7-10 numeroissa pakkovoiton makua

Sastamololla oli Kempelehallista mieluisat muistot, kun joukkue saapui pirteästi kautensa aloittaneen sarjanousija Kempeleen Kirin vieraaksi. Sastamolo voitti toissa kaudella kyseissä hallissa Merikosken 6-2 erittäin tasapainoisen erityksen jälkeen. Illan ottelussa joukkueet esittivät vähälukuiselle kempeleläisyleisölle varsin tapahtumarikkaan ja ajoittain sekavankin ottelun. 

Peli hallussa ensierässä

Avauserään Sastamolo tuli virkeillä jaloilla ja KeKi:n puolustajat olivat ajoittain suurissakin vaikeuksissa. Varsinkin pelin avaamisessa joukkue joutui melkoisiin vaikeuksiin ja monet vaarallisen näköiset Kingsin maalitilanteet syntyivätkin harhaan menneistä avauksista. Erän maalimerkinnät menivät kuitenkin 1-1 Sastamolon sohlatessa selkeitä maalipaikkoja toisensa jälkeen. Parhaat paikat siunaantuivat Pekka Anttilalle ja Jiri Holpaiselle, joka olisi hitusen huolellisemmalla viimeistelyllä tehnyt hattutempun avauserään. 

Huolimatonta ylivoimaa puolin ja toisin

Toisen erän alkupuolella näytti, että siiman antaminen kotijoukkueelle olisi saanut sinetin, sillä Kings käytti tällä kertaa Kirin peräpään virheitä armotta hyväkseen. Erän ollessa vanhentunut 18 sekuntia Ville Mänty lirautti pallon heppoisen näköisesti liikkeestä verkon perukoille. Seuraavat  7 minuuttia olivatkin melkoisen ratkaisevia pelin kannalta. Sastamolo runttasi tuossa ajassa pallon kolme kertaa nuottaan. Kolmas ja neljäs maali olivat hyvin identtisiä keskenään. Kirin epävarma YV-viisikko toilaili pallon kolmeen otteeseen Sastamolo hyökkääjän lapaan. Kaksi kertaa karvauspuuhissa olivat veljekset Jaakko Korhonen ja Tommi Häggström, jälkimmäinen kaksi kertaa maalin syöttäjänä ja Korhonen molempien maalien viimeistelijänä läpiajojen päätteeksi. Paljon kempeleläispuolustuksen hapuilusta kertoo myös se, että Sastamolo pääsi yrittämään kolmatta av-osumaa samassa alivoimassa 2 vs. 0-tilanteen muodossa! Korhonen täytti hattutemppunsa paria minuuttia edellisestä ja tilanne alkoi olla sitä mitä sen maalipaikkojen valossa tuli ollakin eli 1-5. Toisen erän alkuun sijoittunut tehojakso ratkaisin ottelun hyvin pitkälti vieraille, sillä tuota ero ei enää kiinni otettu. Kempeleläiset näyttivät kuitenkin hyvää esimerkkiä taistelutahdosta tulemalla vielä maalin päähän 4-5, mutta mitään suurempaa hätää ei Sastamololla ollut. KeKi sai pelistä kiinni Sastamolo karvauksen avautuessa liian helpolla selkeässä johtoasemassa. 
Oman pään puolustuspelin ollessa vielä puolihuolimatonta Kingsiä rokotettiin pariin otteeseen mies vastaan mies tilanteissa. Ryhdistäytymisestä merkkiä näytti erän loppuun tulleet 4-6 ja 4-7 maalit, jossa maalareina herkutteli Teemu Södö ja hanat tällekin kaudelle avannut Tapio Erkkilä.

Vihellellen kohti loppua

Päätöserässä ei suurempia hienouksia nähty. Kiri ei päässyt taka-ajoaan kovinkaan vakavasti edes aloittamaan ja vieraiden tehdessä kaksi maalia alkoi käytännössä summerin soitannan odottelu. Marko Niemelä vastasi Sastamolon 4-9 maalista ja oli kaikkinensa oiva apu Sastamolon peräpäähän. 60 minuutin ja monen harhasyötön täyttämän peli-illan jälkeen tulostaululla seisoi 7-10 lukemat. Viimeisessä Kiri osumassa Sastamoloa rankaisi III-divari ajoilta tuttu mies. Jarkko Lampela näytti kahdella maalillaan, että ruuti on edelleen kuivaa vaikkakin liikenopeus oli tämän esityksen perusteella selkeästi hidastunut. Lampela säästyi parista tilanteessa jäähypenkiltä kuin ihmeen kaupalla joutuessaan räikeästi rikkomaan ohi ajavia Sastamolo hyökkääjiä. Sastamololta tasapaksu esitys, mutta mikä tärkeintä kaksi pistettä lähti kotia kohti. Vieraiden paras pelaaja taskuraketti Korhonen tehoilla 3+2.

-Teme-

OTTELUKUVAT

Kempelehalli 13.11

KeKi-Sastamolo Kings 7-10 (1-1, 3-6, 3-3)

15.32    0-1    Jiri Holpainen (Jaakko Korhonen)
18.23    1-1    Jarkko Lampela (Samuli Sarajärvi)
20.18    1-2    Ville Mänty (Teemu Södö)
24.04    1-3    Jaakko Korhonen (Tommi Häggström)
25.24    1-4    Jaakko Korhonen (Tommi Häggström)
27.55    1-5    Jaakko Korhonen (Juha Tammela)

30.37    2-5    Marko Luukkanen (Sami Tapaninaho)
33.05    3-5    Tero Lampela (Samuli Sarajärvi)
35.37    4-5    Samuli Kirkkomäki
36.38    4-6    Tapio Erkkilä (Marko Niemelä)
38.30    4-7    Teemu Södö (Jaakko Kvist)
43.32    4-8    Jiri Holpainen (Marko Niemelä)
46.14    4-9    Marko Niemelä (Jaakko Korhonen)

50.11    5-9    Samuli Sarajärvi (Marko Luukkanen)
51.51    5-10   Toni Tammela (Kimmo Kangas)
57.08    6-10   Hannu-Pekka Torvikoski (Jarmo Kurikka)
57.29    7-10   Jarkko Lampela

Jäähyt:

11.41    Samuli Kirkkomäki (2min jatkuva väärä pelitapa)
14.50    Tero Lampela (2min mailan painaminen)
16.21    Ville Mänty (2min mailan lyöminen)
23.56    Toni Tammela (2min kiinnipitäminen)

34.03    Marko Seppälä (2min huitominen)
58.49    Marko Niemelä (2min jatkuva väärä pelitapa)

Harmaalla pohjalla Sastamolon tilastomerkinnät