Voitto tehokkaalla viimeistelyllä ja tarkalla puolustamisella

Kellon Lyönti-Sastamolo Kings 5-6 (1-3, 2-1, 2-2)    Ottelukuvat

Sastamolon muistot Haukiputaan Jatulista eivät kovin ruusuiset olleet, joukkueen lähtiessä taistelemaan pisteistä viime kauden divarijoukkue Kelyä vastaan. Edellisen ja ainoan voiton Haukiputaalla Sastamolo on vienyt kaudella 2003-2004 Pelimiehiä vastaan ja sen jälkeen plakkariin on tarttunut yksi tasapelipiste.

Päivän otteluun joukkue lähti kuitenkin hyvillä mielin. Juuri ennen kauden alkua Kelyä oli niistetty Jatulissa treenipelissä ehjällä pelaamisella ja samoin eväin mustapaidat tiedettiin olevan kaadettavissa toistamiseen. Avauserä näyttikin juuri sille, että Sastamolo pystyi jatkamaan siitä, mihin oli edellisessä kohtaamisessa jäänyt. Kelyn hyökkäyskuviot pystyttiin tyrehdyttämään hyvällä keskialueen pelaamisella, avaaville syötöille löytyi hyvin tilaa ja kun tilaa löytyi vielä hyökkäysalueeltakin, ei numeroissa 1-3 avauserän jälkeen ollut yhtään liikaa.

Maalinteon ottelussa aloitti hyvää alkukautta pelaava laituri Sakarin Nikkinen, joka pääsi Mikko Lapinniemen nopeasta pelinkäännöstä purjehtimaan pitkin oikeaa laitaa. Napakka viimeistely taka-alanurkkaan ohi maalivahti Jesse Kamulan vei valkoisissa pelanneet vieraat 0-1 johtoon. Sastamolo 0-2 ja 0-3 maaleista vastasi sama mies, kun Jari Poikela teki kaksi hyvin samankaltaista maalia. Ensin Kely-karvaus puhkottiin parilla poikkisyötöllä, jonka jälkeen maaliahne Poikela pääsi viimeistelemään hyökkäykset aivan Kamulan silmikon edestä maalin takatolpilta. Kings pelasi kokonaisuudessaan juuri sitä peliä, mitä ottelun alla oli sovittu ja maalipaikoille päästiin osin jopa yllättävän helposti. Pienen miinuksen erän kokonaiskuvaan antoi erän viime hetket, kun joukkueen kolmoskenttä ei saanut palloa rauhoitettua useista yrityksistä huolimatta ja seuranneen puolustussekoilun myötä Juho Krankka pääsi kävelemään läpi viisikon ja nosti Kelyn avausosuman ajassa 19.44.

Toinen erä oli vierailta päivän heikoin ja varsinkin pallollinen pelaaminen loisti poissaolollaan samalla, kun Kely alkoi löytää juonta omaan avauspelaamiseenssa ja petrasi selkeästi avauserästä. Kely vei erän 2-1 ja Sastamolon pelaamisen piti kasassa onnistunut puolustusalueen pelaaminen, jossa oivana apuna toimi maalivahti Forsman. Kelyn maalinteosta vastasi päivän ottelussa pääosin joukkueen hurja ykkösnyrkki Leivo-Krankka-Nissinaho, jonka onnistumiset ovat kaikki kaikessa joukkueen hakiessa menestystä sarjassa. Krankka maalasi päivän toisen maalinsa heti kakkoserän alkuun, kun mies pääsi lyömään Forsmanin torjuman reboundin verkkoon. Erän puolen välin paikkeilla Sastamolo pääsi lisäämään johtoaan 2-4:än, kun Harri Kurkela onnistui maalinteossa, Jaakko Kvistin passatessa erinomaisesti rystyltä keskustaan. Kely tuli taas maalin päähän erän loppupuolella ajassa 38.40 asialla joukkueen tuore vahvistus ja kakkosdivarijyrä Janne Nissinaho. Nissinaho näytti Jatulin harvalukuiselle kotiyleisölle, ettei mies ole todellakaan vielä menneen talven säbäjyriä vaan maalinteko onnistuu vaikka vähän heikommastakin paikasta. Uransa ensimmäisen maalinsa Kelylle Nissinaho napautti laidasta nousun päätteeksi pienestä kulmasta aivan takaylänurkkaan.

Kokonaisuudessaan erä oli kotijoukkue Kelyn. Vieraat olivat erässä suurelta osin puolustuskannalla ja varsinkin molemmat maalit vastaanottaneella ykköskentällä oli roimasti parannettavaa, jotta pelaaminen palautusi takaisin sille tasolle mitä kentällinen avauserässä esitti.

Päätöserään Sastamolo lähti hakemaan avaimia Kelyn korkealle nostetun karvauksen purkamiseen. Erä olikin parempi vierailta mitä edellinen, mutta kovan päivätyön ja puolustustaistelun Sastamolo sai läpikäydä, jotta pisteet lopulta irtosivat. Puolustustaistelun viimeisenä kilpenä toimi ottelussa 27 torjuntaa kopannut Seppo Forsman, joka vei sarjan kärkimaalivahtien taiston nimiinsä peittäen kerta toisensa jälkeen Kelyn vaarallisia one-timer laukauksia, joita laidoilta tuli suhteellisen paljon ottelussa.

Kely tuli paatöserässä tasoihin ajassa 48.15 Jarkko Hiltusen lauottua viivamiehen paikalta, ja maskissa ollut Forsman oli yllätetty. Tähän saakka merkit varsinkin pallonhallinan osalta viittasivat siihen, että KeLy tulisi ja jyräisi väkisin voittoon tarvittavat osumat. Vieraat olivat kuitenkin toista mieltä. Sastamolo pääsi tuon tuosta kontraamaan vastaan Kelyn karvatessa välillä jopa kolmella syvältä Kingsin puolustusalueelta. Yhdessä tällaisessa vastahyökkäyksessä Kely pelaaja joutui rikkomaan valkopaitaa maalintekotilanteessa ja seuraanneesta ylivoimasta Sastamolo rankaisi, kun päätöserää oli vanhentunut 14.33. Ylivoiman alkuun vieraiden viisikko pyöritti palloa varsin vaarattoman oloisesti. Lopulta Mikko Mettovaaralle avautui "liberon" paikalle väylä ampua ja painavan lämärin piiskatessa takakulma soi ja näin tämä Yli-Iin lahja kemiläiselle salibandylle oli vienyt joukkueensa 4-5 johtoon.

Sastamolo sai pidettyä tästä eteenpäin Kelyn hyvin poissa parhailta maalipaikoilta, mutta niin vain rutinoinut isäntäjoukkue tuli kuin tyhjästä tasoihin. "Tyhjästä" voidaan sanoa siinä mielessä, että Janne Nissinaho väänsi ja käänsi palloa kulmasta maalille niin pieneen kulmaan, ettei monikaan moisesta paikasta olisi edes yrittänyt ratkaisua, mutta niin vain soi kotijoukkueen torvet tasoitusosuman merkiksi. Nissinaho kiepautti pallon kanssa etutolpalle röyhkeästi Sastamolo-puolustajien ahdistelessa ja komea noston maalin kattoon yllätti maalivahti Forsmanin täysin. Kely-tasoitus aikaan 57.44.

Sastamolo oli taas ajettu kiinni, mutta pitihän tällekin pelille saada se tämän kauden normien mukainen maalin ero, ja sen eron repäisi kolmatta voittoa putkeen jahtaava Sastamolo. Maali syntyi kolmatta kertaa ottelussa Kingsin onnistuneesta pelinkäännöstä Kelyn korkean karvauksen alta. Tero Tikkala pääsi purjehtimaan pitkin kentän oikeaa laitaa ja vapauttava syöttö keskelle löysi Jaakko Kvistin, joka luuti pallon tyhjään pesään kun pelikellossa oli jäljellä enää 19 sekuntia.

Jännitysnäytelmähän tästäkin kemiläisten ottelusta syntyi, mutta positiivista on että tiukkoja otteluita ollaan lopunperin saatu väännettyä voitoksi. Voiton arvoa nostaa myös se, että vaikka joukkue oli kaksi erää pelissä altavastaaja ja kaverilla suurelta osin pallonhallinta, niin usko omaan tekemiseen ei mennyt missään vaiheessa ja voitto haettiin nyt erinomaisen puolustustyön ja maalivahtipelin turvin.

Kaikkinensa Jatulissa nähtiin hyvin omalla alueella puolustanut Sastamolo, joka lopunperin otti voiton tehokkaalla viimeistelyllä ohjaten Kelyn tehomiehet pois aivan parhailta maalipaikoilta. Pallollisen pelaamisen osalta petrattavaa on varsinkin 2. ja 3. erän osalta, jolloin toki Kelykin paransi omaa pelaamistaan ja näytti todellisen tasonsa vaisun avauserän jälkeen. Sastamolo onnistui joukkueena hyvin tuttujen tehomiesten hoitaessa vastuitaan hyökkäyspäässä kovalla maalintekoprosentilla. Puoluspäässä joukkue pystyi tasaiseen ja suht virheettömään esitykseen. Seuraavassa ottelussa aloitteita pitää kuitenkin tapahtua myös pallollisena, sillä lauantaina vieraaksi saapuva LNM on viime otteluissa näyttänyt, että joukkue ei ole niin huono mitä sarjataulun viimeinen sija näyttää. Liminka nipisti edellisessä ottelussa pisteen piinkovalta RSB:ltä ja kun muistetaan, että joukkue piti sarjakärki Merikoskeakin tiukolla aivan päätöserään saakka, niin mikään heittopussi vastaan ei takuulla asetu.

 

Ottelutilastot:

Kellon Lyönti 5   Sastamolo 6
  1. Erä  
KAMULA Jesse  aloittaa  MV    00:00  aloittaa  MV  FORSMAN Seppo   
  05:45  NIKKINEN Sakari 0 - 1 (LAPINNIEMI Mikko)   
  08:36  POIKELA Jari 0 - 2 (TIKKALA Tero)   
  17:02  POIKELA Jari 0 - 3 (SAARELA Perttu)   
KRANKKA Juho 1 - 3         19:44   
     
  2. Erä  
KRANKKA Juho 2 - 3 (SAAPUNKI Juha)        20:53   
  29:12  KURKELA Harri 2 - 4 (KVIST Jaakko)   
LEIVO Tero  TYÖNTÄMINEN  2min    31:19   
NISSINAHO Janne 3 - 4 (KRANKKA Juho)        38:40   
     
  3. Erä  
HILTUNEN Jarkko 4 - 4 (MURSU Pasi)        48:15   
NISSINAHO Janne  MAILAAN LYÖMINEN TAI POTKAISEMINEN  2min    52:46   
  54:33  METTOVAARA Mikko 4 - 5 YV (TIKKALA Tero)   
NISSINAHO Janne 5 - 5 (HEDEMÄKI Kimmo)         
Aikalisä    57:44   
  59:41  KVIST Jaakko 5 - 6 VoM (TIKKALA Tero)