioimmin.

Itse ottelussa Sastamolo oli pääosin viejän paikalla, niin pelillisesti kuin tulostaulunkin mukaan. Ainoastaan päätöserässä pallokontrolli oli lievästi kotijoukkueen, mutta Sastamolon peittopelaamisen kohentuessa selvästi päätöserään - ei KoskRi pystynyt yllättämään enää viivavedoillaan kahden avauserän tapaan. Oman mausteensa otteluun toi myös Kastellin parkettialusta, jolla Sastamolo joutui pelaamaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella.

Seuraaviin otteluihin tämänkin alustan pomput ovatkin varmasti paremmin vieraiden hallittavissa. Nyt irtopallo pomppi pariin otteseen oman maalin edustalla turhan pitkään ja KoskRi pääsi hakkaamaan irtopallot sisään. Kaikkinensa ottelusta muodostui suht sekava kamppailu, mutta mikä tärkeintä vieraat pystyivät parantamaan puolustustuspelaamistaan loppua kohden, Tero Tikkalan, Samuli Metsävainion ja Kasperi Jaatisen iskettyä tärkeitä osumia päätöserässä KoskRin verkkoon. Sastamolon pelit jatkuvat kahden viikon kuluttua, kun vastassa on samainen Koskelankylän Riento.

Ottelupöytäkirja