Kolmannen erä musta hetki käänsi vaakakupin Kelylle

Kely-Sastamolo Kings 10-6 (2-1, 0-3, 8-2)  [kuvia ottelusta]

Sastamolo kärsi kirvelevän 10-6 tappion Jatulissa, jossa isäntä toimi ennakkoon sarjan vahvimpiin joukkueisiin kuuluva Kely. Sastamolo oli kahden erän verran pelissä erinomaisesti mukana ja varsinkin toisessa erässä joukkue toteutti pelisuunnitelmaansa äärimmäisen hyvin riisuen Kelyn pallollisen pelin aseista liki täysin. Kahden erän jälkeen peli 4-2 vieraille.

Päätöserän ensihetkistä muodostui lopulta ottelun ratkaisu ja tyly ratkaisu vieraiden kannalta, kun Kely iski reilussa neljässä minuutissa neljä maalia. Sastamolo tuli pelissä vielä maalin päähään lukemiin 7-6, joukkueen kakkos- ja kolmoskentällisen saatua jatkuvaa painetta Kelyn maalille. Lopulta rohkea prässipeli jätti jälkensä myös päästettyjen maalien kohdalla ja Kely pääsi iskemään vastaiskuista ottelun lopulliset niitit.

Vaikka tappio tulikin, niin kahden erän verran Sastamolon otteet olivat varsin lupauksia antavia. Myös kenttätasolla jokainen viisikko on näyttänyt pystyvänsä maalintekoon. Omassa pelissään parhaiten onnistui joukkueen kolmoskentällinen, jossa puolustuksen lukkona toimivat uudet NSB-avut Kasperi Jaatinen ja Teemu Huovinen.

Seuraavassa valmentaja Jaakko Kvist analysoi peliä.

Noniin professori, taisto on taas tauonnut ja hengityskin alkaa tasaantua. Salibandy näytti pelinä taas omat kujeensa ja jipponsa. Sarjan ykkössuosikin kanssa painittiin tasaisesti kahden erän verran ja varsinkin toisessa erässä pakka viimeisen päälle kontillaan ja mustapaitojen pelintekeminen nollattiin täysin. Käytiin siinä sivussa heittämässä muutama täysosuma. Kolmannessa erässä pelinkuva täysin erilainen. Mitäs siinä päätöserän alussa tapahtui?

 - Muutama henkilökohtainen virhe ja sen jälkeen päästettyyn maaliin reagoidaan liian voimakkaasti. Tunne alkoi ohjaamaan pelaamista, eikä etenkään jatkokarvaustilanteissa ollut järki mukana ja viisikko lähti liian usein hajanaisena riistoyrityksiin.

- Näistä sitten pelitaitava kaveri rankaisi varsin kovalla prosentilla. Johtoasemassa tuo 40min-50min on usein ratkaiseva kymppi ja sen aikana pallolliset ja pallottomat ratkaisut tulee tehdä erityisen hyvin ja viisaasti. Tuolla pätkällä meillä on vielä paljon petrattavaa.

Kyllä vain. Viime otteluissa hetket, jolloin peli pitäisi "tappaa" ovat aavistuksen falskanneet. Mutta kyllähän numeroiden takaa paljon hyvääkin löytyy?

- Ottelun taso oli II-divisioonan kamppailuksi poikkeuksellinen ja kiitos siitä kotijoukkueelle. Kaksi erää toteutimme pelisuunnitelmaa erinomaisesti ja etenkin toinen erä oli loistavaa pelaamista.

- Joukkueessa vallitsee tällä hetkellä positiivinen ilmapiiri ja valtaosa pelaajista pelaa tällä hetkellä jopa uriensa parasta salibandya. Tappiosta huolimatta pelaamisessamme oli valtavasti hyviä asioita ja se tulee kantamaan pitkälle.

Ottelu oli erittäin kova tempoinen ja vauhdikas ja tuomarit sallivat melko aktiivisen prässipelin. Mitä tykkäsit Karppisen&Holapan vihellyslinjasta. Miehet antoivat myös kauden avausottelussa mahdollisuuden kovaan karvauspeliin?

- Useasti hyvän tuomarin huonosta tuomarista erottaa se, että kuinka prässiin päättävät riistotilanteet tuomitaan. Hyvä tuomari erottaa puhtaat riistot ja on rohkea päätöksissään, vaikka seuraukset ovat usein varsin ratkaiseviakin.

- Liian usein tässä sarjassa tuomarit pelaavat varman päälle ja viheltävät joka ainoan riistoyrityksen. Näissä tilanteissa kaksikko onnistui mielestäni ihan kohtuullisesti, muutoin linja heitteli varsin voimakkaasti aiheuttaen polemiikkia kummassakin leirissä.

Vastaleirissä pelasi eilen pohjoisen salibandy yksi suurista, Jukka Kinnunen. Miltäs se tuntui pelata entistä seurakaveria vastaan ja mitä Kinnusen tulo Kelyyn merkitsee Kelylle ja sarjalle?

- Hieno pelaaja ja vielä hienompi ihminen. Jukan paluu kotikonnuille ei ole pelkästään sarjan etu, sillä hökin ambitiot eivät rajoitu pelkän KeLyn kurssin ojentamiseen, vaan kehityskohteena on yhtäällä myös koko Pohjois-Suomalainen salibandy. Tälläinen avoimuus (harjoitustusturnaus järjestelyt jne.) mitä esim. Kelyltä meille pre-seasonin aikana tuli, on poikkeuksellista näillä levysasteilla.

- Samassa on kuitenkin todettava, että usean joukkueen johdonmukainen kehitys/taustatekeminen on tällä hetkellä niin heikolla kantimilla, että on harmi, että tälläisen pelaajan saapuminen sarjaamme jää tätä myöten aivan liian pienelle huomiolle.

Näinhän se menee, mutta ensi viikolla uutta matoa koukkuun ja testaamaan uudistuneen RSB:n nykykuntoa. Tsempit sinne!

- Kiitos!

Ottelupöytäkirja